lauantai 22. syyskuuta 2012

Kotiaresti

Tyttö tykkää ulkoilusta kuin hullu puurosta. Eilisen ulkoilun päätteeksi tyttö heitti kuitenkin isukkia olkapäähän kivellä, joten päätettiin yhdessä, että rangaistukseksi tänään ei sitten ulkoilla ollenkaan. Sattui kyllä sen verran sateinen päivä, ettei hienohelma olisi juuri ulkona viihtynytkään.

Itse ilkikurimuksen selitys eilisiin tapahtumiin oli tämä: "Ensin heitin kyllä mädällä omenalla, mutta se ei osunut. Sitten heitin puunpalasella, mutta se osui vain isin kenkään. Sitten heitin kivellä ja se osui olkapäähän."

Piirtämistä, värittämistä ja askartelua on kiva harrastaa sateisena kotiarestipäivänä. "Älä äiti katso, mitä mä piirrän!"
Sen verran kotiarestista joustettiin, että kyläilimme mummolassa ja kävimme kaupoilla. Ei kai sitä jaksa koko päivää kotona nököttää, vaikka olisi ollut kuinka tuhma.

Happea on hyvä haukata matkalla mummolaan.
Toivottavasti huomenna ei lotoota, että pääsemme paikkaamaan tämän päivän sisäilmaelämää.

7 kommenttia:

  1. Voi neiti ajattelemanton! (selitykset ehti kyllä sepittää :D )
    Ihana velmu-ilme tuossa piirustelukuvassa. Tulee ihan 6vee siskontyttö mieleen noista toilailuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö on ihan fiksu tapaus muuten, mutta hermostuessaan ja suuttuessaan tulee vielä näitä tyhmiä tempauksia. Sisälle menemisestä ulkoilun päätteeksi tulee lähes järjestäen aina riitaa, samoin rajojen noudattamisesta.

      Velmu on ilme ja velmu osaa olla.Onneksi on vielä vajaa pari vuotta kasvaa ennen koulun alkua :D

      Poista
    2. Siskon kanssa ollaan usein juteltu, miten 5-6vee on hassu ikä lapsen ollessa jo iso, mutta silti vielä ihan lapsi toilailuineen. Minusta sen ikäiset tuntuvat jo lähes aikuisilta. :D mutta toisaalta siskontytölläkin on vielä -tottakai! - aivan älyvapaita touhuja välillä, vaikka fiksu lapsi onkin.
      Eli lapset on lapsia ja hyvä niin!

      Poista
    3. Kyllä nuo taitaa olla lapsia ja opetella elämää vielä monen monta vuotta :D 5-vuotias ei taida oikein itsekään tietää, onko iso vai pieni.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...