keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kevätretki Helsinkiin

Alkoihan se aurinko paistella tähänkin risukkoon ja pääsimme oikeasti lomailun tunnelmaan.

Retki Helsinkiin on ollut mielessä jo pitkään. Taisin jo toissakesän kesälomasuunnitelmissa väläytellä Luonnontieteellistä museota ja Sea Lifea. Myös Heureka on välillä vilahdellut toivelistalla. Kaikkea ei kuitenkaan voi eikä jaksakaan toteuttaa päiväreissun aikana.

Eilen, heti aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Helsinkia ja Merimaailma Sea Lifea. Liput voi ostaa ja tulostaa etukäteen netistä ja netissä S-etukortilla saa hieman alennustakin. Kassalla tyttö sai käteensä raaputuskupongin, josta sai halutessaan raaputella auki näyttelyn reitin varrelle kysymystaulujen oikeat vastaukset. Tyttö innostui kysymyspolusta valtavasti ja yhdessä luimme innolla infotauluja ja etsimme uusia kysymyksiä toki itse kalojen ja merenelävien tarkkailua unohtamatta. Maalissa neiti ojensi ylpeänä täysin oikein raaputellun arpansa takaisin kassalle ja sai palkinnoksi mitalin. Se kaulassa sitä sitten kuljettiinkin koko loppupäivä ja todennäköisesti myös koko loppuviikko.
Sea Life on kohde, johon tyttö haluaa kuulemma joskus uudelleenkin. Katseltavaa ja ihmeteltävää riitti reiluksi tunniksi helposti. Jännittävin ja odotetuin juttu oli haialtaan läpi menevä tunneli. Hieno tunne, kun muun muassa hait uiskentelevat yläpuolella.
Aamulla ei muuten ollut pienintäkään ongelmaa vaatteiden valinnan kanssa. Tokikin retkelle, jonka kohteina on kalat, hait, muut merenelävät sekä kokonaisvaltainen Luonnontieteellinen museo, laitetaan päälle Mini Zoologist paita. Siitä ei edes neuvoteltu.
Väriloistoa ja mielenkiintoista katseltavaa riitti.
Tyttö jaksoi reissussa hienosti, vaikka Luonnontieteellinen museo olikin monine osioineen todella laaja. Jännittävin paikka tytön mielestä oli Afrikan yö, pimeä huone tähtitaivaineen, jännittävine äänineen ja eläimineen. Eri ilmastovyöhykkeiden eläimet käytiin läpi päällisin puolin ja tyttö korjasi heti erheeni, kun menin luulemaan leopardia gepardiksi.

Museon näyttelyissä oli niin paljon nähtävää, että lopulta neiti (ja myös äippä) väsähti ja kivoimpia kohteita olivat kaikki, mitä sai koskea ja käpistellä. Suurinpaan osaan museon esineistähän ei saa koskea, joten itselläni meni loppukierros vahtiessa Mini Zoologistin vikkeliä ja joka paikkaan ehtiviä sormia. Hyvin neiti silti jaksoi ja uskon, että reissusta jäi jotain tiedon jyväsiä hyödynnettäväksi myös tulevalla koulutaipaleella.
Luonnontieteellisessä museossa vietimme aikaa noin pari tuntia ja aikaa olisi saanut kulumaan paljon pidempäänkin. Valokuvia otin vain muutaman sellaisissa tiloissa, joissa näin selkeän valokuvaamiseen oikeuttavan merkinnän. 
Mitähän kivaa sitä kesälomalle keksisi?

Äkkilähdöt



22 kommenttia:

  1. Hienoja paikkoja!
    Ja varmaan yhtä viihdyttävää aikuiselle, kuin lapsellekin! :) Tuonne Luonnontieteelliseen tekisi mieli joskus mennä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihdyttiin kyllä kaikki paremmin kuin hyvin. Ehkä museokierroksen loppuvaiheilla alkoi puhti loppua :D Luonnontieteellinen on hieno paikka. Ehdottoman hieno!

      Poista
  2. Oi mahtava kevätretki!! Me ootetaan kesä ja korkeasaarta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin täällä kans kesän kohteiksi Korkeasaarta, Suomenlinnaa, Heurekaa yms. Viime kesänä käytiin Ähtärissä ja se oli kyllä kans tosi kiva reissu.

