sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulumielen tavoittelua

Valkoinen maa auttaa kovasti asiaa, kun yrittää etsiä joulufiilistä. Jostakin syystä joulu tuntuu silti edelleen kaukaiselta asialta. Joulumieltä voi toki yrittää nostattaa kittaamalla tonkkatolkulla glögiä, mutta myös leipomalla pipareita ja joulutorttuja.  Äiti-ihminen ei kyllä ymmärrä, miksi hyvä taikina pitää pilata uuniin laittamalla. Tyttökin keksi oivan konstin, millä piparitaikinaa saa syödä enemmän kuin huomaamatta. Kannattaa nimittäin tipautella isoja könttejä taikinaa lattialle. Lattialla käymisen jälkeen taikina ei kelpaa enää pipareiden leipomiseen, mutta kyllähän sen nyt syödä vielä voi.

Piparien leipominen on tarkkaa puuhaa. "Oho, taas putosi noin iso pala lattialle. Voin syödä sen!"
"Tää taikina on tosi hyvää."
Joulun tuoksuiset tuotokset!
Ensimmäisen adventtisunnuntain kruunasi ystävien vierailu. Enkelikellon kilkkeessä ja kynttilöisen loisteessa voi olla jotain sellaista, mikä herättelee joulumielen hiljalleen henkiin.

2 kommenttia:

  1. Tänään hokasin laittaa soimaan joululauluja (Lauluyhtye Viisi: Joulun lauluja on mun suosikki) ja kylläpäs tuli ihanan lämpöinen fiilis, ja teki mieli koristella kuusta (jota ei ole...) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mökötän, kun en kuulemma saa ainakaan tänä vuonna vielä sitä valkoista kuusta. Nehän ehtivät mennä muodista, jos liian kauan odottaa, eikö?

      Joululauluilta olen muuten vielä välttynyt. Olen tullut niille immuuniksi tai sitten niitä ei ole vielä alettu soittaa marketeissakaan?

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...