sunnuntai 24. elokuuta 2014

Syksy saapui blogiin

Eräs varma merkki vuodenajan vaihtumisesta blogistaniassa ovat blogien uudet bannerit. Täälläkin vaihtui ilme syksyisempään hempeän keväisen banneriviritelmän oltua paikallaan jo harvinaisen pitkään. Halusin, että uudessa bannerissa on enemmän värejä ja särmää, ihan niin kuin syksyssä itsessäänkin. Itse en ainakaan halua nähdä syksyä pelkästään koleana ja sateisen harmaana vuodenaikana, vaikka se toki monesti sellaisena varsinkin täällä asfalttiviidakossa näyttäytyykin. Bannerin oikeanpuoleisin kuva on otettu jo keväällä, mutta muut ovat peräisin loppukesältä tai ihan viime viikoilta. Lisää väriä osakseen sai myös huutomerkin verran blogin nimi. En tiedä, onko se lopullinen ratkaisu, mutta tuntui tässä kohden hyvältä jutulta.

Syksy on saapunut myös luontoon. Mökillä on jo pari viikkoa tuntunut siltä, että kameran taltioitavaksi ei löydy enää mitään kesänkaunista. Itse kaivoin päälle laitettavaksi kaksi kerrosta pitkää hihaa sekä takin ja ihmettelin jälleen, että miten tulen pärjäämään paleltumatta talven yli. Tyttö tuntui pärjäävän vielä hyvin collegemekossaan.
Itse en sienestä, enkä juuri marjastakaan kuin kameralla. Tänä syksynä ainakin marjoja tuntui tulevan mökkimetsiin todella huonosti. Parit hassut vitamiinipommit, mitä näin, oli nopeasti kerätty suoraan suukoppaan.
Tällaista syksyn tuntua on täällä ilmassa. Minkälaista siellä?

En hymyile sun kameralle, vaikka kuinka hokisit muikkua! Kohta on taas talvi ja joudun kärvisteleen pelkästään sisätiloissa. Ni! (Miisu-neiti 15 v)
Mukavaa alkavaa viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Mäkin oon uutta banneria miettinyt, nyt mulla on ihan vaan pelkkä blogin nimi siinä. Väri tosin sopii syksyyn, semmonen oranssihtava :) Sun banneri on mainion pirteä! Meillä on syksyä fiilistelty lähinnä vaatetilanteen kartoittamisella ja kaikella "pitäs sitä ja pitäs tätä" -juttelulla. Kuukauden päästä on jo ihan eri kelit, hassua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi on ehdottomasti syksyn väri. Vielä ei vain luonnossa ollut oranssin ja ruskan sävyjä kuvattavaksi kuin pihlajanmarjoissa :D Mutta kyllä se kunnon syksykin sieltä vielä tulee!

      Vaatetilannetta on kartoitettu täälläkin. Onpa vaan kerrankin sellainen tilanne, että mitään uutta ulkovaatetta ei tarvinnut hankkia välttämättä. Pituutta neidille on tullut kesän aikana vain max. pari senttiä. Joku pyrähdys voi tosin olla odotettavissa vielä syksymmällä ja sitten olenkin pulassa talvivaatteiden kanssa :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja sun blogi on kans ainakin yks niistä, joissa vaihtui myös juurikin banneri ;)

      Poista
  3. Ai pitäiskö sitä ihan vuodenaikojen mukaan muuttaa? nimim. ehkä kolme kertaa koko aikana banneria vaihtanut :P
    Hienoja kuvia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun bannerit on ajattomia ja vähän logomaisia. Jos mä joskus osaan tehdä sellainen, niin en vaihtaisi itsekään niin usein. Jotenkin mulle vaan tulee sellaiset bannerit, että pakko vaihtaa vuodenajan mukaan. Toppahaalari ei välttämättä näytä kovin ajankohtaiselta kesällä :D

      Poista
  4. Ihanan värikäs banneri onkin. :) Mukavaa, kun sinäkin näet syksyssä sen valoisamman puolen ja värikkyyden. Itse ihastelen ja rakastan puiden väriloistoa aina syksyisin. Liian moni valittelee vain sadetta ja harmautta, mutta kyllä tähän alku syksyyn mahtuu paljon värejäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on bannerista useampi versio, hailuilla sävyillä, muokatuilla sävyillä jne., mutta tää luonnollisilla sävyillä näytti mun silmään silti aidoimmalta.

      Syksy on ihana vuodenaika. Väriä, kirpeetä aamuilmaa, raikkautta. Eikä vesisadekaan ihan aina harmita. :)

      Poista
  5. Ihana uusi banneri!
    Itsekin olen ajatellut blogin ilmeen uusimista, mutta ideat vähän vähissä..:)
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun banneri syntyi loppuviikosta, kun koko päivän yritin aloittaa postausta. Joskus on vain fiilis hukassa ja ruudulle ei synny kuin älämölölauseita :D Banneri syntyikin sanahukkavaiheessa taas sitten muutamissa minuuteissa.... Eiköhän sullakin jossain kohtaa löydy idea uudelle bannerille :D

      Poista
  6. Kiva banneri :) Pitäis itsekin tehdä uusi, jospa syyskuun alkuun :) Vielä hetki fiilistellä mennyttä kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Joo, kyllä nyt vielä saa fiilistellä kesäkuvillakin :D

      Poista
  7. Ai kamerallakin voi sienestää? :D Mä tykkään kyllä kerätä sieniä (siis niitä joita tunnen, eli kantarellit ja kantarellit). Kun kori on täynnä, mietin minne ihmeeseen ne laitetaan, koska en oikeastaan tykkää sienistä. Sama koskee karpaloita. Kerään kyllä, mutta voi että ne maistuvat pahalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameralla sienestäminen on tosi kätevää, jos kukaan perheessä ei tykkää syödä sieniä. Tai kyllähän minä itse söisin, jos vain osaisin laittaa sienistä hyvää ruokaa. :D

      Poista
    2. Sen mä tiedän, että kantarelleihin voi lisätä kermaa, voita ja suolaa. Sillä saa joko kastikkeen tai keiton riippuen nesteen määrästä. :P

      Poista
    3. Namii! Kuulostaa herkulta! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  8. Hah, mä oon maailman huonoin noiden bannereiden kanssa, ei tosiaankaan tuu mitään hienoa syysbanneria =D
    terveisin laiskumus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, muttta sun nykyinen bannerihan menee kyllä ihan täydestä! Se on hieno :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...