perjantai 4. lokakuuta 2013

Printtiöverit

Tarkoitus oli kuvata tytön uusia Molo Kidsin pesukarhuleggareita, mutta ongelmaksi muodostuikin yläosan valinta. Kuviollinen alaosahan vaatii kaverikseen rauhoittavan yläosan... -No, kuka nyt niin on päättänyt. Eivät lapset itse ainakaan. Eskariin voi ihan hyvin lähteä printtiövereissä, jos haluaa. Tytöllä oli mielestään maailman ihanimmat, söpöimmät, mukavimmat ja mahtavimmat housut jalassa. Ja niiden kanssa käytettäväksi sopii ihan hyvin maailman kivoin, nätein ja ihanin printtipaita. Itse jäin miettimään, että pitäisikö övereitä tehostaa vielä vaikka maailman söpöimmällä ja muhkeimmalla tyllihameella. Mitä mieltä olette?
Olen vältellyt kuviollisten leggingsien hankintaa neidin pyynnöistä huolimatta, koska en kertakaikkiaan osaa valita niihin sopivaa yläosaa. Pesukarhuja ei kuitenkaan löytynyt lähestulkoon mistään paitana, joten repäisin ja hankin ne housuina -muka maltillisten värien huumaamana.
Nopean kuvaussession jälkeen printtiprinsessa poistui paikalta hippulat vinkuen. Jos on näin ihanat kuosit päällä, ei ole aikaa törröttää kuvattavana. Maltoin muuten viimeinkin antaa tytölle eskaripaidaksi tuon maailman ihanimman paidan. Eihän se siitä miksikään mennyt!
Printtiöveriprinsessa poistuu paikalta hippulat vinkuen. Tyllihameko tästä vielä puuttuu?
Paita: Molo Kids Rayna Dandelion 122 cm (Little Sunflowers)
Leggingsit: Molo Kids Niki Racoon 122 cm (Kaksi Kuningasta)

10 kommenttia:

  1. Itsellä on sama että printtivaatteen kanssa yhdistetään aina yksivärinen vaate, liika printti on liikaa. Ihana printtiprinsessa teillä, ei ole ainakaan tylsä asu neidillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Printtiyläosa on helppo yhdistää yksivärisen alaosan kanssa, mutta sitten tulikin tenkkapoo, kun olisi pitänyt tehdä toisinpäin. Peruspaidat oli liian pliisuja, mekot ihan eri tyyliä, tunikat nou, nou. No, tyttö valitsi sitten itse ja ei todellakaan tullut tylsä asu :D

      Poista
  2. Kyllä tuo sen tyllihameen vaatisi! Sen "tiedätkylläminkämerkkisen", sekään ei ole tylsä :D.

    Mä edelleen sitä pesukarhupaitaa olen vailla mutta snowowlsit on jo synttäripaketissa sentään :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tyllihame ostoslistalle! :P

      Oi, teille tulee snowowlseja! Iiiik! :D Meillä onneks fiilistellään näitä pesukarhuja vielä aika pitkään!

      Poista
  3. Noi leggarit on ihanat! Oon niitä ihaillut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on söpöt! Ja muuten inasen naftimpaa mitoitusta ilmeisesti kuin Molon yksiväriset mustat leggarit...

      Poista
  4. Voi elämä nuo on niin ihanat nuo leggarit! Ja tottakai eskarissa voi olla printtiöverit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, toki! Printtiöverit pitää ottaa uusiksi vähintään kerran viikossa :D Me ollaan kans tytön kanssa ihastuttu noihin housuihin. Tosi kivat!

      Poista
  5. Mä tykkään yhdistää printtejä keskenään :). Minusta lapsilla saa olla leikittelevät asut, joten peukku tyllihameelle ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kai lasten pukeutumisen tarvikaan aina noudattaa jotain tiettyjä kaavoja. Yhdistellään hauskasti ja välillä vähän överistikin. Mä en ole varma, pitäisikö tyttö tyllihametta, jos sellaisen hankkisin :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...