sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Joulukoristeista lempparein

Sain todella kivan joulukoristehaasteen Elinalta. Iso kiitos! 

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Ota kuva rakkaimmasta joulukoristeesta, ja kerro tarina sen takaa.
2. Kiitä sitä bloggaajaa, keneltä haasteen sait.
3. Linkitä postauksesi myös Karkkipurkki-blogin alkuperäiseen haastepostaukseen
4. Haasta mukaan muutama blogi, kenen lemppareimman joulukoristeen sinä haluat nähdä.
Joulukoristeista lempparein on ehdottomasti enkelikello.
Vietimme lapsuuteni jouluaatot aina mummulassa. Jouluaaton kahvipöydässä kilisi aina enkelikello. Hiljalleen ehdollistuin enkelikellon kilinään niin, ettei ilman kilinää tuntunut oikealta joululta ollenkaan.

Jossakin vaiheessa mummu ei jaksanut enää järjestää jouluksi vastaanottoa ja enkelikello unohtui muutamaksi vuodeksi. Joku vuosi sitten aloin kuitenkin kaipaaman kellon kilinää, mutten löytänyt perinteistä enkelikelloa mistään. Yllättäen sellainen tuli kuitenkin vastaan S-marketissa ja siitä lähtien meillä onkin kilissyt jouluisin ahkerasti.

Tämä meidän nykyinen enkelikellomme on vain melko heppoista tekoa niihin vanhanajan kelloihin verrattuna. Kynttilöitäkään ei ihan joka paikasta enkelikelloon enää löydä ja tähän meidän kelloomme esimerkiksi Havin enkelikellokynttilät ovat liian pitkät.  Näillä kuitenkin kilistellään menemään tänäkin jouluna!

Sain muuten haasteen myötä hyvän syyn kaivaa enkelikellon hyvissä ajoin esille ja joulumielenkin viriämään. Päässä tosin soivat lähinnä joululaulut, joissa lauletaan "Jollei jouluna ole lunta, voiko Joulupukki tullakaan..." ja "Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä..." Tulisi nyt sitä lunta, niin synkkyyskin haihtuisi.

Haastaisin mukaan seuraavat blogit:



Ja muutkin saavat toki napata haasteen matkaansa! Hauskaa Joulun odotusta!

19 kommenttia:

  1. Oi ihana enkelikello! Missähän meidän enkelikello on, pitääkin ettiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten kummallinen kapistus. Aina sen jemmaa niin hyvin, että varmasti saa seuraavan joulun alla etsiä!

      Poista
  2. Kiitos kiitos... Edellinenkin haasteesi on vielä mietinnän asteella :D. Tämäkin saattaa olla vaikea, ehkä... Ne rakkaimmat joulujutut kun vielä sijaitsevat äidilläni... Mutta täytyy miettiä ja kaivella kaappia kunhan jonain päivänä jaksan.

    Meillä on lapsuudenkodissani vielä isäni lapsuudenaikainen enkelikello, sellainen kunnollinen mitä sinäkin tuossa muistelit. Ei nämä uustuotannot pääse niitä käsintehtyjä lähellekään vaikka korvikkeina toimivatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen takia näillä haasteilla sua pommitan, jos vaikka joku kelpaisi :D Ihan rauhassa vain... jos tulee vaikka lähempänä joulua jotain mieleen.

      Olin ihan järkyttynyt, kun tuo enkelikello otettiin eka kerran paketista ja kasattiin kokoon. Se huojui ja hemppui kuin mikäkin. Nykyään se on jo vissiin sen verran steariinilla patinoitunut, että pysyy jo jonkin verran vakaana. On se silti melko hempula :D Ei kunnollisia taida tosiaan enää saada.

