perjantai 28. joulukuuta 2012

Komento takaisin! FIX toppiksissa reikiä.

Kehuin joku aika sitten maasta taivaaseen Lindexiltä edullisesti hankkimiani FIX-toppahousuja. En tajua, mitä on tapahtunut, mutta nyt kyseisten housujen saumojen vierustat ovat kamalassa kunnossa. Kyse on samanlaisesta ongelmasta kuin viime talvena surullisen kuuluisilla Cuppiksen harmailla toppa-asuilla eli kankaaseen on tullut viilto sauman teippauksen reunaan ja kangas on mennyt parin pakkaskäytön aikana ihan puhki asti.
Tällaisia menin joku aika sitten kehumaan. Anteeksi! Meidän housuja on kyllä pyöritetty pesukoneessakin ihan surutta, joten reklamoimaan en ryhdy. Pari viikkoa sitten housut olivat ihan moitteettomassa kunnossa. Pakkanenko nämä reijitti?
Näyttää vähän siltä, että meillä lähtee nyt sitten alekyttäykseen vielä toppahousutkin... joko Reimaa, Ticketiä tai Mini a Turea? Mitä suosittelette? Lindexin Fix -toppahousut palvelivat kiitettävästi pari kuukautta. Kai housuilta silti voisi toivoa edes yhden täyden käyttökauden?

EDIT: Laitoin päivällä sähköpostia Lindexille ja iltapäivällä sieltä jo soittelikin ystävällinen ääni, joka kehotti palauttamaan housut. Olimme samaa mieltä siitä, että reklamointi kannattaa jo tuotekehityksen jatkumisenkin kannalta. 

18 kommenttia:

  1. kyllä mä antaisin noista palautteen. meillä kävi noin elloksen vk haalarissa ja sain rahat takas. ei noin sais käydä :-( meijän edellisen vuoden alesta ostetut on tosi hyväs kunnos edelleen et joku muutos teippauksissa lie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinhan mä heitä asiasta ainakin infota. Tyttö on käyttänyt nyt lumisena aikana lähinnä haalaria, joten montaa käyttökertaa ei tässä joulukuussa ole edes ollut ja tässä kuussa tämä reikiintyminen on tapahtunut.

      Poista
  2. Meillä on Reimatecin takki + housut. Tosin käytetty vasta kerran tänä talvena, mut eipä niin lämpimät kuin kuvittelin. Mulla itsellä on pelkät Reimat, eli isojen tyttöjen malli :D jossa vyötäröllä nappi. Ne on lämpimät ja hyvät ja ei niistäkään vesi mee läpi, testattu on :D

    Mä kyllä lähettäisin noi kuvat Lindexille ja kysyisin kuuluuko niille käydä noin. Pitäähän niiden nyt kestää käyttöä/pesua. Kuka haluaa kertiskamaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sähkiksellä heille kuvan ja selvityksen asiasta. Saa nähdä, mitä vastaavat. Mä en vieläkään tajua, missä vaiheessa nuo reijät ovat tulleet. Ihan mystinen juttu!

      Poista
  3. Ohhoh! Kyllä minäkin laittaisin palautetta! Vaikka kuinka olisivat ns halpamerkin housut, niin kai niidenkin edes yksi talvi tulisi kestää kulumatta puhki. Ikävä juttu ;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin palautteen ja tiedoksiannon Lindexille kuvien kera. Eniten harmittaa se, että uskoin niin vahvasti housujen hyvyyteen ja laatuun.

      Poista
  4. Meille tuli just Reimatec-housut ensi talveksi ja ne olivat jotenkin paremman oloiset kuin kuvittelin. Lämpöisemmältä vaikuttavat kuin ajattelin ja kangaskin oli saman tapaista kuin esim. Molon Polariksessa. Positiivinen yllätys siis ainakin ensi hiplailulla, käyttökokemuksia ei luonnollisestikaan ole vielä :D.

    Ehkä noita ei ole ajateltu pakkaskäyttöön ollenkaan noita Fixejä jos eivät sitä kestäneet :D. Heh, toppahousut vain suojakelille :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy nyt miettiä, kierrellä ja punnata, että mitkä housut lapselle lopputalveksi ostan. Lisäksi niiden olisi hyvä mennä myös ensi talvena edes rymykäytössä alkutalvi. Onhan se totta, että noiden vedenpitävien housujen materiaali on vähän jämäkämpi ja varmasti jossain määrin myös pakkaselle alttiimpi, mutta kyllähän niiden nyt pitäisi kovaa pakkastakin kestää. Kurahousut on sitten erikseen :D

      Poista
  5. Minä ainakin reklamoisin ko. housut ja koska vain lindexillä myydään fix- merkkiä, niin palautukseen ei tarvitse edes kuittia. Viime keväänä lindexille toi eräs nainen syksyllä ostetun aikuisten toppatakin, josta oli mennyt vetoketju rikki ja hän sai tuosta takista rahansa vielä täysimääräisenä takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin palautetta kuvien kera Lindexille. Katsotaan, mitä sanovat.

      Poista
  6. Meillä on samaiset housut vielä ehjinä, mut eipä ne ole jatkuvassa käytössä olleetkaan. Haalaria käytetty päivittäin. Ikävä homma. Reklamoimisesta tuli mieleen et pitäis varmaan Ticketin naisten untuvatakki reklamoida ellokselle, kun nappi irtosi parin käyttökerran jälkeen ja nyt untuvia tipahtelee kyydistä..ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin haluaisin uskoa, että meille sattuneissa housuissa on jo valmistusvika ja kyse ei ole mistään yleisestä ongelmasta... Meillä housut olivat tytöllä lähes päivittäisessä käytössä lokakuun lopulta joulukuun alkuun eli reilun kuukauden. Nyt joulukuussa käyttöä on ollut vain muutamana päivänä ja tänä aikana reijät ovat tulleet. Kun tein käyttökokemuspostausta joulukuun alussa, mitään reikiin tai kulumiin viittaavaa ei ollut havaittavissa. Tänään, kun otin housuja kaapista, huomasin heti, että niihin on ilmestynyt reikiä.

      Mitä kalliimpi vaate, sitä enemmän vika harmittaa ja sinuna kyllä laittaisin Ellokselle reklamaatiota Ticketin takistakin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään halpiksesta. Omaan tiedusteluuni syksyllä Elloksella vastattiin suht nopeasti ja homma toimi kyllä ;)

      Poista
  7. Höh, harmi! Mutta hyvä, että aspa toimi nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella nopeasti kyllä ottivat yhteyttä :) Mä ostin nuo housut rymyhousuiksi, joten mua ei noi reijät hirveästi harmita. Eniten tässä vaiheessa harmittaa se, että menin näitä kehumaan aiemmin.

      Poista
  8. Harmi! Onneksi en ehtinyt noita ostaa. Reklamoinnin paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Eiköhän tuo ongelma noista korjata sitten jo seuraavaan mallistoon, jollei nyt sitten meille ole vain sattunut jotkut "maanantaiversiot" näistä. Vielä, kun saisi flunssan siihen malliin, että jaksaisi raahautua kaupungille reklamoimaan :)

      Poista
  9. meillä on tehny fixin toppavaatteet ihan saman. parien toppahousujen jälkeen luovutin ja vaihdoin merkkiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi! Meillä tosiaan kesti housut aktiivikäytössä tosiaan reilun kuukauden. En ole ehtinyt vielä housuja viemään näytille liikkeeseen, mutta aion sen kyllä tehdä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...