torstai 31. tammikuuta 2013

Pakkomielteitä kevääksi

Kyllä, olen aloittamassa helmikuun kestävää ostolakkoa. Helmikuusta tulee vaikea, tiedän sen, sillä nyt jo kädet syhyää ostamaan kevään uutuuksia ja ihanuuksia. Maltti on silti valttia ja olisihan ne pieniksi jääneet ihanuudetkin ensin saatava karsittua kaapista pois. Siinä urakkaa tälle äiti-ihmiselle ensi kuun ajaksi.

Tyttö on itse ihastunut tällä hetkellä kovasti Molon vaatteisiin. Kysyn tytöltä joka ilta, mitä hän haluaa laittaa päälleen seuraavana päivänä päiväkotiin ja vastaukseksi saan todella usein "No sen paidan, jossa on niitä yksisarvisia" tai "no tietysti sen mekkopaidan, jossa on niitä höyheniä". Tytön suosikkeihin kuuluvat tällä hetkellä myös Småfolkin kissapaidat, mutta ainakaan vielä kevään Småfolkit eivät ole liiemmälti äidin silmää hätkähdyttäneet. Tämä äippä on sen sijaan iskenyt silmänsä Molon uutuuksien lisäksi Mini Rodinin uutuuksiin. Löytyihän siitäkin mallistosta ne WAU -jutut, vaikka ensin vähän täytyikin silmitellä.

Mini Rodinin undulaatit ovat ihastuttavia ja merkin vaatteet (mekot) ovat istuneet tytön päällä ainakin aiemmin todella kauniisti. Mololta tekisi mieli kotiuttaa jotakin värikästä kauniisiin kesäpäiviin. Kaikkea ei voi saada, mutta jos edes pari näistä...
Tässä niitä pakkomielteitä sitten kasvatetaan ainakin helmikuun ylitse. Maaliskuussa päästetään sitten pikkupiru valloilleen... Huomasin, että Ei ihan vielä täyttää maaliskuun alussa vuoden, joten eiköhän keksitä jotain kivaa arvontaakin synttäreiden kunniaksi teille ihanille lukijoille ja kurkistelijoille.

22 kommenttia:

  1. Voi vitsit, arvonta.. Mun pitäis ton 30 lukijan kunniaksi järjestää arvonta. Se on ollut jo muutaman viikon mietintä asteella palkinnon suhteen:D
    Mutta ihania noi mekot- ottaisin Sirpallekkin! Munkin pitäisi todellakin lakkoilla.. Menee niin överiksi taas ostelut, kun en osaa päättää välikausi vaatteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkinnon miettiminen on aina kivaa, mutta vähän haastavaa, kun haluan, että itse järjestämissäni arvonnoissa palkinto soveltuisi mahdollisimman monelle. Pistin tänään palkinnon tilaukseen, että varmasti ei mene ostolakkokaan rikki sen takia ;)

      Poista
  2. Hih, tsemppiä ostolakkoon! Ja onnea blogin vuosipäivästä! :)

    VastaaPoista
  3. Niin siis sitten kuukauden päästä. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvän kuukauden valitsit ostoslakkoon. Helmikuussa kun on vain 28 päivää. ;)
    Pirteän värisiä vaatteita kyllä on.

    VastaaPoista
  5. Meinasin tulla muistuttamaan ostolakosta mutta muistitpas itsekin :D. Huomenna se alkaa! Vieläkö pitäis vähän ostella varastoon! Ei kai? Just maksoin nipun laskuja ja tilin saldo muistutti kyllä aika kivasti siitä miksi myös ostolakko saattaa olla aiheellinen :D.

    Juu ja kaapit pursuaa kaikkea pieneksi jäänyttä, osan olen jo laittanut myyntiin mutta paljon riittää vielä työtä sillä saralla! Veikkaanpa että ihan koko helmikuuksi!

    Ajattelin että jos koko kuukauden ostamattomuus onnistuu niin maaliskuussa saatan palkita itseni ostamalla jotain mitä oikein kovasti tekee mieli. Tällä hetkellä tuntuu siltä että se voisi olla tytölle Reiman takki (vaikkei välttämättä tarvittaisi, mutta toisaalta kyllä tarvitaan :D). Mutta katsotaan mitä opin kuukaudessa ja tekeekö mun mieli ostaa enää mitään (hah, toivoa sopii).

