perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kuumetta, räkää... ja Marimekkoa

Kuume, räkä ja Marimekko eivät välttämättä kuulu samaan lauseeseen, mutta näillä mennään tänään.

Tytölle nousi yöllä kuume ja kahdesta eteenpäin yö olikin sitten yhtä pomppimista. Tyttö tulee kuumeen myötä aina yliaktiiviseksi, kuulee ääniä, hourailee tai vähintään ainakin höpöttää kummia. Viime yönä meillä raakkui kuulemma harakka, piipitti palohälytin ja ties mitä. Isukin kanssa emme kuulleet muuta kuin tytön papatuksen. Burana onneksi auttoi vähän ja tyttö jopa nukahti vähäksi aikaa aamusella. Isukki lähti silmät ristissä töihin ja itse jäin hoitamaan pientä nuhanunnua. Yleensä tytön flunssat menevät nopeasti ohi, jolleivat sitten mene korviin. Oma, koko viikon kestänyt flunssani (+heinäallergia) on onneksi ollut lievää sorttia. Tytön tauti on selvästi räkäisempi ja ärjympi, vaikka virustautia vain onkin.

Miksi sitä nenäliinaa on niin vaikea käyttää? "Mä oon ihan kyllästynyt jo tähän mun nuhaan."
Sitten siihen Marimekkoon. Viikonloppuna ihastelin nimittäin vuolaasti papan töistä lahjaksi saamaa Marimekon punaista kylmälaukkua. Pari päivää sitten ilmestyi yllätten meillekin samanlainen. Pappa oli lunastanut laukun työkaveriltaan, joka ei paljon Marimekosta perusta ja vieläpä ihan hyvään hintaan... Tässäpä on yksi todella innostunut ja onnellinen Marimekon kanssa mökkeilijä. (Ei tosin sattuneesta syystä mökkeillä tänä viikonloppuna.) Tällä hetkellä itselläni ei olekaan käytössä ainuttakaan Marimekon laukkua, vaikka kaappia penkomalla niitä pitäisi kyllä jokunen löytyä.

Kiitos pappa (isä)!

4 kommenttia:

  1. Voi, pikaista paranemista!!!!

    Aika kivasti oli pappa tehnyt, ja pääsi laukku parempaan kotiin :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Parantuminen on käynnissä ja tytöllä vauhti päällä. Itse olen kipeänä aina ihan kanttu vei ja tyttö saa kuumeesta jotain virtapiikkejä. No, toisaalta sitten väsähtääkin äkkiä.

    Todellakin pääsi laukku parempaan kotiin. Mitä se jonkun nuoren sällin poikamiesboxissa olisi muka tehnyt? Tämä mamma kuskaa sillä nyt tyylikkäästi grillattavia mökille tai kantaa kesähelteillä maidot mukavan viileinä kaupasta kotiin asti. Meidän vanhaa kylmälaukkua ei kehtaisi nimittäin esitelläkään. Sitä on vähän korjailtu kahvasta ilmastointiteipillä ja näyttää enemmän kuin hiukan elämää nähneeltä :)

    VastaaPoista
  3. Oi, tuollainen laukku kelpaisi kyllä minullekin! Nuha ei. Toivotaan, että menee nopsaan ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kätevä laukku. Mahtuu ainakin tällaisen pikkuperheen eväät hyvin matkaan mukaan.

      Annettiin tytölle yöksi kuumelääkettä ja nenään nasoliinia. Nukkui aamuun asti kuin tukki :) No,ei ainakaan harmita nyt kökkiä sisätiloissa, kun vettä sataa kaatamalla.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...