keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Meidänkin kuplat tulivat tänään ja Ej sikke lej -mekko

Niin se on, että tämä äiti-ihminen on monessa asiassa täydellinen tai ainakin luulen olevani... Yhdessä asiassa myönnän kuitenkin olevani aivan täysi surkimus; nimittäin tytön vaatteiden nimikoinnissa.

Useammassakin blogissa on kehuttu viime aikoina Name bubbles -nimitarroja, jotka kestävät elämää eli eivät pelkää vettä edes pesukoneen muodossa. Tarroilla voi nimetä myös esim. retkiastioita, juomapulloja jne. ja ne kestävät jopa konepesun ja mikroaaltouunin. Kätevää! Ainoa pieni miinus oli, että näitä ihmekuplia täytyi tilata ison lätäkön tuolta puolelta, joten toimituskin kesti sitten reilut kaksi viikkoa. Yhdessä paketissa on kolme arkkia, joissa on yhteensä 84 nimikuplaa. Hintaa näille minikuplille tuli vanhentuneella matikkapäällä laskettuna noin parisen kymppiä.

Päiväkotiinhan pitäisi periaatteessa nimikoida kaikki vaatteet ja tarvikkeet. Itse olen nimikoinut ehkä noin joka kymmenennen vaatteen, mutta toistaiseksi en ole rekisteröinyt kuin yksien välikausihousujen mystisen katoamisen ja siitäkin on jo pari vuotta aikaa. Toisaalta meille on eksynyt vahingossa tytön repun uumenissa parit vieraat vaatteet (jotka tietysti olen heti palauttanut päiväkodille) ja olen huvittuneena todennut, että eivätpä muutkaan äiti-ihmiset vaatteita kovin ahkerasti nimikoi. (Tyttö on kyllä aina heti tunnistanut, kenen kaverin vaatteesta on ollut kyse.)

Meille tuli "yllättäen" pinkin sävyisiä kuplatarroja. Kuplien sävyt ja kuvan keskiöön saa valita valikoimista itse. Meillä keskiöön valikoitui sudenkorento. Kuva on tarkoituksella epäselvä.
Tänään posti toi myös puolet Tenavakulman tilauksestani. Toivottavasti toinenkin Ej sikke lej -vaate löytää pian kotiin... "Puput piilosilla" -mekko on vähintään kaksinkertaista trikoota ja oikein sopiva juuri talvimekoksi paksuutensa ansiosta.

Pikainen Ej sikke lej -sovitussessio. Mekon kanssa voisi tositilanteessa sopia vaikka oranssit leggarit.

Nyt alkaa muuten taas pikku hiljaa tuntua siltä, että voisi olla ostolakon paikka! Kunhan loput tällä erää tehdyt tilaukset saapuvat, lupaan olla ostamatta yhtään mitään vaatetarviketta hetkeen (jollei tule ihan järjettömän hyviä alekoodeja tyrkylle). Kengät ja asusteet eivät kuulu ostolakkoilun piiriin, koska niitä vielä oikeasti tarvitaan ainakin talvea varten lisää.

8 kommenttia:

  1. Kyllä meidänkin nyt täytyy tilata noita, kun niitä niin monessa paikassa kehutaan. Olen muuten aivan superlaiska nimikoimaan vaatteita! Tosin meidän tyttö on niin pienessä päiväkodissa, että eskarilaisiakin on vain seitsämän. Ja kun neiti on päätä muita pidempi, niin olen luottanut siihen että tytön kamppeet joukosta erottuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en usko noiden pysyvän kiinni vaatteessaa pesun aikana, jollen itse näe :D Eiköhän sekin tule jo huomenissa sitten todistettua.

      Yllättävän hyvin meilläkin kyllä on kamppeet tallessa pysyneet, vaikka todella laiskasti nimikoinkin. Tytön ryhmässä on 22 lasta ja koko päiväkodissa nykyään yli 100 lasta, joten mahdollisuudet sekoittua ja kadota ovat kyllä suuret.

      Poista
  2. Hah, mä olen oikea kuningatar nimikoimisen unohtamisessa! Toki ulkovaatetus ja kuravaatteet, sekä kengät nimikoin, mut kalsarit ja sukat -niitä en koskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Mä kans yritän nyt ryhdistäytyä nimenomaan ulkovaatetuksen ja rakkaimpien sisävaatteiden suhteen. Sukkia ja perusvaatteita en kyllä ala nimikoimaan. Jos katoaa, niin katoaa :D Mua nauratti tässä yksi vuosi, kun joku äiti laittoi koko tarharyhmän vanhemmille vihaista sähköpostia kadonneiden sukkien takia.

      Poista
  3. No tulihan ne nimikuplat teillekin sitten heti kun pääsin sanomasta! :) Ai sä tilasit jo Ej sikke lejtä! :) Mitä kokoa otit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ne kuplat kotona odottivat, kun töistä tulin :)

      Mulle tuli rallatteluvaatteista pakkomielle. Tilaukseen lähti nyt kokoa 116 cm. Mekko näyttää tosi reilulta, mutta päälle puettuna enää vähemmän reilulta. Ej sikke lej on mun pienen kokemukseni pohjalta leveää mallia, mutta toisaalta tuossa mekossa ei hihat sitten olekaan mitenkään ylipitkät.

      Poista
    2. Niin on :) Ihanan leikkisä ja lapsekas!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...