maanantai 21. toukokuuta 2012

Neuvolassa

Tälle äiti-ihmiselle taisi tytön 5 vuoden etapin saavuttaminen olla iso juttu, kun jaksan siitä vaahdota kaikissa muodoissaan. No onhan se iso juttu, vaikkei tietysti niin iso kuin koulun aloittaminen tai esimerkiksi lukemaan oppiminen. Odottakaas vain, kuinka paljon jaksan niistä vaaahdota. Sitten joskus.

Tytöllä oli 5-vuotis neuvola perjantaina. En muistanutkaan, että lapsi menee aluksi tekemään tehtävät neuvolantädin kanssa kahdestaan. Hermoheikkona jännitin odotusaulassa isukin kanssa sen vajaan puolituntisen, mikä tehtäviin meni. Itseasiassa minua ei jännittänyt se, etteikö tyttö suoriutuisi tehtävistä hienosti vaan se, että saako hoitaja tytön keskittymään niihin vai nakittaako tyttö tapojensa mukaisesti neuvolan tädin tekemään tehtävänsä ihan itse...

Niinhän siinä sitten kävi, että neuvolantäti sanoi tytön tehneen tehtävät harvinaisen nopeasti ja hienosti, mutta yrittäneen nakittaa joka välissä hommia tädille tai yrittäneen harhauttaa tädin näyttämään leluja tai tekemään muuta kivempaa kuin tehtävät. Koulussakin kuulemma nimenomaan haasteeksi tulee todennäköisesti se, miten saada tyttö motivoitumaan tehtäviin. Tyttö on omaehtoinen ja tekee asiat omaa tahtiaan ja omilla ehdoillaan (tai mieluiten nakittaa kaiken muille) ja sen takia tyttö saakin syksystä lähtien päiväkodista kahden lapsen paikan. Onneksi ei sentään mene kahden lapsen maksua...



Tytön 5-vuotismitat: Paino 16,9 kg ja pituus 105,5 cm. Päänympärys 50,8 cm (Mitenkähän kaikki tuonkokoiseen päähän tarkoitetut hatut sitten ovat liian pieniä?)

6 kommenttia:

  1. Selvää johtaja-ainesta, kun on hyvä delegoimaan! ;)
    Teilläkin taitaa olla pienipäinen tyttö? Meillä on isopäisiä poikia ja pienipäinen tyttö. Ihan-samalla (kohta 11) ja mulla on saman kokoiset päät, Pinkillä (8v) ja Vihreellä (kohta 4v) on saman kokoiset päät ja Keltasella (2) on vissiin jo vähän isompi kuin teidän typyllä. :D

    VastaaPoista
  2. Johtaja-ainesta tuossa tytössä kyllä on. Ei tekisi mitään arjen tylsiä juttuja itse. Päiväkodissakin kuulemma neuvoo sujuvasti muita, muttei ne säännöt kuulemma koske häntä... No, onneksi tässä on vielä aikaa kasvaa pari vuotta ennen koulun alkua. Johdonmukaisia kasvattajia tässä on yritetty olla, mutta tyttö on todella omaehtoinen.

    Itse mittasin tytön pään olevan 53 cm ja neuvolan täti nauroi, että jos näin olisi, pitäisi lapsi lähettää vesipäätutkimuksiin. Sanoin siihen vain, että taisin mitata vahingossa korvat mukaan :D Hitsi näistä tiedä. Hatut, jotka olen ostanut, ovat onneksi olleet sopivia. Se on pääasia. Pojilla varmaan saakin olla vähän isompi pää kuin tytöillä, onhan siellä vähän isommat aivotkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa pojille olla eri käyrät päänmitassa kuin tytöillä - ei ole meille vesipäästä puhutta mitään ;)

      Poista
    2. Taisi meillekin hoitaja sanoa ihan vitsillä vesipäästä, kun olin mitannut vähän reilummalla mitalla. Kyllähän sitä pään mitoissa varmasti variaatioita riittää.

      Poista
  3. Tomera tyttö :) Eipähän jää muiden jalkoihin! Voi 5vee, onhan se iso juttu, jota sietääkin fiilistellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tomera kyllä ja kovalla äänelläkin vielä mokoma varustettu :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...