lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kesälomaa tiedossa, osa 2

Jipii, jipii, jipii! Tulihan se kesäloma ajankohtaiseksi, vaikka jossain kohtaa heinäkuuta meinasi jo toivo loppua kesken päivien madellessa hitaammin kuin koskaan. Jollain tasolla puskee loma-ahdistusta siitä, että alkukesän suunnitelmista todella suuri osa on toteuttamatta ja käytettävissä olevia päiviä jäljellä vain kourallinen. Tulevan viikon lomailemme autottomina lähiympyröissä tytön kanssa kahdestaan. Seuraavan viikon lomailemma koko perheen voimin luultavasti melko aktiivisina liikkuen paikasta toiseen ja sitä seuraavalla viikolla neiti aloittaakin sitten jo eskarin. Loma on kuitenkin tässä ja nyt ja siitä pitäisi osata nauttia, ottaa kaikki irti ja samalla kuitenkin pystyä lataamaan akkuja kiireistä (töissä) syksyä varten.

Me suuntasimme tänään aamusta (niin kuin melkein joka kesälauantai) kohti mökkimaisemia. Hellepäivä on vain niin paljon mukavampi viettää nurmella tassutellen ja järvessä polskien kuin tukahduttavan kuumassa betonilähiössä hehkuvan kuuman asfaltin pintaan heijastuvia kangastuksia katsellen. Valitettavasti suuri osa lomastamme kuitenkin kuluu kaupungissa. Täytyy ajatella silti positiivisesti. Onhan Tampereella sentään meneillään muun muassa Kukkaisviikot tapahtumineen. Viikon päästä saamme viimeistään kunnon sateitakin. Aloittaahan isukki silloin oman lomansa...
Uteliaita pikkukaloja kurvasi paikalle todistamaan tytön polskimista. (Tytön päässä olevaa aurinkosuojaputkipipoa on nyt myynnissä Campadressa.)
Mummon pikkuinen ruusu mökillä. Tarkoitus olisi käydä katsomassa myös Hatanpään Arboretumin ruusutarhan komeat ruusut lähipäivinä.
Voi perhonen! Taitaa jäädä siellä lunnontieteellisessä museossa vierailu syksyn tai talven suunnitelmaksi.
Ostin tytölle bling, bling rannekellon eskarin alkamisen kunniaksi. Tyttö rakastui kelloonsa niin paljon, että se piti saada käteen myös mökille. Kello kesälomalle? Huono ajoitus!
Mukavia hellepäiviä!

2 kommenttia:

  1. Nauttikaa auringosta niin kauan kuin sitä kestää! Meillä taas arkinen aherrus alkaa maanantaina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tästä on nyt nauttia, kun ollaan niin kauan odotettu :) Kesäkuun alkupuolelllahan lomailimme jo viikon, joten nyt on lomailua tiedossa kolme viikkoa.

      Nauttikaahan vielä viikonlopun voimasta ennen arkisen aherruksen alkua! :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...