keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kultaako aika muistot? Luukku 5

Ihminen saa ensimmäiset hampaansa aika pienenä. Olen kyllä kuullut, että jollain on ollut hampaita suussa jo heti syntyessäänkin. Imetyksen kannalta tosin oli miellyttävämpää, että alkutaivat oli ihan hampaatonta touhua.

Tytölle ensimmäiset (terävät) hampulaiset puhkesivat alas eteen 5,5 kuukauden ikäisenä. Kuolan määrä vain yht äkkiä tuplaantui ja ikenillä kaiken mahdollisen jäytäminen lisääntyi. Mitä taaemmas hampaita on tullut, sitä enemmän on kiukuttanut. Välillä on kärsitty mystisistä kovista yhden päivän kuumeistakin, jotka ovat mitä ilmeisimmin johtuneet poskihampaiden puhkeamisesta.

Aah, kun teki hyvää kutiseville ikenille!
Paremman puutteessa kelpasi jäytää myös omaa nyrkkiä.
Tytön hampaat tulivat kaikesta huolimatta kuin huomaamatta... Tai sitten tässä asiassa aika on kullannut niitä muistoja oikein urakalla. Sen muistan, että ensimmäiset hampaat tuntuivat suurilta ihmeiltä ja niiden tuloa seurasin tarkasti. Viidennen hampaan jälkeen en enää kurkkinut suuhun jatkuvasti ja lisäksi tytön suussa alkoi samoihin aikoihin asua pieni peukalo (estelyistä ja tutin tarjoamisista huolimatta). Tällä hetkellä tytön hampaat ovat seurannassa mahdollista tulevaa oikomishoitoa ajatellen.

Älä tiikeri siinä uhittele tai puren sinua käpälään!

2 kommenttia:

  1. Meillä on molempien tyttöjen ensimmäiset hampaat tulleet 5-6kk iässä. Vanhemmalta lähti ensimmäinen maitohammas inan vajaa 5v ja nuoremmalta on nyt 4v7kk iässä lähdössä ensimmäinen. Muistan itsekin noiden hampaiden tullessa ja lähtiessä, kuinka niiden ensimmäisten kohdilla jännäiltiin (ja jännäillään) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei olla päästy vielä jännäämään hampaiden lähtöä. Tyttö on nyt 5,5 vuotias, joten eiköhän sekin ole pian edessä. Itseltäni taisi ensimmäiset hampaat lähteä vasta ekalla luokalla :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...