tiistai 23. lokakuuta 2012

Lindexin FIX -toppahousut

Tämä nuukaniiloäiti ei kertakaikkiaan raaski laittaa alkutalven/loppusyksyn lumettomille pikkupakkasille tytölle päiväkotikäyttöön satasen toppahousuja. Laatu toki maksaa, mutta harmituskin on hirmuinen, jos lapsi kaatuu asfaltille uusilla housuillaan ja housut menevät heti rikki. Joku voisi sanoa, että laatuhousu ei mene kaatumisesta rikki, mutta kyllä meillä on sekin ihme nähty.

Niin tai näin, päätin tänä syksynä, että meille ostetaan testimielessä alkutalveen Lindexin FIX -toppahousut, jotka siis lupaavat pitää tuulta ja vettä sekä samalla olla hengittävät päällä. Saumat ovat teipattu, punteissa on heijastimet ja vaatteen voi kuivata kuivauskaapissa. Kuulostaa ihan hyvältä! Lisäksi tarkempi tutkiskelu paljasti, että housujen takamuksessa, polvissa ja lahkeiden sisäosissa on vahvempaa kangasta. Housut ovat pepun kohdalta vuorattu lämpimällä fleecellä. Lahkeista löytyy myös lumilukot ja jalkalenksut. Lisäksi lahkeita voi säätää tarranauhalla. Housuja on mahdollisuus säätää myös vyötärön kohdalta. Me emme tehneet ennen sovituskuvia housuihin mitään säätöjä ja näköjään hintalappukin roikkuu vielä häntänä paikallaan...

Housujen hintalapussa lukee 44,95 e, tosin kerrankin ale seurasi minua, enkä minä sitä. Liikkeessä kaikki lasten normaalihintainen ulkoilu oli ainakin tänään -20%.
Tytön toppahousut ovat kokoa 116 cm ja tytöllä pituuttaa noin 107-108 cm. Kengän kanssa varmasti juuri sopiva koko, nyt ilman kenkää lahkeet pussittavat hieman.
Meillä ei ole aiempina talvina ollut Lindexin toppaa, mutta rohkea rokan syö. Onko muilla kokemuksia FIX -ulkovaatteista?

22 kommenttia:

  1. Hyvän näköiset housut, tuollaisille on aina käyttöä! :) Minusta Lindexillä on hyvä hintalaatusuhde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on paljon perussisävaatetta Lindexiltä ja ollaan kyllä tykätty. Tytön ensi talveen ostettu "hienostelutakkikin" on Lindexin mallistosta, mutta mitään käyttökokemuksia meillä ei Lindexin ulkovaatetuksesta vielä ole. Nuo housut vaikuttavat ihan päteviltä ja ne on hankittu nimenomaan kuraisten kelien rymyhousuiksi... eli tulevat pääsemään tositestiin. Harkitsin kyllä pitkään, että satsaanko Ticketiin tai Moloon housuostoksessa, mutta näillä nyt mennään ainakin ensi alkuun.

      Poista
  2. Meidän esikoisella on ollut fixin välikausihousut ja ne on ollut kyllä todella hyvät. Kestäneet kovaa kulutusta ja pesua eikä hintakaan tosiaan päätä huimaa. Materiaalikin tuntuu jo käsiin laadukkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla hyviä kokemuksia. Aloin pohtia näitä housuja vaihtoehtona juuri sen takia, että aiemmin näitä hypistellessäni Lindexllä, ne todella tuntuivat käteen ihan hyviltä ja laadukkailta.

      Poista
  3. Hyvältä ne ainakin näyttää näin kuvissa, ja ominaisuudetkin kuulostaa päteviltä! Kelpais meillekin :) Jotkuthan sanoo, että että kalliit ja laadukkaat ulkoiluvaatteet on tarpeen vasta kouluiässä, mutta mä taas olen todennut toisinpäin: ei niitä kannata siinä vaiheessa enää ostaa, koska ensinnäkin ne unohdetaan minne milloinkin (paitsi hanskoja, myös housuja on meiltä hävinnyt...) ja toisekseen ei ne vaan loppupeleissä kestä sen kummemmin kuin ne halvemmatkaan tuossa iässä, kun ryvetään älyttömissä paikoissa, kun äiti ei ole enää mukana kattomassa, että missä mennään ja mitä tehään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se taitaa olla! Päiväkodistakin tyttö kyllä kotiutuu aina niin ryvettyneenä. Pakko noita vaatteita on usein pestä, se mätänevien lehtien haju ei lähde pyyhkimällä, vaikka lika osittain lähteekin. Onneks kohta saadaan lunta.