      Poista
  3. Sea life on kyllä todella upea ja mielenkiintoinen paikka! Mehän käytiin miehen kanssa siellä viime syksynä ja tykättiin todella paljon. Varmasti mennään vielä joskus uudestaan. :)
    Saimme liki kolme tuntia kulumaan siellä aikaa ilman mitään kahvi tai eväs taukoja.
    Tuonne kirjoittelin silloin meidän retkestä http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2013/10/akvaario-rakkautta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan sun postauksen kyllä :) Mekin oltaisiin varmasti saatu enemmänkin aikaa Sea Lifessa kulumaan, mutta toinen kohde ja nälkä alkoivat painaa jo päälle. Kiva kohde kuitenkin ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ehkä parin vuoden päästä uudestaan? :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Yllättävän kivat kuvat jäi kyllä reissusta muistoksi, vaikka mukana olikin vain pikkukamera. En ole matkusteluihminen, mutta tällaisia pikku päiväreissuja tykkään tehdä kyllä vaikka kuinka :)

      Poista
  5. Kiva, että pääsitte retkeilemään.

    Kesäkohteeksi suosittelen Suomenlinnaa tai Harakan saarta. Harakan saarelle mennessä kannattaa ehdottomasti osallistua lapsille tarkoitettuun opastukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Harakan saaresta en ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa ihan siltä, että täytyy ottaa selvää. Meillä on lomat vasta loppukesästä, joten tässä on aikaa miettiä ja suunnitella :)

      Poista
  6. Kuulostaa sellaiselta retkeltä josta puhutaan pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttua saakin riittää hetkeksi, kun tylsä arki iskee taas ensi viikolla päälle :D

      Poista
  7. Kuulostaa kivalta retkeltä! Tuonne luonnontieteen museoon voisi viedä kesällä E:n, eläimet on nimittäin ihan pop ;) Meillä on kesällä edessä Korkeasaaren retki, joten tuo museo voisi olla toinen kiva paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnotieteelliseen ei muuten mene maksuakaan alle 7-vuotiaista. Meilläkin kävi "tsäkä", kun tytön synttärit on vasta ensi kuussa :D Eläimiä (ja luita) museossa on kyllä nähtävillä yllin kyllin.

      Poista
  8. Ihana teidän kevätretki :) Kiva, että pääsitte viimein lomailemaan sairastelun jälkeen.

    Me ollaan käyty lasten kanssa noissa molemmissa kohteissa ja tykättiin kovasti. Uudestaan on ehdottomasti päästävä!

    Jos eläimet kiinnostavat enemmänkin, suosittelen kesäkohteeksi Ruotsin Kolmårdenia, jossa on eläintarhan lisäksi mm. upea safaripuisto, jossa liikutaan kondolihissillä. Kävimme siellä viime kesänä ja olen käynyt myös itse lapsena. Upeita kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmårdenia olen noille isukille ja tyttärelle väläytellyt, mutta me ollaan ilmeisesti vähän rajoittunutta porukkaa. Mä en suostu matkustamaan lentokoneella ja tyttö pelkää superronkelina (ihan turhaan) laivan sapuskatarjontaa. Ehkä me tehdään Kolmårdenin retki vasta parin vuoden päästä ja siihen asti pitäydytään näissä lähikohteissa, joihin riittää päiväretki ilman suurempaa pakkaamista ja yöpymisiä.

      Poista
  9. Kuulostipa todella ihanalta tuo reissunne:) Sea Life on kyllä ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunut reissu oli ja Sea Life kyllä yllätti positiivisesti. Särkänniemen akvaariossa ollaan vierailtu tosi usein ja Sea Life oli kyllä paljon suurempi ja monipuolisempi. Kymmenisen vuotta sitten olen käynyt myös Kotkan Maretariumissa, joka sekin oli upea.

      Poista
  10. Voi miten hieno paikka! Eipä ihme, että silmät on tapillaan :D Paljon näkemistä ja kokemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät oli tapillaan yhdellä sun toisella. Kyllä retkeily avartaa! :)

      Poista
  11. Toi Sea life oli kiva paikka. Me käytiin siellä pari vuotta sitten, kun meillä oli ilmaisreissu Linnanmäelle. Silloin oli tosi sateinen päivä ja päätettiin mennä Sea Lifessa käymään, kun päästiin sinne puoleen hintaan. Mulla oli joskus myös blogissa kuvia sieltä, mutta oon aikoinaan poistanut kaikki postaukset :D. Kuvat on kyllä edelleen koneella tallessa :).

    VastaaPoista
  12. Me kyllä nautittiin tosi paljon tuosta Sea Life -reissusta. Jännittävää näkemistä riitti ja neiti innostui siitä kysymyspolusta hirveästi. Onneksi ei ollut ihan hirveästi ruuhkaakaan, että pääsi suht helposti kiertämään.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...