lauantai 18. tammikuuta 2014

Koska luistellaan, ihan muuten vaan...?

Viime talvena tyttö oli luistimilla vain kerran ja senkin sisätiloissa Ideaparkissa. Päiväkodista ei käyty luistelemassa ja neiti arasteli muutenkin luistinten tuomaa huteraa olotilaa, joten hiihto oli viime talven the laji.

Tänä talvena ei ollut enää toivettakaan mahtua edellistalvisiin harjoitusluistimiin, mutta talven huonosta alusta johtuen päätin pitkittää uusien luistinten hankintaa mahdollisimman pitkälle. Viikko sitten meinasi tulla kiire, kun eskarin lukujärjestykseen oli merkattu tälle viikolle luistelua parinakin päivänä ja pakkasmittari näytti lupaavia lukemia kentän jäädyttämisen kannalta.
Viime talvena hankittu 116 cm Polaris alkaa näyttää aika jämptiltä saman mittaisen tytön päällä. Rapea pakkanen ja polaris olivat kuitenkin hyvä ja notkea yhdistelmä luisteluun.
Neiti innostui luistelusta toden teolla, kun jalat eivät enää olleetkaan niin huterat. Uudet taidot täytyi toki heti esitellä mummolle, joka pääsikin seisomaan kentän laidalle luisteluvahdiksi pariksi tunniksi melkein -20 asteen "tulipalopakkaseen" tänä aamuna. (Itse olin paikalla vain kuvien napsimisen verran ja suuntasin sen jälkeen isukin kanssa kaupoille.)

Luistelusta taisi tulla juuri tämän talven the laji. Joko teillä ollaan löydetty tämän talven suosikkilaji?

28 kommenttia:

  1. Lapsi on pyytänyt luistelemaan mutta en ole vielä vienyt :D. Itse asiassa en ole käynyt katsomassa onko meillä jo jää muuallakin kuin järvessä... Luulen kyllä että 3-vuotiaalla (joka viime talvena luisteli muutaman kerran potkukelkan kanssa) on aika kullannut muistot ja luulee osaavansa tehdä piruetteja ja muita että saas nähdä ;).

    Harmi että teidän haalari on tuo migreenikko-epäystävällienn väri - muuten olisin tarjonnut sille jatkosijoituspaikkaa :D. Hyvältä näyttää näin kuvissa mutta livenä on ehkä hieman liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi nopeasti saivat täällä ainakin jään kuntoon. Vähän se oli vielä paikoin epätasainen, mutta ihan luistelvassa kunnossa kuitenkin. Meillä kans neiti ilmoitti, että "en osaa kyllä vielä kauheasti mitään kaunoluistelua, mutta luistella osaan" eli ei ihan piruetteja hallita vielä täälläkään, mutta aika hienoa koikkelehdintaa oli kuitenkin tarjolla :D

      Aika kirkas tuo flamingo on värinä kyllä, mutta jollain tasolla oma silmäni on tottunut siihen. Ei näytä läheskään yhtä "pahalta" kuin vielä viime talvena. Mietin ihan, että haalistuiko se viime kevään pesussa paljonkin??

      Poista
  2. Meillä on talviurheilukausi korkkaamatta kokonaan. Nyt kun olisi keliä olemme remontievakossa ja flunssassa, kaikki kamatkin on tietysti kotona. Meidän pojat tykkäävät luistella ja yrittävät pelailla jääkiekkoa. Suosikki on kuitenkin laskettelu. Myös kuopuksella, joka ei laskettele, koska silloin hän pääseen johonkin hyvään pulkkamäkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remonttievakko yhdistettynä flunssaan :/ Huh! Tsemppiä!

      Mun oma suosikkilaji taitaa kans olla tuo pulkkamäki. Sitä ei ollakaan vielä tänä talvena ehditty kokeilla. Liukurimäessä tyttö oli pariin otteeseen silloin, kun viimeksi oli lunta joulukuun alussa.