      Poista
  4. Ainiin, huomenna alkaa Kameleontilla klo 9 (ruotsin aikaa) messutarjoukset - vieläköhän se leppäkerttu-mekko kiinnostaa, vai joko meni ohi? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen harmillisesti töissä :( Täytyy illalla vilkuilla, jos vielä löytyisi. Vähään aikaan se ei ole enää heidän verkkokaupassaan ollut myynnissä..

      Poista
  5. Hei hyvä, jään odottamaan kokemuksia!

    VastaaPoista
  6. Hyvältä ainakin näyttää! Meillä oli Sirpalle Fixin toppahousut, mutta möin ne kun oli turhan reilut ja vaikuttivat hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni ainakin nää isompien mallit on hyvää mitoitusta. Meillä on kaapissa 110 cm harmaapilkulliset "murheenkryynicubbikset" ja ne olivat alunalkaenkin vähän naftit vyötäröltä, vaikkei tyttö pullea olekaan. Näihin tuntuu mahtuvat allekin vaatetta vähän paksummin.

      Poista
  7. Meillä on noita ollut kahtena edellisenä talvena, ja on kyllä tosi hyvät. Ei mitään moitetta, pysyy kuivana, kestää, on hyvin istuvat ja helpot pukea. Voin siis suositella.

    VastaaPoista
  8. Meilläkään ei ole Fixeistä kokemusta, mutta hirmu laadukkailta ne siellä kaupassa ainakin tuntuu ja näyttää mun silmään hyvältä.
    Innokkaasti jään siis minäkin odottelemaan kokemuksia! Etenkin vedenpito kiinnostaa, ja onko ne kankeat päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusmustat toppahousut menee minkä tahansa takin kanssa eli käyttämättä nämä eivät jää missään tapauksessa. Itseänikin kiinnostaa tuo vedenpitävyys kovasti. Inasen olen epäileväinen, mutta toiveikas. Tyttö osaa kyllä antaa jo palautetta vaatteen mukavuudesta käytössä, joten eiköhän me jossain vaiheessa tarjoilla täältä rehellistä testikommenttia :D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Housut ovat olleet nyt käytössä sen nelisen viikkoa ja olen ollut kyllä tosi tyytyväinen kaikin puolin. Pitävät vettä hyvin, vaikka olen kurakelien takia joutunut pesemään ne koneessakin jo viitisen kertaa. Karheampi kulutuspinta pepussa jo polvissa kerää vähän kuraa kankaan sisään ja sitä on ollut välillä hankala pelkästään kostealla rätillä saada pois. Housuissa ei ole mitään kulutusjälkiä, vaikka koville ovat nyt lumettomaan aikaan joutuneetkin. Uskallan kyllä suositella.

      Poista
  10. Ok, taidamme mekin ostaa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on hyviä ominaisuuksia, joita en aluksi edes huomannut. Olkain osan saa irti esim. pesun ajaksi. Takaa kiinni vetoketjulla, joka on suunniteltu niin, ettei paina selkää. Vyötäröä voi kiristää kuminauhoilla eli menevät käsittääkseni myös ilman olkainosaa tavallisina toppahousuina. Fleecevuoraus pepussa on pysynyt myös pesuissa hyvänä ja siistinä. Hyvät ovat!

      Poista
  11. Ostin juuri samaiset pöksyt ja hyviltä vaikuttaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Meillä isukki juuri tänä aamuna kehui myös ko. housuja, vaikkei siis yleensä tytön vaateasioita paljon kommentoi. Yllättyi, kun kerroin, että ne maksoivat alessa reilusti alle neljäkymppiä :D Kunhan saadaan talvi kunnolla alkuun, niin voisin yrittää vielä tehdä tarkempaa testipostausta housuista.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...