sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lukuprojektien edistymistä

Ainakin pidempään blogiani seuranneet muistanevat, kun kerroin jo viime vuoden puolella isukin ja tytön tiiliskiviprojektista. Tiiliskivi ei ole yhtään sen vähempää kuin Taru sormusten herrasta trilogia yksissä kansissa. Jouduin itsekin selailemaan blogia taaksepäin, että osasin suurinpiirtein ajoittaa lukuprojektin aloitusajankohdan lokakuulle. Tämä syksyllä aloitettu projekti on edelleen kesken, mutta edistynyt jo niin sanotusti paremmalle puolelleen. Isukki on lukenut tytölle kirjaa iltaisin muutaman sivun kerrallaan. Välillä iltalukuvuoro osuu myös äipälle ja silloin luemme tytön kanssa jotain kevyempää kirjaa. Talven aikana on mennyt ainakin yksi Risto Räppääjä, Heinähattu ja vilttitossu ja nyt työn alla on Ella -kirjasarjan kirja.

Isukin ja tytön lukuprojekti kuuluu välillä etenevän hitaanlaisesti siksi, että tyttö ihmettelee ja kyselee toisinaan paljonkin Taru sormusten herrasta  -kirjan maailmasta ja kummallisuuksista. Elokuviahan tyttö ei saa katsoa vielä moneen vuoteen, joten kirjojen maailma ja hahmot ovat muodostuneet tytölle mielikuvitukseen ilman niitä. Taru sormusten herrasta- ja Hobitti Legosettejä meille kyllä on ilmaantunut jostain kumman syystä jo jonkin verran...
Reilusti jo paremmalla puolella mennään! Vielä menee kuitenkin tovi ennen kuin tiiliskiviprojekti on saatettu päätökseen.
Timo Parvelan Ella -kirjoja olemme tytön kanssa lukeneet jo muutaman. Kirjojen näsäviisauttakin tursuava huumori kukkii ja naurattaa myös aikuista. Eilen sain parhaat naurut kirjan kohdasta, jossa koulun rehtori valisti Ellan luokan opettajaa sanomalla "...Elämässä on kestettävä pettymyksiä ja me täällä koulussa tuotamme niitä..." Tyttö ei tälle kohdalle nauranut, mutta itseeni se kolahti hervottomaan käkätykseen asti. Ella kirjat (ja elokuva) on muuten suunnattu yhtä lailla tytöille kuin pojillekin. Kirjoissa seikkailee nimittäin pieni luokallinen hauskoja persoonallisuuksia -tyttöjä sekä poikia, hauskasta opettajasta nyt puhumattakaan.
Ella ja kadonnut karttakeppi naurattaa niin tyttöä kuin äippääkin -välillä tosin vähän eri kohdissa.

2 kommenttia:

  1. Mä olen taas tauon jälkeen innostunut kovasti lukemisesta! Nyt kahlaan läpi elämänkertoja, ihmisistä joista en tiedä entuudestaan oikein mitään yksityiskohtia ja joiden elämän ajattelisin olevan mielenkiintoista =) Menossa tällä hetkellä Mick Jaggerin elämänkerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole lukenut viime aikoina mitään muuta kuin lastenkirjoja ääneen. Keskittymiskyky on poissa ja pysyy. Elämänkertoja en ole lukenut, vaikka ne kuulostavatkin kiinnostavilta. Kirja jonkun elämästä on varmasti paljon enemmän kuin kuva, jonka media jostakin julkkiksesta on luonut.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...