maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kaapista löytyi toppaa... ja sitten vain sovittamaan

Nyt, kun sitä Kappiksen toppahaalaria ei meillä tule ensi talvena näkymään, aloin itseasiassa miettiä, olisiko sille ollut kunnollista tarvettakaan. Yllättäen viime talvinen 110 cm Molo mahtuu vielä ainakin alkutalven. Samoin Cuppiksen kaksiosainen, jonka housut tosin hajoavat saumoista varmasti jo alkutalven aikana. Hyvät hajoamisen alut tässä viime talven kauppa-asussa jo on. Wheatin 116 cm pukua ei ole vielä otettu käyttöön, mutta ensi talvena se pääsee ns. paremmaksi puvuksi, vaikka vielä reilu onkin. Mutta kenen kuningasidea oli hankkia alle 110 cm tytölle Ticketiä koossa 122 cm? Muistelisin, että koot olivat kevään alessa vähissä ja olin kehittänyt tuosta kuosista pakkomielteen... no, eipä tarvitse miettiä ykköshaalaria talvikaudelle 2013-2014...

Viime talven Molo (110 cm) mahtuu! Jee! Tykkään tästä haalarista enemmän kuin talvesta itsestään. (Kuvat tänään huonoja)
Cuppiksen asukin (110 cm) menee vielä, vaikka housut ovatkin vähän jo jäämässä nafteiksi. Riittänee alkutalveen. Takki on reilumpi.
Wheatin puku on vielä aika reilu, mutta onneksi se talvikaan ei ole tulossa ihan vielä.
Mutta kenen idea oli tämä jättispättis?
Summa summarum: En aio miettiä toppa-asioita enää heinäkuun aikana (ainakaan tosissani), enkä varsinkaan helteisen(?) elokuun aikana, enkä 15% todennäköisyydellä vielä syyskuussakaan. Lokakuussa kehitän jonkinasteisen paniikin asiasta ja ostan ehkä jotain H&M:lta tai vastaavasta. Marraskuussa kaipaan ehkä sittenkin sitä fleecevuorattua sadeasua, joka jäi hankkimatta. Joulukuussa menetän jälleen hermoni kurahousujen kanssa. Tammikuun alesta ostan taas jotain ihan liian suurta kaudelle 2014-2015... mutta jos meille laatutoppaa tulee, se on joko Moloa, Mini a turea tai Ticketiä. Piste! (Eikä tuo Wheatkaan pahalta tunnu, oikein notkeaa ja mukana fleecea myös.)

12 kommenttia:

  1. Polarishan menee vielä hyvän aikaa - ainakin sinne aleihin asti :) Cupaken setti on jo aika napakka kyllä.

    Hyvä toi Summaus, hih ;D Minäkin nyt päätin, että haalareita en mieti enää ennen aleja! Mutta asustaminen on sitten taas toinen juttu, ja entäpä mahdolliset 2-osaiset... :D Ja mitähän kengät sanoo, pitäisi mittailla jalkoja syksymmällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhia! Asustaminen! Sitä kai saa miettiä? Nyt löytyisi alesta vaikka mitä. Kintaita hamstrasin jo alkuvuoden alesta kyllä. Lienevätköhän nekin kaudelle 2014-2015?

      Kengät ja talvisaappaat pitää kyllä hankkia, mutta nekin sitten vasta syksymmällä...

      Poista
    2. Heh, mittasin just eilen poikien jalat, josko kengät vielä jostain alesta löytäisin ;)

      Poista
    3. Mut siis joo, hyvä tilanne teillä, voit unohtaa topat hetkeksi! :)

      Poista
    4. Kai kenkiäkin uskaltaisi jo talveksi ostaa? Pienten jalat kyllä ottaa välillä hirmuisia kasvuspurtteja, mutta tuon 5-vuotiaan jalka on jäänyt jumittamaan pitkäksi aikaa siten, että koko 30 on melko reilu, mutta menettelee, kun ei valita :D

      Kyllä tällä topalla alkuun pääsee ja voihan se tosiaan olla, ettei toppakelejä paljon ole taas ennen tammikuuta.

      Poista
    5. Pojilla oli jalat kasvaneet molemmilla 0,5cm kesäkuun alusta =kesäspurtti! viime talvena eivät juurikaan kasvaneet. Luovuin sittenkin kenkien ostoajatuksesta, koska kivoja ei ole enää alessa. -tai olis melkein, mut ei ihan huoooh! :D

      Poista
    6. Hui! Nyt on sitten jalat teillä kasvussa :D Kyttäsin kans Rapin kenkiä tytölle syksyyn, mutta tuo koko 30 tuntuu olevan turhan suosittu...

      Poista
  2. Hei, kuinkas pitkä teidän tyttö nyt onkaan? Kehitin pienen pakkomielteen itselleni Molon farkkukuosisesta haalarista. Pojan kohdalla en pysty perustelemaan itselleni millään enää kolmannen haalarin hankintaa. Mutta päätin hankkia sen tytölle, jotta saan haaveilemani haalarin meidän perheeseen. Meillä Oo on nyt 106 senttiä ja mietin, että tuo 110 on varmaan liian pieni. Se vain tulisi halvemmaksi nykyisen hinnoittelun takia, joten jos se vain olisi samaa kokoa tuon teidän haalarin kanssa, voisi mennä Oolle koko talven...?

    Ihanalta näyttää kyllä teidän talvi! Meillä oli tytöllä tuo Bubblegum toissa vuonna ja tuo väri on aivan huippuihana. Tulevalle talvelle tytölle ei olekaan jemmassa juuri mitään. Pojalle sen sijaan on kaksi haalaria sekä ehkä yksi kaksiosainenkin menee vielä ainakin alkutalven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö oli toukokuun mittauksessa 106,5 cm ja olettaisin, että on nyt jotain 107 cm. Caacabaanan fb sivulla oli keskustelua, että 116 cm haalari olisi vielä siinä alemmassa hintaluokassa. Tiedä sitten, kumpi tieto on oikea. Odottelen hintojen virallista julkistamista itsekin, vaikka meille olisi suunnitelmissa haalaria vasta tammikuun alesta. Tuo Bubblegum on kyllä hyvä sävy. Onneksi otin edellistalven alesta reilun koon, että mahtuu vieläkin... :P

      Se farkkukuosinen on kyllä ihan mahtava, mutta on sillä hintaakin.

      Poista
    2. Nyt olisi Caacabaanassa ennakkovarattavissa ilman postareita ja 116 cm tulisi vielä matalempaan hintaluokkaan. Se menisi Oolle koko talven ja varmaan vielä seuraavanakin ainakin alkutalven. Voihan se nimittäin olla, ettei tänäkään talvena toppaa juuri tarvita ennen tammikuuta?

      Poista
  3. Teillähän on topat jo hyvällä mallilla. voi, kun saisikin hillittyä itsensä ja ostaa toppaa vasta tammikuun alesta. Siis viime vuonnahan talvikin alkoi oikeastaan vasta vuoden vaihteessa. Uutta ei välttämättä edes tarvita ennen sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne Tammikuulle yritän nyt sitten itsekin sinnitellä näillä. Jos alkutalvi on kylmä tai tosi märkä niin sitten pitää kehittää paniikki :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...