lauantai 29. syyskuuta 2012

Koko perheen elokuvailta

Kyllä, isukkikin pakotettiin katsomaan tänään (eilen uudestaan julkaistua) Tuhkimo elokuvaa. Elokuvan Diamond Edition on itseasiassa lojunut DVD laatikossa meillä jo jonkun aikaa, sillä Lasten oman kirjakerhon jäsenillä oli mahdollisuus saada elokuva ennakkoon kerhopaketissa. Meillä on kyllä ollut tarkoitus erota kerhosta jo jonkun aikaa, mutta sitten kuitenkin on aina tullut jotakin mielenkiintoista ja eroaminen on jäänyt.

Isukki paahtoi kattilallisen popcornia ja elokuvailta saattoi alkaa. Elokuvan juoni oli tytölle ennestään tuttu, koska olemme lukeneet Disneyn Tuhkimo kirjaa monesti iltasaduksi. Itsekään en ollut muistaakseni kyseistä elokuvaa ennen nähnyt, vaikka tarina on toki tuttu monessakin eri muodossa.
Tyttö jaksoi katsoa elokuvan hienosti... no, ainakin melkein loppuun asti. Mukavaa lauantai-illan jatkoa!
Lapsi on lapsi, vaikka popcornilla kyllästettynäkin!

9 kommenttia:

  1. Elokuva illat on kivoja meillä vietetään niitä usein koko perheen voimin viikonloppuisin ja ihan lasten ehdoilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin vietetään leffailtaa noin pari kertaa kuussa, mutta aina ei tyttö jaksa keskittyä loppuun asti. Monesti pidetäänkin pieni tauko ja sitten jatketaan taas :) Elokuvien katselu on kivaa kokoperheen sisätekemistä pelaamisen lisäksi.

      Poista
  2. Oliskin kiva katsoa elokuvia, tuntuu ettei ikinä ite kerkee siihen istumaan, vaikka lapset jonkun leffan kattoiskin... ja nythän meillä on vähän hankaluuksia löytää kaikille mieleistä katsottavaa, kun koululaiset alkaa jo kiinnostua Indiana Jonesista sun muista, mitä pienille ei voi näyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Ymmärrän kyllä. Monesti itselläkin painaa päälle esim. tekemättömät kotityöt ja välillä eksynkin pistämään pyykkejä kuivuriin tms. :D

      Lasten ikäerot kyllä varmasti hankaloittavat kaikille kiinnostavan elokuvan löytymistä, kun meidän pieni kolmihenkinenkin perhe käy usein keskustelua siitä, mitä katsotaan. Isukki ei taida noista prinsessaelokuvista ja Disneyn vanhemmista "lollutuselokuvista" vissiin kauheasti nauttia :D

      Poista
  3. Meilläkin on ollut nyt pari koko perheen elokuvailtaa kera popcornin. Mukavaa yhdessäoloa!
    Vaikka Niko lentäjän pojasta tulikin Johannekselle painajaisia, missä poroja tippuu taivaalta. : o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä yritettiin katsoa Niko lentäjän poikaa varmaan vuosi sitten, mutta tyttö ei halunnut sitä katsoa alkua pidemmälle. Oli ilmeisesti liian jännä. En muista yhtään, mitä siinä tapahtui. Olen huomannut, että nyt sopivia ovat sellaiset elokuvat, joissa on K3-K7. Meillä tytöllä menee myös herkästi asiat uniin.

      Poista
    2. Joo, olin ihan paha äiti kun sellaista annoin katsoa. Kotimaiset elokuvat (vaikka oli se Nikoleffakin kotimainen) kuten Risto Räppääjät ja Herra Heinämäki tuntuvat nyt parhailta.
      ps. edellisen postauksen vaatteet on ihania! :)

      Poista
    3. Hihi! Nikoleffassa on niin viaton kansi, ettei sitä "kilttikään" äiti jännäksi ja pelottavaksi uskoisi :D

      Kotimaiset, juuri nuo kuvailemasi elokuvat on kivoja. Herra Heinämäki ollaan nähty kertaalleen, mutta pitäisi varmaan laittaa se hankintalistelle, ettei käy sen kanssa samalla tavalla kuin Heinähattu ja Vilttitossuelokuvan kanssa. Sitähän ei saa nykyään ostettua mistään?

      Poista
    4. Juu heinähatusta ja vilttitossusta saisi tulla uudelleenjulkaisu kun ei sitä mistään saa!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...