perjantai 1. elokuuta 2014

No, onko sulla nälkä vai ei?

Asiaa leivästä. Itse tehdystä leivästä. Käsitykseni leipien leipomisesta ovat muuttuneet viime aikoina suuresti. Luulin, että hyvän leivän tekemiseen kotona tarvitaan vähintäänkin leipäkone. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Itse en tosin syö leipää kuin pari kertaa viikossa ihan satunnaisesti. Monesti tuntuu, ettei varsinkaan vehnä sovi kovin hyvin vatsalleni, mutta tuore vehnäleipä rapealla kuorella on kyllä silloin tällöin namia. Mies ja tyttö taas ovat leivän suurkuluttajia. Neiti ei mielellään mitään muuta söisikään kuin leipää. Onneksi tytön suosikkileipiä ovat kuitenkin vehnäleivän sijaan ruis- ja kauraleivät.

Epäilin viime viikolla miehen saaneen auringonpistoksen, kun hän ilmoitti alkavansa tehdä leipää. Olihan keittiössä lämpötilakin toki laskenut jo lähemmäs 25 astetta, että kyllähän sitä uunia jo sopikin hehkuttaa. Alkukesästä mies innostui tekemään kuohkeat sämpylät hampurilaisille ja revityn possun kanssa syötäväksi. Olen siis päässyt kokkauksesta innostuneen mieheni kanssa helpolla. Ei ole tarvinnut omaa kättä taikinakulhoon viime aikona juuri iskeä.

Pulled Porkia ala isukki. Kuva lainattu törkeästi miehen fb -sivulta. Rajasin kuvasta pois miehen siideritölkin lähes onnistuneesti.
Superkuohkeat amerikkalaistyyliset sämpylät hampurilaisille, Hot Dogeille tai vaikka Pulled Porkin kanssa syötäväksi olivat miehen ensimmäinen tämän kesän leipäkokeilu. Näitä mies on välillä leiponut myös pakastimeen varmuuden varaksi. Resepti löytyy Valion sivuilta.

Hampurilaissämpylät

1,5 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 muna
1,5 rkl voita
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

voiteluun

1 muna
1 rkl vettä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja sokeri. Sekoita muna joukkoon. Nypi pehmeä voi maitoseokseen.

Sekoita keskenään jauho ja suola. Lisää ne seokseen ja sekoita. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa taikinaa 10 minuuttia, kunnes siitä tulee kimmoisaa.

Kohota taikinaa liinan alla noin 2 tuntia, kunnes sen tilavuus on kaksinkertaistunut. Muotoile taikinasta neljä sämpylää ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Kohota uudelleen liinan alla 2 tuntia.

Voitele sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele sämpylöiden päälle halutessasi seesaminsiemeniä. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 10-12 minuuttia.

Ruisruudut
Viimeviikkoinen kokeilu sisälsi ilokseni muutakin kuin vehnäjauhoja. Ruisruudut valmistuivat kädenkäänteessä ja maistuivat yllättävän herkullisilta heti jäähdyttyään. Ohjeen mies nappasi alunperin ruisjauhopussin kyljestä, mutta se löytyi netistä myös Kotikokin sivuilta.

Ruisruudut

5 dl vettä
2 tl suolaa
0,5 dl öljyä
1 pss kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (n. 42 astetta). Lisää suola ja öljy.

Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja yhdistä seos veteen. Sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle reilusti ruisjauhoja. Taputtele taikinalevy noin sentin paksuiseksi ja leikkaa taikinapyörällä neliöiksi. Anna kohota puolisen tuntia. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia.


Eilen alkoi miehen leipähammasta ilmeisesti jälleen kolottaa, sillä jostain hän googletteli ihan mahtavan (vehnä)leipäreseptin. Leipä on vaivaton ja vaivaamaton, mutta käden käänteessä se ei valmistu. Toisaalta, jos odottaminen ei haittaa ja jos kotoa löytyy kannellinen pata, niin silloin on jo melkein puoliksi valmis. Loistava postaus kyseisestä leivästä löytyy Kädenvääntöä -blogista.

Vaivaamaton ja vaivaton leipä

7 dl vehnäjauhoja (toimii myös 6 dl vehnäjauhoja+1 dl kaurahiutaleita)
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita (lasikulho on paras) kuivat aineet keskenään ja kaada vesi joukkoon. Sekoita puuhaarukalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan uuniin samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoja myös taikinan päälle ja pyöräytä takina palloksi. (Leipään voi halutessaan lisätä yrttejä tai vaikka siemeniä). Peitä taikinapallo löyhästi tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista ilman kantta vielä 15 minuuttia. Nam!

Leivotaanko teillä itse leipää?

