maanantai 24. helmikuuta 2014

No onko se Gugguu hyvä?

Kotiutin tässä taannoin MiniQ:sta hyvään alehintaan parit legginssit melkein akuuttiin housupulaan. Koon 122 cm Raidan Piki leggarit jäivät armottomasti liian lyhykäisiksi. Paria kokoa isommat Pikit jäävät tosin vielä hetkeksi kaappiin, sillä ne eivät pysy päällä ilman vyötärön tuunausta, vaikka pituus passaakin.

Mielenkiinnosta kotiutin myös Gugguun leggarit. Olen messuilla hypistellyt Gugguun vaatteita, mutta ne eivät ole kaikessa suoraviivaisuudessaan iskeneet, vaikka ovat hyvältä näppeihin tuntuneetkin. Gugguun leggarit nousivat perustrikoisista vaihtoehdoista heti ykkösiksi. Koossa 128 cm riittää pituus pitkäjalkaiselle vielä pitkäksi aikaa.
Flunssa iski ja kotipäivää pukkasi. Neiti veti päiväksi jalkaansa Gugguun harmaa-mustat leggingsit, Molo Kidsin citycollage -paidan sekä Reiman coolmax-sukat.
Kymmenen pesun jälkeen Gugguun leggarit ovat yhä kuosissaan, eivätkä ole venyneet, kutistuneet, saatika sitten kehittäneet minkäänlaista pesunukkaa. Lisäksi malli on loistava hoikkikselle. Pysyvät jalassa, mutta eivät kiristä. Jos minulta kysytään, niin tämän housukokemuksen pohjalta sanoisin kyllä, että Gugguu on maineensa veroinen. Kaikki se hehkutus, mitä blogistaniassa(kin) on nähty, ei ole tuulesta temmattua. Hintaahan Gugguun vaatteilla on ihan mukavasti perustrikoovaatteiksi, mutta onneksi merkkiä voi bongata myös suht hyvästä alesta, jos pitää silmänsä auki.
Istuvuus täysi kymppi!
Mukavaa alkanutta viikkoa! Monessa perheessä varmaankin hiihtolomaillaan. Me podemme räkätautia ja mittailemme lämpöjä ainakin tämän päivän. Varsinaista lomailua on tiedossa meillä vasta huhtikuussa.


12 kommenttia:

  1. Mukava kuulla näistä käyttökokemuksia. Meillä just pojalla Po.pin mustat perus leggarit, jotka on kans säilynyt tosi hyvinä. Leggarit menee vielä pojallakin tässä iässä ja just kun malli on hoikalle niin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin vielä Po.pin leggarit testaamatta ja lahjakortissa olisi vielä vähän rahaa jäljellä. Pistän harkintaan. Meillä Leggarit ovat olleet jo pitkään suosikkihousut, joten eipä ole mitkään käyttämättä jääneet. Ja pojille kans leggaria vaan jalkaan. Onhan ne mukavat päällä ja todellakin pysyvät hoikalla paremmin jalassa kuin nauhoilla sidottavat lökäpökät. :)

      Poista
  2. Pikaista paranemista. Meilläkin sairastellaan. Pikkuveli köhii sohvan uumenissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja pikaista paranemista sinnekin! Täällä ollaan vältytty vielä ainakin pahemmilta taudeilta, mutta kyllä tämä tavallinen nuhakuumekin täytyy vain potea levon kanssa.

      Poista
  3. Pikaista paranemista!

    Meillä on ollut Gugguun leggarit muutaman kuukauden käytössä. Vyötäröltä ne on vähän isot (86 cm), muuten malli on kiva. Housut pysyneet tosi hyvin kuosissa ja freesinä useamman pesun jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos parantelutoivotuksista :)

      Kiva, että teillä on ollut samansuuntaisia kokemuksia Gugguusta. Meillä kans useimmat leggarit ovat löysät vyötäröltä, mutta nämä olivat yllättäen kuin neidille tehty. Esim. Raidan leggareissa vähän naftissa koossa vyötärö oli vielä hyvä, mutta sitten, kun punttia ostaa riittävästi, saa kaupan päälle myös löysän vyötärön (sama Mini Rodineissa). Onneksi mummo osaa tuunata!

      Poista
  4. Meillä on Gugguun trikoohousut ja on ne väljät vyötäröltä, mutta pysyvät kuitenkin jalassa istuvan mallinsa takia. EIvät ole tehokäytössä olleet, mutta mitään vikoja ei ole esiintynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli vaikuttaa kyllä paljon siihen, miten housut pysyvät jalassa... mutta pääasiassa hyviä kokemuksia teilläkin :)

      Poista
  5. Siis mä oon niin urpo etten ole kuullutkaan kyseisestä merkistä *nolo* Mutta minun tyttäreni on just sellainen kukkakeppi, että 134 on oikean pituiset mutta aina liian leveät vyötäröstä, kiva kuulla että tässä voisi olla leggarit jotka sopisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gugguulta ilmestyi juuri uusi mallisto, joten tämän vanhan malliston leggareita saa nyt aika huokealla, jos on vielä kokoja jäljellä. Ei ole helppo löytää housuja, jotka eivät lörpötä vyötäröstä.

      Poista
  6. Gugguut on kyllä kivoja, mutta voin sanoa että vauvalla noi leggarit ei oo ihan parhaimman näköiset =D Vyötärö jää kivasti pallomahan alapuolelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Vauvakokoihin tarvittaisiin sitten varmaan vähän enemmän sitä vaippavaraa. Onhan Gugguulla onneksi vähän erimallisiakin housuja. Laadussahan ei valittamista ole muuten... Tälle meidän isommalle nämä istuvat kyllä tosi hyvin ja leggarit ovat mieluisat, enkä yhtään ihmettele.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...