maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lapsimessut 2014, HEP!

Vuoden kuumimmat messut ovat taas tulevana viikonloppuna 11. - 13.4. Helsingin Messukeskuksessa, nimittäin Lapsimessut. Eikä siinä vielä kaikki, kun nähtävää, koettavaa ja ostettavaa riittää myös samaan aikaan, samassa paikassa järjestettävissä messutapahtumissa; Model Expo, Kädentaito, Lähiruoka & luomu, OutletExpo ja PetExpo (jälkimmäinen ainoastaan la-su).
Meidän perhehän on vieraillut ko. messuilla aiemmin jo parina vuonna ja tänä vuonna marssin (lompsin) messuilla päättömästi bloggaajapassi rinnuksissa (saa moikata). Itse olen ihan tosi onneton messutarjousten bongaaja, mutta nautin messufiiliksestä, hulinasta ja lasten käsinkosketeltavasta riemusta. Nähtävää on niin paljon, etten tiedä, minne katselisin. Neiti viihtyy messuilla parhaiten touhupaikoissa ja isukki lähtee aina innokkaasti matkaan Model Expon ansiosta. Voisinkin väittää, että tässä messutapahtumassa on vähän jokaiselle jotakin. Tänä vuonna aion valmistautua messuihin paremmin kuin aiemmin. Tein valmiiksi Lapsimessusivustolla oman messusuunnitelman, johon tein koontia, missä näytteilleasettajien pisteissä haluan ainakin vierailla. Lisäksi listaan, mitä hankintoja vielä pitäisi kevääseen tai kesään tehdä (ei montaa) ja toki aikaa täytyy jättää myös muun perheen toiveille.
Messutunnlmaa aiemmilta vuosilta. Kuvat: Messukeskus.
Oletko sinä menossa messutapahtumaan tulevana viikonloppuna? Entä puuttuuko sinulta vielä messulippu? Sain mahdollisuuden arpoa, mutta ajanpuutteen vuoksi toimitaankin niin, että nopein, joka huutaa kommenttiboxissa HEP sähköpostiosoitteen kera, lunastaa itselleen lipun. Otan nopeimpaan yhteyttä mahdollisimman pian ja sovitaan yhdessä käytännön asioista. Palataan asiaan aamulla!
Meidän messufiiliksiä viime vuodelta.
Ps. Tervetuloa uudet ihanat lukijat ja muistakaahan edelleen Muumimainen arvonta jokunen postaus alempaa!

11 kommenttia:

  1. Olispa ollut hauskaa huutaa hep ekana :D. Mutta kun ei edes pääse koko messuille :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitys siis tiivistyy! :D Olit kyllä nopea!

      Poista
    2. Ihan vahingossa satuin linjoille 43 sekuntia postauksesi julkaisun jälkeen :D. Toivotan hauskaa messureissua sinulle ja lipun saajallekin!

      Elän toivossa että ensi vuonna olisin siinä kunnossa että pääsisin itsekin lähtemään. Tänä vuonna aion vain työllistää sinua ;).

      Poista
    3. Kiitos messureissun toivotteluista! :) Olisi kyllä ollut kiva saada shoppailusta kiinnostunutta seuraa messuhumuun... mutta tehdään listaa loppuviikosta. Mun oma lista ammottaa ehkä vielä vähän tyhjyttään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ja nopein on löytynyt! Laitan sulle sähköpostia huomenna! Onnittelut! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Laitoin sähköpostia heti aamusta! Toivottavasti siitä sai selvän, kun tuntuu, etten ole ihan vielä herännyt :D

      Poista
  4. Minulla sattuisi olemaan kyseinen viikonloppu kerrankin vapaata, joten saattaa olla että tulen poikkeamaan tytön kanssa. Jos näen sinut, nykäisen hihasta takuulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! :D Me messuillaan näillä näkymin vasta sunnuntaina. Miehellä on pe-la jotain työkiireitä. Muka.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...