tiistai 19. elokuuta 2014

Koululaisen päivän asu

Ja taas päivän asu postausta, vaikka viimeksi melkein vannotin, etten ota tavaksi.

Pikkukoululaisen pukeminen on jotenkin haastavampaa kuin tarhalaisen. Pitäisi jotenkin löytää sellainen vaatetus, jossa olisi helppo pyrähtää välitunneille ilman sen suurempaa säätämistä. Syksy on kuitenkin vuodenaika, jolloin saattaa saman päivän aikana olla vielä kovinkin lämmin, mutta toisaalta myös yllättävän koleaa ja varsinkin märkää ja sateista.

Aamulla pyörittelin käsissäni siis leggareita sekä tunikaa ja siihen päälle kuorivaatteita kera kumppareiden. Ulkona näytti yöllisten sateiden jälkeen kuitenkin jo vähän kuivahtaneen ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Tyttö halusi päälleen ehdottomasti farkut. Ison tytön syndrooma on siis iskenyt päälle täysillä, kun lopulta otiin vielä kinuamassa huulikiiltoakin. Saappaat saivat jäädä myös naftaliiniin, sillä olihan tyrkyllä maailman hienoimmat ja iskemättömät tennaritkin. "Kyllähän näillä nyt vähän voi vesilätäkköön astua, kun näissä on kumipohja!" Kyllä! Takki päälle, hattu päähän ja menoksi!
Poseerauksia! Neuletakki: Pomp de Lux ss14, farkkuleggingsit: Nova Star koko120, joista seuraavakin koko on jo odottamassa kaapissa. Tennarit: Esprit.
Mukavaa viikonjatkoa!

14 kommenttia:

  1. Kiva asu! Meillä 4-luokkalaisenkin kanssa mietittiin aamulla pukeutumista, kun on sadepäivä, mutta ei vielä kuitenkaan kovin kylmää. Olis myöntynyt ulkoleggareihin, mut minusta ne on liian kuumat tässä vaiheessa. Lähti sitten farkuissa, takissa ja kumppareissa. Meillä ei onneksi vielä ole tullut vääntöä ulkovaatteisiin pukeutumisesta, kuten neidin kavereilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kans Reiman ulkoiluleggareita, kun heräsin aamuviideltä vaatetusta jo pohtimaan :D Totesin ne kans vähän turhan lämpöisiksi vielä tähän vuodenaikaan.

      Meillä ei onneksi kans vielä tule kauheasti taistelua vaatetuksesta... paitsi joskus :D

      Poista
  2. Kyllä näyttää ihan isolta tytöltä jo noissa vaatteissa. :)
    Mukavaa viikon jatkoa teillekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja kyllähän nuo kyseiset vaatteet lasta isontavatkin, vaikka pienihän tuo vielä on :)

      Poista
    2. Pieni on vielä... murrosikään asti. :)

      Poista
    3. On, mutta välillä kyllä tuntuu, että jos tuo käytös menee vielä enemmän murrosikäisen suuntaan jossain vaiheessa, niin itku tulee. :´D

      Poista
  3. On kyllä haastavaa mitä pukea kouluun, meillä satoi aamulla vettä kaatamalla joten poika laittoi villervallan välikausihousut ja -takin ja kumpparit jalkaan. En tiedä käyttääkö muut vielä, mutta kun tuo suostui ne nurisematta pukemaan niin hyvä homma ;) Sanoin ettei housuja tarvi pukea koulussa välitunneille jos ei sada, mutta kyllä tuolla on koko päivän vähän väliä tullut vettä ihan kunnolla. Asteita on 17, toivottavasti ei ole ihan läkähtynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään, kun tyttöä saatoin ja hain koululta, niin huomasin, että kyllä siellä oli käytössä jo vk settiä, mutta usko tai älä, osa kulkee vielä lyhytpunttisissa ja teepparissa. Aamulla lähtiessä oli 13-14 astetta lämmintä ja iltapäivällä 17. No, täytyy kyllä myöntää, että neule oli vähän liikaa ainakin iltapäivästä, mutta kyllä teeppari alkaa olla jo vähän liian vähän.

      Ja vedenpitävät housut olisi tarvittu täälläkin. Neidillä oli takamus ihan kurassa ja takki myös takaa. Oli kuulemma istunut puun oksalla välitunnilla??? Noh, lapset on lapsia ja taidankin painua tästä takkia kuuraamaan. Farkut pääsi pesukoneeseen.

      Poista
  4. Tuntuu olevan säätöä joka tapauksessa tämä melkein-esi-välikausi :D
    Kiva asu tytöllä, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Koin vain, että päiväkotiin oli helpompi ottaa mukaan eri vaatetusvaihtoehtoja kuin kouluun, jossa on aika vähän tilaa vaatetukselle muutenkaan, omista lokeroista nyt puhumattakaan.

      Mutta haastavaa on, kun ei tiedä, miten säät vaihtelee päivän aikana, onko iltapäivällä lämmin vai ei jne. Tsemppiä! Sä sentään joudut miettiin nää asiat kertaa kolme. :D

      Poista
  5. Mä muistelen, et itsellä oli kans yleensä koulussa farkut pienenä koululaisena. Ne ei ole kylmät viileällä ilmalla jos ei vielä ulkohousuja tarvita ja ne päällä on kuitenkin helppo leikkiä jne :) Hyvä asuvalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi, että kuraleikkeihin farkut eivät ole parhaat mahdolliset. Se tuli nyt opittua tuolla kerralla :/

      Poista
  6. Meillä lähinnä taistellaan joka aamu koululaisen kanssa vaatteista. Varmaan shortseissa olis tänäkin aamuna lähtenyt, jos en olisi ehtinyt hätiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans lähdettäis mieluiten teepparissa tai muissa vähän turhan keveissä vaatteissa ja lisäks, kun yhtenä päivänä hain tyttöä koulusta, sukat olivat hukassa. Voi jösses sentään! :/

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...