sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lego leikkejä isukin tapaan

The Lord of the Rings Legot tulivat myyntiin elokuussa ja isukki on puhunut niistä tasaiseen tahtiin siitä saakka. Välillä siis tuntuukin, että itselläni on yhden lapsen sijaan kaksi lasta. Hienointa tuossa isommassa lapsessa on kuitenkin se, että hän ostaa lelunsa ihan omilla rahoillaan...

Tänään poikkesimme isukin kanssa Ideaparkissa ihan kahdestaan, mutta niin kuin aina lasten kanssa, jossain vaiheessa vaatekauppojen kiertelyä alkaa kitinä siitä, että koska mennään lelukauppaan. Lelukaupasta isukki sai sitten lelunsa ja kaikki oli taas hyvin.
Isukki valitsi Morian kaivokset -setin ja äiti-ihminen innostui myös valitsemaan tytölle ja itselleen koottavaa iltapuhteeksi; Gandalf saapuu -setti on ko. sarjan pienin setti.

Myös tyttö innostui lopulta uusista Legoista todella paljon ja jaksoi yllättäen auttaa kokoamisessa ja leikkiä hahmoilla todella pitkään. Taru sormusten herrasta -elokuvia tyttö ei ole nuoresta iästään johtuen tietenkään nähnyt, mutta kuunteli kyllä isukin tarinointia Morian kaivosten örkeistä ja Gandalfin saapumisesta Kontuun tarkkaavaisesti. Tytön mielestä Legoilla saa kyllä leikkiä muutenkin kuin vain kyseisten tarinoiden mukaan.

Isukin ja tytön leikkejä:

6 kommenttia:

  1. Haha :D. Hyvä että muissakin perheissä löytyy lego-innostuneita isukkeja. Meillä oli legoja jo sen verran ennen lapseutumista että luulen ettei niitä tarvitse ikinä ostaa lisää, sen kun vaan kaivetaan kaapista :D. Isimies ei kyllä osaa olla ostamatta mutta on pitänyt huolen kyllä siitäkin että tytön kasvamista odottaa kaapeissa aika paljon myös Lego friendsejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! No onneksi muillakin on Legoinnokkaita isukkeja. En kyllä valita. Onhan nuo Legot kivaa yhteistä puuhastelua :) Isukki on vain ollut vähän nihkeä leikkimään Friendseillä. Onneksi tyttö sentään on joustava ja leikkii millä Legoilla tahansa.

      Poista
    2. No, onneksi tyttö sentään joustaa :D. Hulluin tilanne on yhdessä tuttavaperheessä jossa kaksi tyttöä, he eivät saa leikkiä isin legoilla kun niillä saa leikkiä vain isi ja muut pojat :(. Onneksi oma mieheni ei ole noin rajoittunut.

      Poista
    3. No onpa tylsää, jos lasten leikkejä aletaan rajoittaa sukupuolen mukaan. Ikärajoitukset kyllä on ihan ok! Itseäkin jännitti vähän, että miten nuo uudet Legot menevät tytön uniin, kun niissä on kuitenkin örkkihahmoja ja luurankoja mukana... hyvin nukkui :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä! Tuo pienempi setti vain oli aika nopeasti koottu... jopa mun ja tytön toimesta :D Isukki sai kikkailla vähän kauemmin, että sai omansa pystyyn ja pääsivät leikkimään tytön kanssa. Mä pakenin siinä vaiheessa paikalta, kun örkit saapuivat.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...