      Poista
  3. Tänään meillä tytöt kävi ekan kerran luistelemassa tänä talvena, pikku neiti oli niin innoissaan ja viime talven taidot oli vielä jotenkin muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan mahtava luistelusää, vaikka olikin vähän kylmä. Aurinko paistoi pitkästä aikaa oikein mahtavasti. Tai onhan se paistellut tällä viikolla kai pariinkin otteeseen jo, mutta itse olen katsellut sitä paistetta vain turvallisesti työpaikan ikkunan läpi.

      Poista
  4. Tännekkin tuli ulkojäät tällä viikolla ja tälläkin hetkellä muu poppoo on siellä! :) Pienempi aloitti kiekkokoulussa ja luistelu on todellakin se the juttu! Poika oli ekaa kertaa luistimilla joulukuun puolivälissä ja nyt menee jo hirveetä kyytiä! Niin se motivaatio vaan opettaa! Tyttö tykkää niin luistelusta kuin hiihdostakin. :) Eskarit luistelevat ensiviikolla jokapäivä!

    VastaaPoista
  5. Kiekkokoulu on kyllä varmaan sellainen paikka, jossa oppii. Kummallinen motivaattori se kiekko ja mailan kanssa luistelu kuulemma auttaa tasapainon pitämisessa :D

    Täällä olisi tytöllä kans ensi viikolla pari kertaa luistelua ja seuraavalla viikolla olisikin vuorossa sitten jo hiihtoa. Monojen mahtuminen pitäisi kyllä vielä testata ennen sitä.

    VastaaPoista
  6. Mä tunnen aina morkkista näistä talviurheilusysteemeistä, kun mä en vaan jaksais roudata tyyppejä hirmu kamojen kanssa jonnekin potkurilla, huaaahh! Mutta kai näitä juttuja pitäis opetella ennen eskaria ainakin... josko laittaisin isänsä opettamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ota morkkista! Meilläkin neiti käytännössä meni tänä talvena ihan kylmiltään jäälle. Tasoerot lasten välillä olivat kuulemma huimaavia. Osa on käynyt taitoluistelukoulua tai pelaa jääkiekkoa ja luistelu sujuu ongelmitta. Osa ei ole ollut luistimilla koskaan tai vain pari kertaa, mutta kaikilla kuulemma on alkanut sujua. Näillä eskareilla alkaa kaikilla olla jo valmiudet ja ennen kaikkea rohkeutta pysyä luistimilla.

      Poista
  7. Meidän kuusvee pojalla luistelu ja ennen kaikkea jääkiekko ja jääpallo ovat niitä mieluisimpia talvilajeja. Jääkiekkoa pelaa nyt toista vuotta ja kausi pyörähti käyntiin syyskuun lopussa. Reilussa vuodessa taidot ovat kehittyneet huimasti, nyt menee jo lujaa eteen- ja taaksepäin ja kaarreluistelukin sujuu jollain tapaa. Jääpallon aloitti marraskuun alussa, kun tekojää valmistui. Kiinnostusta luisteluun löytyy sen verran paljon, että on käytetty harkkojen lisäksi myös tekojään yleisöluisteluvuoroilla, jotka ovatkin tänä talvena olleet supersuosittuja ainakin meilläpäin. Hiihtämiseen keliolosuhteet ovat olleet aika heikot, mutta silloin kun sitä lunta alkutalvesta enemmän oli, hiihteli poika pitkin pihoja ja taisi mennä muutaman kerran kaverilleenkin hiihtämällä kylään ;) Eskarissa ei kovista pakkasista johtuen ole vielä talvilajikautta avattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Siellä luistelu sitten sujuu jo todella mallikkaasti. Hiihtokausi pitäisi kans avata testaamalla, meneekö viime vuotiset monot vielä. Aika kovaa pakkasta pitää kyllä. Saisi nyt vähän hellittää, että uskaltaisin itsekin pistää nenääni pihalle :D

