keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Äipän Emut

Aloin jo olla huolissani, kun Natureshopin tilaustani ei alkanut kuulua. Yleensä Briteistä paketit ovat tulleet muutamassa päivässä, mutta tällä kerralla kesti reilun viikon. Jouluruuhkaa kenties? Emujen laatikko oli kuljetuksessa mennyt aivan tuusannuuskaksi, mutta onneksi laatikkoa suojannut pussi oli säilynyt ehjänä ja kengillekään ei ollut käynyt kuinkaan. Aah autuutta, kun sain lämpimät kengät paleleviin jalkoihini.
Emu Australia Angels Low
Pehmeät kengät eivät toki istu jalassa niin tiiviisti kuin esimerkiksi nahkaiset Naturalistat, joilla olen syksystä asti talsinut Tampereen katuja ristiin rastiin. Emut tuntuivat siis aluksi syystäkin vähän turhan löysiltä. Nyt kuitenkin joulun yli Emuilla tallustettuani, ne alkavat tuntua enemmän omilta, rennoilta, mukavilta ja ennen kaikkea lämpimiltä kenkuleilta.

Natureshopissa on muuten juuri nyt todella hyviä tarjouksia ja koodilla NAT-1207150 pitäisi saada vielä 10% lisäalea.

Kyllä nyt kelpaa tallustella ja ennen kaikkea bussipysäkillä pakkasessakin seisoskella.

5 kommenttia:

  1. Mukavan näköiset kengät! :) Hyvä kun selvisivät vaurioitta perille saakka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kivan näköiset. Ulkokuvissa vain musta väri näyttää jotenkin kärsineeltä. Livenä ihan täysin mustat ja eivät vielä kovin kärsineen näköisetkään.

      Kyllä säikähdin, kun laatikko oli repeytynyt ja littaantunut ihan totaalisesti, mutta onneksi kengät olivat kuitenkin ihan kunnossa.

      Poista
  2. Tai siis mulla, ei äitillä;DD Automaattisesti vaan julkaisin, mutta olikin väärä kirjautuja, kun ei ollut oma kone..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, tekevälle sattuu :D Nuo Emut on kivat, kunhan vain niihin tottuu. Pidemmille kävelymatkoille valitsen kyllä edelleen mielummin Naturalistat.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...