      Poista
  3. Meilläkin on enkelikello, mutta nykyisessä kodissamme sitä ei ole moneen vuoteen jouluksi edes koottu :/ Pitänee tehdä muutos tähän asiaan lähiaikoina! Myös lapsuuskodissani soi jouluisin aina enkelikello, nostalgista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä jotain nostalgista ja taianomaista, kun enkelikello kilkattaa. Enkelikello kuuluu ehdottomasti joulunajan kahvipöytään... tai mihin tahansa pöytään. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin on. Mun lemppari :) Ensin kyllä mietin tätä haastetta jonkin aikaa, kun ihan hirveästi en koristeita muutenkaan harrasta. Tämä oli kuitenkin ihan selvä juttu, kun vain sain ensin edes hivenen joulumielestä kiinni.

      Poista
  5. Enkelikellossa on kyllä sellaista ihanaa vanhan ajan tunnelmaa.
    Kiitos haasteesta, mä otan tämän alkuviikosti työn alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään innolla odottamaan, mitä tuleman pitää :)

      Poista
    2. Haaste on nyt käsitelty, valokuvattu, kirjoitettu ja postattu! se löytyy täältä:
      http://miltsur.blogspot.fi/2013/11/haaste-rakkain-joulukoriste.html

      Kiitos vielä ihanasta haasteesta, oli hyvä syy saada kaivaa joulukoristeet esille ja rakentaa tämä minun lemppari joulukoristeeni hyllylle.

      Poista
  6. Voi miten nousi muistoja pintaan :) Meilläkin oli mummolassa. Pitäisi kyllä ostaa itellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden joulut tuoksuivat piparilta ja herkuilta. Keittiössä oli tunnelmaa, kun enkelikello kilkatti. Muistot ovat parhautta!

      Poista
  7. Kiitos haasteesta. Minun pitää oikein miettiä, että mikä olisi koristeista se muistorikkain. Meillä on lähes kaikki koristeet 10-15v vanhoja ja osaan ei ole syntynyt mitään sen kummempaa suhdetta kuin, että ovat ihan nättejä. Mutta eiköhän sitä joku spesiaalimpikin kaiveta esille.

    Meillä ei ikinä ollut kotona tuollaista enkelikelloa, vaikka kovasti kinusin sitä. Naapurin tytöllä oli sellainen ja kävin monena jouluna ihailemassa sitä hänen kotonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans luulin, ettei mulla ole mihinkään esineeseen mitään tiettyä tunnesidettä. Tämä kyseinen enkelikello ei ole tietenkään se aito ja alkuperäinen, mutta enkelikello kuin enkelikello. Eiköhän sultakin joku löydy ylitse muiden, kun alat ottaa niitä hiljalleen esille joka tapauksessa :)

      Poista
  8. Täällä myös enkelikello on niitä rakkaimpia joulujuttuja, löysin huutonetistä joitain vuosia sitten sellaisn vanhan alkuperäisessä pahvirasiassa ja olen vaalinut sitä kuin kukkaa kämmenellä :) ihana se helinä ja siitä se joulumieli syntyy, ei siihen paljon tarvita. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle. Kuunnellaan helinöitä, joulu on ihan just :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kävisköhän mullakin niin hyvä tsäkä, että löytäisin jonain päivänä jostain sellaisen vanhan ja alkuperäisen enkelikellon? Täytyykin alkaa metsästämään ja katsastamaan.

      Helinöitä kuunnellaan! Kyllä se joulu sieltä tulee ennen kuin uskommekaan :)

      Poista
  9. Enkelikello liittyy myös omaan lapsuuteen. Jossain vaiheessa hankin myös sellaisen nykyiseen kotiini, mutta kuten kirjoitit - taitavat olla nämä nykyiset heppoisempaa tekoa kun ei tahtonut oikein kasassa pysyä. Näinpä jäi pikkuhiljaa kaapin perukoille. Mutta muistan sen kilinän ja kyllä se tuntui niin Joululta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän nykyinen kello taitaa pysyä kasassa pelkällä tahdonvoimalla. En kuitenkaan voi ajatella joulua ilman sitä, joten näillä mennään. Olisi kyllä hienoa, jos jossain tulisi vastaan sellainen vanhanaikainen ja lujaa tekoa oleva enkelikello. En vain ole kirppari-ihmisiä, joten varmaan haaveeksi jää.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...