tiistai 30. heinäkuuta 2013

Syksyn Molo uutuus, joka vei sydämen sekä kokopohdintoja

Kun näin ensimmäiset kuvat Molo Kidsin tämän syksyn mallistosta, reaktioni oli ehdoton "Nou, nou!". Uudet (eivätkä uusvanhat) kuosit eivät iskeneet sitten yhtään. Parin viikon pehmentelyn jälkeen huomasin kuitenkin kehittäneeni pakkomielteen siihen aluksi kaikista kamalimmalta vaikuttaneeseen Cirkuskuosiin...

Meillä Molo Kidsin vaatteet ovat kuuluneet tiiviisti sekä sisä- että ulkovaatetukseen jo pidemmän aikaa. Sisävaatetukseen erityisesti viime talvena, jolloin tyttö ei päiväkotiin juuri minkään muun merkin vaatteita päälleen kysellyt. Molon vaatteet eivät ole sieltä edullisemmasta päästä, mutta laatu on tyydyttänyt tähän mennessä enemmän kuin hyvin ja kyttäämällä aleja on voinut tehdä edullisia löytöjä vähän sieltä sun täältä. Yksi tytön viime talven suosikeista oli höyhenmekkopaita, jonka hankin vuoden vaihteessa koossa 110/116. Mekkopaituli osoittautui kooltaan kapeaksi ja alkuvuodesta sen verran sopivaksi, että pelkään sen menevän syksyn sovitusrumbassa kiertoon. 

Tämän syksyn paitulin tilasinkin sitten seuraavassa koossa eli 122/128, vaikka paitulin tultua totesin, että se puolestaan onkin kooltaan reilu. Hihoja saa kääntää ja paituli menee ainakin ensi alkuun ihan mekosta. Kokoa pienempi olisi todennäköisesti ajanut asiansa tulevana syksynä paremmin. Toisaalta noin 6-vuotiaana kuulemma tulee isohko kasvupyrähdys, joten sitä odotellessa, kun paituli on kuitenkin nytkin jo ihan pidettävä hihojen kääntämisen jälkeen.
Cirkuskuosi sai aluksi aikaan inhoreaktion. Värit ovat kuitenkin kohdillaan! Hyvin erilaista Molo Kidsia kuin aiemmin, mutta näköjään tähänkin voi tykästyä.
Ja neidin nostaessa käden ylös, sainkin jo sitten ottaa yhden kääräisyn hihasta takaisinpäin.
Ja kuka sanoikaan, että yhden lapsen saaminen kuvaan onnistuneesti on jotenkin helppoa?
Joko teille on tullut syksyn Molo Kids uutuuksia vai odotatteko talven alennusmyyntejä?

11 kommenttia:

  1. Ei ole tullut hankittua (vielä) eikä siellä montaa kivaa olekaan... Eilen katselin Sokoksella livenä sitä kuosia missä on kukkasia ja metsäneläimiä (?) ja näytti yllättävän kivalta. Jos alessa tulee vastaan tuota tai sitä niin voin harkita :D.

    Ja meille saa tarjota teiltä pieneksi jääviä kivoja kuoseja ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuvailemasi kuosi on varmaan niitä, jotka ovat livenä näyttävämmännäköisiä kuin kuvissa. Itse en ole siihen juurikaan kiinnittänyt huomiota :D

      Me käytetään vaatteet monesti ihan kirjaimellisesti loppuun asti, mutta tarjotaan, jos hyväkuntoisia jää :D

      Poista
    2. Joo! Siis varmaan on livenä näyttävämmän näköinen se metseneläimet kun netissä nähtynä ajattelin että onpas kamala mutta livenä siinä olikin tosi kiva värimaailma :D. Suosittelen että käyt katsomassa sitä jossain.

      Poista
  2. Musta tää sirkushommeli oli ihana, varsinkin leggarit! Ja muutama muukin kiva on, mutta ei niin pakko saada, kun aleihin on tuhrautunu useampi sataeuronen ja Mini Rodini tulee huomenna, niin kaikki budjetti menny nyt niihin:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole juurikaan osannut värikkäitä printtileggareita ostaa tytölle. Pääsääntöisesti meillä on menty värikkäillä yläosilla ja hillitymmillä alaosilla.

      Uudet Mini Rodinit on kyllä herkkuja!

      Poista
  3. Kuosit ei tosiaan iske, mutta jotain meille kotiutui juuri tänään.
    Pidetään ny yleisö kuitenkin jännityksessä, sovituskuvia tulossa myöhemmin! ;)

    VastaaPoista
  4. Mäkin eka katoin tuota kuosia, että liian sekava, mutta ilmeisesti silmä tottuu, kun ei se enää näytä Niiin sekavalta :D Mua vähän harmittaa että Mololla on niin paljon tuota vaaleanharmaata ja toisaalta poikien vaatteissa sinisen sävyjä just hihoissa ja kanteissa, että jää siksi vähän vajaaksi se kivous :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jännästi siihen vain tottui ja se alkoi näyttää ihan ylipääsemättömän kivalta. Tuo harmaa on kyllä tylsä, mutta kiva printti vie siitä huomion. Ihan totta, että poikien vaatteissa on paljon sinistä.

      Poista
  5. Toi on niin upee kuosi! Läääääh! Käviskö pojalle? Ei vissiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tyttömäisen pinkkihän tuo kuosi on. Mekkona en ainakaan suosittelisi pojille :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...