      Poista
  8. Ihania luistelukuvia!!! Voi kun mekin pikkumiehen kanssa saatais alkaa pelaa jääkiekkoa pian =D Ihana talvinen banneri!! Nyt vasta huomasin.. aina tulee puhelimella lueskeltua tätä niin banneri ei näy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Banneri tuli vaihdettua viimeksi heti joulun jälkeen. Onneksi tuli lunta, joten lumihiutaleetkaan eivät näytä enää niin utopistisilta :D

      Etköhän vielä pääse lätkää pelaamaan pikkumiehen kanssa. Jos ei heti luistimet jalassa niin voihan sitä ilman niitäkin treenata :D

      Poista
  9. Mä en oo luistellut vuosiin.

    Meillä ei ollut päiväkodissa tai eskarissa luistelua tai hiihtoa, eikä muutenkaan oikeastaan liikuntaa. Toki päiväkodissa liikuttiin, varsinkin kun mentiin ulos muttei ollut oikeastaan mitään erityisiä liikuntatunteja.

    Koulussa sitten toki luisteltiin ja hiihdettiin paljon. Yläasteella oli vain luistelua, muttei hiihtoa. Tykkäsin kyllä luistella, mutta aluksi ärsytti kun ei oikein osannut. Hiihtämässä tykkäsin käydä yksin tai äidin kanssa, mutta koulussa hiihtäminen oli ärsyttävää ja bussissa suksien kuskaamista vihasin. Näin aikuisena ei ole tullut hiihdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kans ollut itse luistimilla vuosiin. Joskus lukioaikana varmaan viimeksi. Muistelen, että me käytiin päiväkodista oikein jäähallilla luistelukoulussa 5-6-vuotiaana. Siellä kyllä oppi luistelun perusteet aika hyvin. Toisaalta en kyllä sitten muista, että päiväkodista oltais koskaan käyty hiihtämässä. Tytön päiväkotiryhmä luisteli ahkerasti edellistalvena, mutta silloin se ei vielä neidille avautunut. Viime talvi jäi väliin ja nyt alkaa onneksi sujua.

      Me käytiin kans yläasteelta joskus hiihtämässä muualla kuin lähiladuilla ja oli kyllä järkkyä suksien kanssa ruuhkabussissa matkustaa. Hiihtämään innostuin uudelleen pari vuotta ennen tytön syntymää, mutta ladulla huomasin sen olevan välinelaji ja siihen jäi. Eihän sitä nyt uusia monen sadan suksia raaskinut sunnuntaihiihtelijä ostella.

      Poista
  10. Kivat kuvat, hyvin näyttää luistelu sujuvan!

    Meidänkin pitäisi lähteä kokeilemaan.. Kovin hyviä kokemuksia ei vielä aikaisemmilta vuosilta ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaikka tänä vuonna tulisi niitä hyviä kokemuksia teillekin? :) Meillä neiti on ihan intoa piukassa. Harmi vaan, että tuli nyt näin kovat pakkaset. Ei meinaa luisteluvahti tarjeta kentän laidalla.

      Poista
  11. Luistelu aloitettiin meilläkin tosissaan vasta eskari-iässä. Ekat kerrat kokeiltiin luistelua 4v, mutta se oli sen verran haparointia että todettiin ettei aika ole vielä kypsä. 5-6 v poika oli itsekin jo motivoitunut ja oppikin hyvin luistelemaan, innostuin siitä sitten itsekin ja uskalsinpa minäkin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen luistimíen päälle! Mutta ei musta mitään luistelijaa tulee...pelottavaa touhua, kun kaatuu niin korkealta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin luistelu on ollut tähän asti "en mää osaa, kaadun heti, en halua enää" -meininkiä, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Aika kovaa pakkasta vain pitää, ettei aikuinen meinaa tarjeta kentän laidalla. Itse en taida luistimille uskaltaa, vaikken korkealta kaatuisikaan :D

      Poista
  12. Hienoja luistelukuvia ja hienosti liikkuu tyttö jo jäällä!

