perjantai 11. tammikuuta 2013

Jalkaa pukkaa

Nyt tytöstä kelpaa ottaa kuvia myös iltaisin, kun on asiallisia yövermeitä päällepantavaksi. Tyttö tuntuu pukkaavan jalkoja metritolkulla, vaikka muuten pituutta ei ihan mahdottomasti ole tullutkaan. Pahoin pelkään, että ensi kesänä eivät enää 116 cm housut pelitä tällä (nyt) 110 cm pitkällä tyttösellä. Ej sikke lej:n pyjamakaan koossa 122 cm ei puntin pituudella paljon tytön päällä juhli.
Tilasin Kunkkujen alesta tytölle Ej sikke lej:n tähtipyjaman, jonka tyttö sai pesun jälkeen tänään ekaa kertaa päälleen. Kyllä tässä yökkärissä kelpaa kölliä.
Viikonloppuiltaisin tulee usein aikaa vietettyä sohvalla koko perheen voimin hyviä ohjelmia katsoen. Tylsää, mutta silti niin hauskaa yhdessäoloa., joka arkena jää usein ihan liian vähäiselle. Monesti illalla huomaa, ettei ole kunnolla ehtinyt edes kuulumisia tytön kanssa vaihtaa ennen nukkumaanmenoa. Tyttö on kyllä saanut viimeaikoina hyvää palautetta päiväkodista. Ehkä neiti kahdenpaikkalainen alkaa hiljalleen rauhoittua ja kasvaa isoksi tytöksi. Painaahan päälle jo eskarikin ensi syksynä (ilmoittautuminen tehty!).

Mukavaa viikonloppua kaikille pitkäkoiville! Ja oikein kivaa loppuviikkoa myös meille muille!

6 kommenttia:

  1. Pitkäkoipi täälläkin tuo meidän esikko:) 128cm housut tällä hetkellä käytössä ja paidat parhaillaan vielä 116cm. Pituutta siis kokonaisuudessa 120cm. Äidiltä ei ainakaan noita jalkoja ole perinyt;) Siis teilläkin jo mennään eskariin! Meillä kouluun ilmoittautumisen hoidin juuri tänään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole jalkojen pituus meilläkään äidiltä perittyä. Voihan se olla, että jossain vaihessa jalat ottavat kasvupyrähdystä suhteessa muuhun kroppaan :D

      Kyllä, eskari alkaisi syksyllä ja tyttö on siitä kyllä tosi innoissaan. Teillä on vielä jännittävämmät paikat edessä! Meillä täällä oli eskariin ja kouluun ilmoittautumisia aikaistettu jostain syystä. No, nyt se on kuitenkin hoidettu ja alta pois :)

      Poista
  2. Mitä!? Me ollaan 11w ja 140cm! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ihan ymmärtänyt ihmettelysi pointtia. Mitä nuorempi lapsi on, sitä nopeampaa pituuskasvu tapahtuu. Kasvu alkaa viimeistään kouluiässä tasoittua ja murrosiässä hidastuu ja lopulta loppuu kokonaan. Meidän tyttö 5 vee ei ole mitenkään erityisen pitkä (tai edes erityisen lyhytkään). Paras kaverinsa, joka on saman ikäinen, on päätä pidempi... Minä olen 31 w ja 155 cm :D

      Poista
    2. Sä oot kyl vähän lyhyt. Ei kun ihmettein, että lapsesi on jo noin pitkä kun olin ton kokonen varmaan 3 lk. :) Sen lisäks mul ei oo vieläkään tullut kasvupyrähdystä =)

      Poista
    3. Pituuteensa, kun ei voi hirveästi itse vaikuttaa. Lupaa sinä kuitenkin kasvaa yli 155 senttiseksi, ettei tarvitse kaupankassalla nousta varpaille niin kuin meikäläisen ;)

      Meidän tytöllä on tällä hetkellä lähinnä vain pituuteensa nähden vähän pitkät bambin jalat, mutta muuten hän ei ole mitenkään erityisen pitkä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...