    Tsemppiä! Mun tarttis kanssa tehdä asiasta postaus mutta kun tuo pää ei oikein vieläkään meinaa toimia niin kuin pitäisi ja tyttö on hieman liian vilkkaalla päällä kanssa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans tuli nyt pienempi tili, kun olin tytön kanssa sen saikkuviikon palkattomasti... eikä Kelasta ole kuulunut mitään, kun hain toki sieltä päivärahaa tuolta ajalta. Noh, muutenkin ihan järkevää lakkoilla vähän ostoksien suhteen. Meillä pitäisi syksyn välikausivaatteet vielä mennä tämän kevään, mutta vähän jännittää sitten, että pitäisikö syksyksi kuitenkin Reima setin lisäksi jotain hamstrailla. Sen ehtii tietysti sitten keväämmälläkin vielä. KEsäksi täytyy kyllä jotain raikasta saada kaappiin.

      Tsemppiä sinnekin ja koitahan saada pää kuntoon :)

      Poista
  6. Unohdin sanoa että mun on vähän tehnyt kanssa mieli tuota Molon flamingomekkoa mutta tarttis melkein nähdä livenä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla Molon mekoista ykkösenä on tuo kukkamekko tällä hetkellä, mutta katsoo nyt sitten, että mitä kotiutan lakon jälkeen. Molon mekot ovat niin ihanan värikkäitä.

      Poista
  7. Olis tarkoitus myös olla helmikuu ostelematta mitään.
    Tyhjä tili on loistava kannustin!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on loistava kannustin kyllä! Tervetuloa lakkotiimiin! :)

      Poista
  8. Onko tuon sinun lapsesi nimi Tyttö vai etkö vain halua mainita sen nimeä täällä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestäsi. Kirjoitan täällä tytöstäni tyttönä, mutta toki hänellä on ihan oikea nimikin. Toiset eivät näytä blogeissaan lastensa kasvoja, toiset kirjoittavat peitenimellä tms. Tämä tytöttely on sitten ehkä oma tapani suojella lastani. Pitäisikö keksiä tytön tilalle joku keksitty nimi? Häiritseekö tytöttely? Enpä ole edes tullut ajatelleeksi koko asiaa. :)

      Poista
    2. Pakko kirjoittaa oma mielipide tähän...
      Ei kaikkea tarvitse ja kannata netissä kertoa. Minäkään en käytä blogissa nimiä ja minusta tyttö on hyvä. Ei tarvii keksiä nimeä. Kylhän tytöstä tietää ketä tarkoitat. :)

      Poista
    3. Näin ajattelen itsekin. Ano halusi varmasti vain varmistaa, ettei tyttöni nimeksi ihan oikeasti vain ole annettu Tyttö.

      Poista
    4. Joo olen tuo sama ano joka kysyi tuota nimi juttua. Minun tarkoitus ei mitenkää ollu loukata tai että mua häiritsisi että kutsut häntä tytöksi mutta oli vain pakko tarkistaa. anteeksi:)

      Poista
    5. Hyvä, että tarkistit, jos asia vaivasi :) Netissä nyt täytyy vain nykyään olla edes vähän varovainen tiettyjen asioiden kanssa. Kasvottomuus ei mielestäni sovi omaan blogiini, mutta "nimetön" voi kuitenkin olla ihan niin kuin sinäkin. Ja tarkoitukseni ei ollut mitenkään loukata sinuakaan :)

      Poista
  9. Kivat on kuumeilun kohteet! Nuo flamingot on in! Molon vaatteiden printit on just mukavia kun lapset tykkää niistä. Täytyisi niitä paitoja hommata meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flamingot alkavat kyllä mullakin mennä hiljalleen tuon kukkamekon edelle ja myös kaupunkikuosi vähän houkuttaa... Näin muuten Tampereelle hiljattain asettautuneessa Tiger -liikkeessä ihanan flamingo pehmolelun. Olisi sitten valmiina tiedossa lelukin mekon kaveriksi :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...