    Meillä isoveikka kokeili viime talvena 4-vuotiaana kaksi kertaa luistimia, eikä aikuinen saanut irrottaa otettaan kertaakaan. Laji päätettiin jättä hautumaan, kun ei vanhempiakaan niin kovasti kiinnostanut.

    Toisella luistelukerralla puin itsekin lukioaikaiset luistimeni jalkaan ja kuvittelin näyttäväni pojalle, miten siellä jäällä lopulta oppii liitelemään ja miten kivaa se on. Hah. Hyvä, että edes pystyssä pysyin! Vuodet tässä välissä ovat näköjään tehneet jotain tasapainolleni. No, ainakin poika näki, että äitikin yritti, vaikkei niin hyvin osaakaan. Pelkäsin oikeasti katkovani luuni siellä jäällä ja muistan kuitenkin olleeni ihan kohtalainen luistelija kouluaikana, vaikken mitään taitoluistelutemppuja ollut koskaan kylläkään opetellut. Niin se tasapaino häviää.

    Isoveikalla on luvattu olevan sekä hiihtoa että luistelua päiväkodissa nyt talvella. Odotan kauhunsekaisella innolla, milloin tulee ohje laittaa luistimet mukaan päiväkotiin. Siis tosi hienoa, että jaksavat lapsille näitä taitoja opettaa, ei siinä mitään. Mietin vaan, miten meidän temperamenttinen ja luistelun suhteen erittäin vastahankainen poika siellä harjoituksissa pärjää...Onneks kaverien esimerkki yleensä auttaa uusien asioiden opettelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vielä haparoivaa on meno meidän neidilläkin, mutta innostus vie taitoa kyllä selvästi eteenpäin. Meillä oli kans 4-vuotiaana, kun luistelua aloiteltiin, todella hankalaa. Arkajalka ei luottanut itseensä yhtään ja ei kyllä sitten pakotettukaan jäälle. Nyt asia on hautunut ja aika selvästi kypsä.

      Mä en kertakaikkiaan uskaltaisi mennä enää luistimille. Johan siinä luut katkee, lonkat murtuu ja kallot halkee.

      Onneksi noilla lapsilla on kaikkeen tekemiseen yleensä suuri innostus mukana ja päiväkodissa on vielä tekemisen iloa toisin kuin sitten ehkä isompana koulussa. Sinne sekaan vaan!

      Poista
  13. Haa, täätä löytyikin jo kattava luistelukeskustelu! Ihana tuo haalari muuten. :)

    Meidänkin pk:sta tuli vähän yllättäen tuo ilmoitus ohjelmassa olevasta luistelusta. Perjantaina ilmoittivat että tiistaina luistellaan. Tuli vähän kiire hankkia luistimet, kypärä ja tehdä ensimmäinen treeni...! Mutta niinhän se on että silloin luistellaan, kun jäitä on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire tuli meilläkin luistimet päivittää sopiviksi, kun talvi yllätti sitten kuitenkin ja eskarin lukkarit oli suunniteltu hyvissä ajoin -tosin säävarauksin.

      Molon haalari on kyllä ihan loistavan notkea asu pakkaskelien luisteluun. Meillä alkaa jäämään 116 cm haalari pieneksi ja keväällä laitan sen haikein mielin eteenpäin. Meille ei enää Molon haalaria ole tulossa tämän jälkeen.

      Poista
  14. Taitaa olla mutiaiselle tehty äpärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luistimien asennosta vai haalarin väristäkö päättelit? Haha! Ja mitä sitten, vaikka olisikin? Ei kai nykyään enää syntyperä tai äpäryys ole este hyvälle elämälle? No kerrottakoon nyt, että lapsi on syntynyt avioliitossa, joka on ja porskuttaa edelleen... eikä isä ole mutiainen vaan ihan tavallinen mutikainen :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...