torstai 5. heinäkuuta 2012

Uusia tapettavia

Haluan saada kotiin nyt vähän vehreyttä ja haluan oikeasti saada kasvit pysymään hengissä ja ehkä jopa viihtymään meillä. Tyttö on sen ikäinen, että osaa olla koskematta kasveihin ja osaa myös varoa koristetolpan nokassa olevaa kasvia.

Tytön ollessa alkuviikon mökillä, me suunnistimme isukin kanssa Ikeaan. Tarkoitus oli hankkia kevyempää petivaatetusta ja muuta tarpeellista (kyllä, kassakuitti vakuutti, että 150 eurolla tarpeellista on taas hankittu).

Kasvit ja kukat ovat Ikeassa sijoitettu siten, ettei niitä voi olla ohittamatta. Matkaan tarttui siis hauskan näköinen kasvi olohuoneen pöydälle tehokkaasti tapetun tulilatvan tilalle. Eliaksenkukkaa(?) pitää kuulemma kastella kohtuudella. Onnistunee!? Ihastelen aina orkideoita, mutta tällä kertaa sellainen ei kuitenkaan mukaan mahtunut.

Tämä vinonlainen söpis löytyi Ikeasta.
Viimeisellä lomaviikolla haimme tytön kanssa Tuulialta Apostolinmiekan pistokkaan, joka pääsi "tikapuukasvin" viereen keventämään työhuoneen sähköistä tunnelmaa. Työhuoneen ikkuna on pohjoiseen päin, joten valoa riittää, muttei suoraa paistetta kuitenkaan. Katsotaan, miten kaverukset viihtyvät.

Vasemmalla oleva tikapuukasvi on ollut meillä nyt pari viikkoa. Oikealla on Apostolinmiekka, joka toivottavasti viihtyy paikallaan.

8 kommenttia:

  1. Vau! Onnea kasvatteluun! Mulla ei ole vielä se aika että kasvit kukoistaisivat - odottelen pari vuotta että hankin jotain elävää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt jonkin aikaa ollut fiilis, että pakko saada kotiin vihreää, raikasta ja elävää. Ei ylenmäärin, mutta edes vähän. Tavoitteena on nyt oikeasti saada nuo pysymään hengissäkin :)

      Poista
  2. Meiltä saisit sellaisen kasvin jota ei pysty tappamaan :) Oon meinaan yrittänyt vuostolkulla, ei kuole, ei... Vaikka vetäsis keskeltä vartta poikki veitsellä, niin hetken päästä pukkaa jo juuresta uutta alkua. Tää on joku vehka, en muista tarkempaa lajimäärittelyä. Tervetuloa hakemaan ;)
    T: Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta Vehkalta! Jollei se pukkais uutta alkua juuresta, voisi epäillä, että se on muovia :D Mä en sitten tiedä pistokkaista mitään, mutta jos siitä joskus pala irtoaa, niin kyllä mulle kelpaa! Mä tarvin juuri idioottivarmoja ja kuolemattomia kasveja..,

      Poista
  3. Kivan näköinen kasvi, mulla kukat saa vettä joko liikaa tai liian vähän riippuu miten muistan niitä kastella ja sitten kun muistan niin annan niille hekä vähän liikaa vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että mun ongelmani on vähän sama. Ensin pääsee multa kuivahtamaan ihan rutikuivaksi ja sitten hukutan koko kasvin. Yritän nyt tsempata näiden kanssa.

      Poista
  4. Tikapuukasvisi on Palmuvehka :'D sen pitäs ainakin olla tosi helppohoitonen kasvi joka viihtyy paikassa kun paikassa eli onnistunut valinta ;) Polin labrassa on tuo sama kasvi asiakkaiden odottelutilassa ja mä huomasin hämmästyksekseni tässä pari kk sitten että se kukki O_O kukka oli aika erikoisen näköinen valkoinen puikelo.

    No siellähän se apostolinmiekka näkyy olevan aitiopaikalla :D ajattelinkin että postailetko siitä jotakin ;)

    Itse asiassa mullakin on nyt samainen Eliaksenkukka, juurikin ikeasta ostettu, sen osti mulle yks ystävä lahjaksi.. itse asiassa ei mulle mikään suosikkikasvi, mutta onpahan nyt sekin talontäytteenä :D

    Juu mulle käy ihan samoin ku meen Ikeaan.. sieltä tarttuu mukaan yhtä sun toista :D tosin mulle tuppaa käymään noin kaupassa kun kaupassa.. heh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Palmuvehka kuulostaa tutulta. Mulle se on kuitenkin aina vain tikapuukasvi, koska todellakin tekee uudesta vauvasta aina vähän isomman kuin edellinen oli. Mulla oli pari-kolme vuotte hengissä tuollainen samanlainen... mutta se ei joko tykännyt useista muutoista, joita tein vuonna 2006 tai sitten tytön syntymästä 2007 eli onnistuin tappamaan palmuvehkan!!!

      Eliaksenkukan näin muuten blogissasi ja öhöm, itseasiassa sain sieltä tietää sen nimenkin. Mulle se olisi ollut vaan muuten hassu vino kasvi :D

      Apostolinmiekka tuntuu ainakin vielä viihtyvät paikallaan. Olen kyllä nyt työhuoneen vehreyteen ihan tyytyväinen. Vielä, kun joku tulisi siivoamaan työpöydät :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...