lauantai 9. helmikuuta 2013

Heikot sortuu ostolakon tiellä

Yhdeksän päivää sitä sitten kesti, koko helmikuun kestävää ostoslakkoa nimittäin. Sortumisen aiheutti Name It ja ihanat värikkäät housut, joita kuolasin jo viikko sitten samaisessa liikkeessä. Tänään en päässyt niistä enää ohi, koska huomasin, että koot olivat alkaneet huveta jo osasta sävyjä hurjaa vauhtia. Seli, seli... heikkous siis iski ja tästä on hyvä jatkaa loppukuu toivottavasti vähän paremmalla menestyksellä.
Oli pakko! Vaastaavat housut tumman pinkkeinä olivat tytön viime kesän lempparit. Malli on kapea, vyötäröllä on kiristysmahdollisuus ja pysyvät hyvin jalassa. Keltaiset housut oli pakko hankkia... koska se on kevään kuumin väri!
Täytyy kyllä kehua Ideaparkin Name It -liikkeen uskomattoman hyvää palvelua. Viikko sitten marssin liikkeeseen ostamaan 1-vuotis syntymäpäivälahjaksi vaatesettiä pienelle prinsessalle. Olin varannut ostoksiin aikaa reilun tunnin, mutta jo alle kymmenessä minuutissa ystävällinen myyjä oli auttanut minua valitsemaan suloisen setin. Tänäänkin sain heti pyytämättä apua housujen valkkaamiseen. Tällaista luontevaa palvelua ei kohdalleni ole kauhean monessa liikkeessä sattunut, vaikka toki hyvää ja asiantuntevaa palvelua olen muuallakin saanut.

Missä sinä olet saanut erityisen hyvää palvelua?

21 kommenttia:

  1. Haaaaa! Sorruit ennen minua :D. Oliskohan meidän pitänyt sopia jostain rangaistuksesta... Hmm... :D Olis ollut kiva jos mä olisin saanut jotain sun sortumisesta ;D.

    Kivat housut! Onneksi ei tarvita ;). Mun piti tänään päästä kaupungille ihan vain katselemaan mutta sitten katsoin parhaaksi olla menemättä kun ei kerta ostaakaan voi. Mikä se sellainen "katselen vain"-kierros on ? Sitä paitsi olokaan ei ole mitenkään mainio niin ehkä oli ihan viisasta vain siivota ja huilia kotona (kuuluukos nuo nyt samaan lauseeseen :D).

    Ja siis ihan oikeastiko jo 9 päivää? Mulla oli nyt pari vuorokautta hävinnyt jonnekin :D. Eilen tuntui aika hyvältä kun tienasin 140 tytön pieneksi jääneitä myymällä ja ne on sitten vielä uusiin sijoittamatta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se nyt tästä vielä puuttuisi, jos rangaistuksen saisin. Tää kauhea fiilis omasta heikkoudesta on ihan hyvä rangaistus?? Tiesin jo etukäteen, että koville tulee sairasloman aikana ottamaan. Aika hyvin silti kestin? :D Olisi kans ollut parempi kyllä pysyä kotona... ja vaikka siivoilla. Koskahan mä saan aikaiseksi laittaa pieniä myyntiin?

      Nyt lupaan ryhdistäytyä!

      Poista
    2. :D Meinasinkin kysyä että kai sentään vähän omatunto edes kolkuttaa... Olet siis ehkä oppinut jotain kuitenkin :). Mulla olis vieläkin iso kasa pieneksi jääneitä läpi käymättä mutta jonkin verran kuitenkin jo sentään edistynyt.

      Voimia ryhdistäytymiseen! Ja seuraavasta sortumisesta viisi euroa tytön pankkitilille? :D

      Poista
    3. No kolkuttaa! Myyjällekin sanoin, että olen kyllä ostolakossa, mutta eihän näitä pysty vastustamaan. Joku rangaistus kyllä täytyisi jatkoon keksiä, mutta tuo 5 euroa on ihan liian kohtuullinen summa. 10 e on parempi. Silloin tulee jo luvattomalle ostokselle sen verran lisähintaa, että pistää miettimään uudemman kerran, että kannattaako :D

      Poista
    4. Voi teitä! Ihanat housut. Siskontytöllä on samoja. :)
      Oon menossa huomenna kirppikselle myymään valtavan kasan kamaa. Ny lähtee!

      Poista
    5. Jesh! Mun pitäis kans perata urakalla. En vaan raaskisi koskaan luopua mistää. Jokainen vaate on ostettu ajatuksella ja niihin liittyy niin paljon muistoja (joopa joo, taas niitä selityksiä...).

      Poista
  2. Jep. Mun oli "pakko" kans viime viikolla tilata Me&I:lta parit housut itselle, kun pelkään että ne loppuu kesken. Mut siis LASTENvaatteita en tilannut, niin eihän sitä oikeestaan edes lasketa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä itselle varmaan saa ostaa tarpeellista ja housujahan aina tarvitaan :) Lastenvaatelakko olisi kyllä saanut pitää, mutta eihän sitä pysty pidättelemään, kun on kauhea hätä siitä, että koot hupenee ja ystävällinen myyjä palvelee.

      Poista
  3. No niin niin no ;) Mutta hyvä ja tarpeellinen sortuminen! Mä en muutes edes yritä ostolakkoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ei kans pitäis edes yrittää mitään ostolakkoja, kun en kuitenkaan pysty pitämään. Tarpeellisia ja ihanan värisiä nuo housut ovat kyllä ja täytyyhän kevääseen saada väriä! Keväthän on täällä jo ihan kohta.

      Poista
  4. Ihanat värit, ymmärrän hyvin että sorruit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärryksestä! :) Nyt ei ole ollenkaan enää niin kamala olo sortumisesta.

      Poista
  5. Mä kans postailin eilen Name it housuista:) Ihania ovat ja Name it mallistot on aina melkein sellaisia, et huolisin melkeinpä kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Name Itissä yhdistyy kyllä moni hyvä asia. Kivan näköiset ja muodikkaat vaatteet, jotka ovat laadukkaita ja myös ihan kohtuuhintaisia. Kehtasivat vielä pari viikkoa sitten lähettää oikein kuvastonsakin nähtäväksi. Sen jälkeen ihanat kevätkuosit ovat tulleet jo uniinkin :D

      Poista
  6. Mä olisin tänään ostanut nuo Sirpalle, ihan noiden housujen takia Name Ittiin menin ja pah! Pienten housuja oli vaan pinkihtävät ja jotkut mintut niin en sitten ostanut yksiäkään.. Kyllä ärsytti, kun juurikin noita värejä menin ostamaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli kans tarkoitus noiden pinkahtavien tilalle ottaa violettiset tai mintunvihreät tai vaaleaa farkkua, mutta eipä ollut enää kokoja jäljellä. Tässä syy, miksi en jättänyt maaliskuulle, vaikka se epätoivoiselta selitykseltä kuulostaakin :D Saisivatkohan keväämmällä vielä lisää kokoja. Luulisi, että tietävät näiden housujen suosion kuitenkin.

      Poista
  7. Hih :D Mutta onhan noi herkulliset, joten eiköhän tämä sortuminen unohdeta ihan vähin äänin ;D

    VastaaPoista
  8. Mä haluisin nähdä nää housut jalassa! Miten meillekkin ostoa mut jäi kuitenkin kauppaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ottaa joku sovituskuvatuokio. Meillä oli jo viime kesänä yhdet pinkit samaa mallia ja olivat kova hitti.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...