perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannusaatto äiti-ihmisen kuvaamana

Juhannus ei ole meille mitenkään erityinen juhla. En tehnyt edes kakkua, koska vastahan sitä vajaa viikko sitten herkuteltiin papan synttärikakulla. Mökille kuitenkin lähdimme keskikesää viettämään ja tyttö jäi yöksikin, joten kyllähän sitä sitten ajellaan mökille jälleen huomenna.

Grillasimme, söimme, uitimme papan ja tytön uutta lelua eli radio-ohjattavaa venettä, tyttö kävi ongella mummon ja papan kanssa, tyttö liotti jalkojaan vedessä... olisi halunnut mennä aluksi uimaankin, mutta testattuaan veden lämpötilaa varpaillaan, ei mielihaluja enää ollutkaan. Viileä tuuli vähän haittasi aurinkoista päivää. Eipä tarvinnut äiti-ihmisen ainakaan shortseja kaivaa esille. Isukki sen joutui tekemään istuttuaan pitkäpunttisensa kunnolla pihkaan.

Kaunis ja nopea ensikosketus vedenpintaan. "Hui!" Mittari näytti veden lämpötilaksi n. 19 astetta.
Tyttö osti torstaina torilta 2 e kukkasen, jonka hän mummon avustuksella istutti mökille.
the  kukka.
Eipä syönyt kala, mutta tulipahan käytyä... horisontti oli luonnossa ihan suorassa, kuva näköjään vinossa.
Tytön ja papan uusi lelu on radio-ohjattava vene.
Mummon kauniita kukkia.
Tyttö kuvaili myös ahkerasti ympäristöään tänään. Jopa niin ahkerasti, että kamerasta loppui akku. Juhannusta tytön tapaan siis tulossa nähtäville myöhemmin.

Hauskaa ja kaunista Juhannusta! Miten teille on vietetty tätä kaunista keskikesän juhlaa?

6 kommenttia:

  1. Tänään postasinkin, että juhannus on meille aika perus-viikonloppu eikä sen kummempi juhla. Tänään on siivottu, ja saunankin kuurasin tuossa (hitsi että irtosikin aikas värikästä vettä... meillä on siis puulämmitteinen sauna, että eiköhän se enimmäkseen ole jotain nokea tms) :O Jos menis sitten nukkumaan seuraavaksi :D

    Hauskaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ajateltiin kans tehdä pikainen siivous tänään ennen möksälle lähtöä... eli vähän aikaa ainakin on juhla kaukana :D

      Juhannuksen jatkoja! Aurinko sentään paistaa ja se on juhlaa se!

      Poista
  2. Perusviikonloppu meilläkin, paitsi sisko tyttönsä kanssa kyläilemässä. saadaan mekin 6vee neitienergiasta nauttia vaihteeksi. :D
    Ihanan oloinen juhannus teillä!
    Johonkin rannalle raahautuminen varpaita uittamaan on harkinnassa, vaan saapa nähdä. Onpa oma pihasauna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neitienergia on varmasti ihan raikas tuulahdus teidän poitsuenergian keskelle :D

      Mietin juuri, että eipä taitaisi meitäkään tuo mökkiympäristö vetää puoleensa samalla tavalla, jos meilläkin olisi oma pihasauna ikiomassa pihassa. Varpaita ei kyllä tänään tehnyt mieli kastella. Oli sen verran viileää ja ne itikat. Voi herranjestas sentään sitä ininää!

      Poista
  3. ihana mökkijussi :) oli tosi hyvä sääkin juuri aattona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatto oli ihan mukava, kun aurinko paisteli. Ei silti mitenkään hirveän lämmin ollut. Kiva ulkoilukeli kuitenkin.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...