tiistai 21. toukokuuta 2013

Ihan canvaasissa

Kenellekään ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että tytön vaatekaappi on tänä keväänä Villervallattu toden teolla. Tykästyin erityisesti Canvashousuihin ja -shortseihin, eikä lippiksessäkään mitään vikaa ole. Villervallan Canvasvaatteet ovat ihanan pehmeitä, hengittäviä ja kuivuvat pesun jälkeen nopeasti, eivätkä ole pesuista muutenkaan moksiskaan. Lippiskin pääsi jo eilen pesuun, kun neiti oli tehnyt se päässään ilmeisesti kuperkeikan päiväkodin pihan ainoassa mutaisessa kohdassa.
Kotiutin 15% "messu" -alekoodin voimin Skidistä tytölle Canvashousut, -shortsit ja -lippiksen. Aiemminhan meille tuli arvontapalkintona jo vihreät Canvashousut koossa 122 cm. Turkoosit housut kotiutuivat koossa 128 cm syksyä ajatellen ja housut ovat säädettävän vyötärön ja punttien resorien ansiosta ihan pidettävät jo nyt.
Tyttö pitää Canvashousuja mielellään ja ihastelee sekä peilailee aina pukiessa erityisesti takataskujen tähtiä. Melko coolia värikkyyttä! Tänään neiti lähti iltapäivällä ulkoilemaan shortseissa ja lippiksessä. Päälle jäi päiväkodissa varapaitana ollut viime kesäinen Lego Friends teeppari. Hoplop -rannekkeesta ei voi tietenkään luopua ennen kuin puoli kylää on varmasti nähnyt sen...
Shortsit ovat kokoa 122 cm. Turkooseista ja vihreistä ei ollut enää kokoa jäljellä, joten tilasin pinkit. Oikeastaan pinkki taas tuntuu ihan kivalta väriltä, kun hetki ollaan jo katseltu enenevissä määrin muitakin värejä. Lippiksessä on niin ikään kätevä säätösysteemi.
























Aiempi Villervalla -postaukseni löytyy täältä.

Ps. Mikä ostolakko, missä?

10 kommenttia:

  1. No ihaniahan ne! Parempia aleja odottelen kieli pitkällä... JOs se ostolakko ei koske Villervallaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kertakaikkiaan malttanut odottaa parempia aleja, kun kootkin tuntuivat hupenevan silmissä. Joku muukin on hurahtanut näihin.

      Ja kyllä se ostolakko koskettaa nyt tästä eteenpäin jo Villervallaakin :D

      Poista
  2. Pirtsakan väristä on ( jälleen kerran ). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on. Kesällä täytyy olla! (Jos talvellakin haalari häikäisi).

      Poista
  3. On noi kyllä ihanan värikkäitä. Tosi vähän olen ostanut Villervallaa meille, kun koot loppuvat niin aikaisin ja noin voimakkaissa väreissä olisi kiva saada samaa sarjaa kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 140 taisi olla suurin koko, jonka bongasin housuosastolla. Lisäksi nämä tämän vuoden Canvashousut ovat selvästi lyhyemmän malliset kuin aiemmin. Olisihan se kiva, että katras sointuu kivasti yhteen. Yhden pukeminen on varmasti monin verroin yksinkertaisempaa kuin useamman :D

      Poista
  4. Noi Villervallan canvakset on kyllä ihanat. Lastenmessuilta löysin Sisulle ja tahtoisin toiset ja shortseja ja Sirpalle jajaja. Ja miks ihmeessä olis ostolakko? Yliarvostettua hommaa sellanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole tosiaan tämä ostolakko ihan toiminut... Täytyy varmaan jatkaa kesäkuu vielä yrittäen :D

      Tuo Villervallan Canvasmatsku on kyllä ehdottomasti paras löytämäni. Meillä ei ole Canvashousuja tällaisella innolla pidetty koskaan aiemmin.

      Poista
  5. En saanut kommentoitua seuraavaa postausta, ihme juttu. Meillä noi tarrat ei ole oikein vaatteissa pysyneet. :/ en hanki enää.
    Ihanat canvas vaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä. Tarkistin asetukset ja ei kommentointia ole ainakaan estetty.

      Parhaitenhan nuo tarrat pysyvät, kun ne liimaa pesulappuun. Suoraan vaatteeseen liimattuna meilläkään eivät ole tarrat pysyneet kunnolla. Parit pesut ovat pesulapussa pysyneet hyvin tähän mennessä ja meidän edelliset bubblet ovat pysyneet vuoden verran. Nyt niitä alkaa löytyä pesujen jäljiltä, mistä sattuu :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...