15 kommenttia:

  1. Jossain vaiheessa tein itse sämpylät keittoruokien kaveriksi, mut sitten se jäi. Varmaankin siksi, että itse en syö leipää enää kuin harvakseltaan (mieluusti täysjyväkauraa jos syön). Kovinhan noi leipäreseptit tuppaa olemaan sitä valkoista jauhoa, mikä on ymmärrettävää leivottavuuden kannalta, mut ei hyvä terveellisyyden kannalta. Uunituore rapea leipä on kyllä ihan mahtavaa, mutta kotiuunissa se rapea pinta ei meinaa aina tulla vaikka mitä yrittäis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tehty sämpylöitäkin tähän asti varmaan 2-3 kertaa vuodessa. Ja itse kans tosiaan en koe leipää mitenkään tärkeänä juttuna, mutta kivahan se on tuoretta leipää maistella, jos sitä kotiuuni joskus paistelee.

      Tuo alimmainen leipähän kypsennetään padassa ja siitä tuli ihan superrapeakuorinen.

      Poista
  2. Sul on kyl ihana mies kun leipoo. :)
    Itse en ole leiponut. Äiti tekee joskus sämpylöitä. Tuo alimmainen resepti kuulostaa sopivan helpolta, vaikka minunkin tehtäväksi.
    Mun maha ei kanssa oikein tuota vehnäleipää siedä ja ruisleipää vielä vähemmän. Joten silloin kun leipää syön niin ne on Vaasan kauratyynyjä. <3 Kaura on niin vatsa ystävällistä tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana! :)

      Kauraa meilläkin suositaan ja sitä mun maha kestää kans parhaiten. Tulee silti syötyä leipää harvoin.

      Poista
  3. Montako sämpylää tuolla hampurilaissämpylä ohjeella tulee (noin), täytyy varmaan testata (kaupan hampparisämpylät kun on aika pahoja). Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeessa sanotaan, että tulee neljä sämpylää, mutta ne ovat kyllä jättimäisiä. Tarkistin mieheltä ja hän on tehnyt taikinasta 6 sämpylää.

      Poista
    2. Kiitti :) Riittävä määrä meille!

      Poista
  4. Meilläkin mies on se joka leipoo leivät, tekee pizzataikinat jne. Nyt kesän aikana mies ei oo juurikaan leiponut, mutta varmaan syksyllä sitten taas enemmän. (toivottavasti :D) Täytyykin tulla myöhemmin ottamaan täältä reseptit talteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullun hommaahan leipominen helteillä onkin :D Nämä ovat kyllä kaikki toimivia ja hyviä leipäreseptejä. Uskallan kyllä suositella.

      Poista
  5. Kyllä - nyt tuli nälkä! Herkullisen näköisiä kuvia :)

    Onpas mahtavaa, että mies leipoo! Meillä ei viihdy keittiössä ollenkaan (mutta vastaavasti kyllä rakentaa ja tekee pihahommia). On silti vähän tylsää olla talouden ainoa keittiöihminen...täytyy pitää huolta, että pojat oppii ruuanlaittotaidot jo kotona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kumpikaan ei ole rakennus- tai pihahommista kiinnostunut. Ehkä siksi valittiinkin asumismuodoksi kerrostalo :D Itse tykkään laittaa ruokaa ja mies innostunut kans kovasti viime vuosina asiasta. Parina viime kesänä siitä on kuoriutunut ihan grillimestarikin. Enpä olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten :D

      Olisi kyllä kiva, jos meilläkin neiti osallistuisi ahkerammin ruoanlaittoon ja leipomiseen. Harvoin vain jaksaa kiinnostaa. Vähän harmittaa, kun uskon, että lapsi syökin paremmin, kun tekee ja osallistuu itse.

      Poista
  6. Hyvälle näyttää! Nyt on huomannut, kun kesällä olen vähentänyt leivän syöntiä, ettei ole niin väsynyt ja kilot ei kerry niin helposti. Kannattaa kokeilla sellaisia kuin aamulla leivottavat sämpylät, muistaakseni myllyn parhaalla on se ohje. Tosi hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos reseptivinkistä! Täytyy kaivaa ohje esille ja ojentaa isukille :)

      Poista
  7. Hyvältä näyttää revitty possu sämppäri. :) Meillä tehtiin aikoinaan usein juurikin tuollaista pitaleipää ja itse kebabi tietenkin alusta loppuun. :)
    Bongasin sun sivut muuten tuolta Kristan linkki bileistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää se sämppäri olikin ja revittyyn possuunkin tutustuttiin vasta tänä kesänä. Loistavaa ruokaa sekin.

      Kiva, kun löysit tänne :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...