keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Wappufiilareita kera kuvapläjäyksen

Vapaapäivät, jotka katkaisevat arjen mukavasti, ovat aina tervetulleita. Olimme viime viikon lomalla koko perhe, joten vappua emme edes muistaneet suunnitella mitenkään. Tuli kuitenkin niin nätti ja aurinkoinen päivä, että lähdimme ulkoilemaan koko perheen voimin Tallipihalle ja Näsinpuistoon. Suklaapuodista ostimme matkaan vähän käsintehtyä suklaata ja hymyilimme kilpaa auringon kanssa. Neiti tosin kompastui rotvallinreunaan jo ennen kuin kerkesimme Tallipihaan asti, mutta haittaako kuraiset polvet oikeasti ketään muuta kuin äiti-ihmistä?
Tyttö nautti suklaisesta heppatikkaristaan Tallipihan kaivonkannella istuskellen.
Näimme me hevosen muuallakin kuin suklaatikkarissa. Tyttö vinkui myös päästä vossikan kyytiin, mutta tyydyimme kuitenkin vain ihastelemaan komeaa näkyä.
Aurinkoinen, kurapolvinen vapunviettäjä Tallipihalla.
Näsinpuistossa pukkasi jo kovasti kukkaa esiin.
Höyrylaiva Kurun onnettomuuden muistomerkiltä on hyvät näkymät (ja kuulumat) Särkkikseen. Tyttö olisi halunnut mennä tietysti sinnekin...
Tällainen kuvapläjäys tällä kertaa. Vappu oli täällä aurinkoinen, mutta tuulinen. Olisi tässä jaksanut vielä toisenkin päivän retkeillä. Hauskaa vappupäivän iltaa! Meillä neiti simahti jo.

13 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen vappuretki! Täällä oli sen verran navakka ja jäätävä tuuli, ettei tehnyt mieli hengailla ulkona kovin pitkään.

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kylmä tuuli kävi kyllä. Auringossa ja suojaisissa paikoissa oli kyllä kivan lämmin.

      Mukavaa loppuviikkoa sinnekin! :)

      Poista
  2. Virikkeellinen virtapäivä takaa taatusti hyvät yöunet. :)
    Täälläkin oli tänään kevään kaunein päivä tähän mennessä. Tosin se tuuli oli riesana, mutta muuten joo ihan kaunis ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten taannut! Pikkulinnut aloittavat rääkymisensä ikkunan takana noin neljän aikaan ja neiti on herännyt siihen tässä nyt muutaman kerran, eikä saa enää unta. Toivottavasti pikkulintujen konsertointiin tottuu pian. Itse en ole siitä häiriintynyt.

      Poista
    2. Korvatulpat korviin. Tosin en tiedä kestääkö kuinka pikku neidillä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Juu, ei jäänyt murustakaan jäljelle. Kotona meni mansikkasuklaastakin skumppaa maistellessa loput. Ai, ai!

      Poista
  4. Mä kiinnitin kans huomion tuohon käsintehtyyn suklaaseen ;) Ei mitenkään herkkuperseen merkki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Mä lähdin Tallipihalle ylipäätään vain sen takia, että siellä on suklaapuoti... ei mikään herkkuperseen merkki tietenkään :D

      Poista
  5. No eihän noita kurapolvia kukaan huomannu! Sen sijaan suklaan bongas välittömästi. Hyvä harhautus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harhautus siis onnistui! Ja voi kökkö, kura ei lähtenyt housunpolvista edes pesukoneessa.

      Poista
  6. Meilläkin on toi Blaan pöllöpipo, mutta sinisenä! Tilasin t-paidankin samaan syssyyn:) Ne on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli kans pipo ja teeppari. Materiaali on ihanan pehmeää ja syksyn mallistosta kuulin vain positiivisia juttuja. Luotan siis siihen, että nämäkin pysyvät hyvänä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...