lauantai 24. lokakuuta 2015

Pako pulmahuoneesta

Viime keskiviikkona pääsin työpaikan tyky-toiminnan myötä kokeilemaan mielenkiintoista Room Escape -peliä. Pulmahuoneet ovat Suomessa todella uusi juttu. Käsittääkseni ensimmäiset aloittivat toimintansa vasta viime vuonna. Tällä hetkellä Room Escapea voi kuitenkin Suomessakin pelata jo useammassa isommassa kaupungissa.

Room Escape on siis peli, jossa pieni ryhmä/joukkue suljetaan tunniksi lukittuun huoneeseen, jonka ympärille on kehitelty jokin pulma tai tarina. Huone on täynnä erilaisia ratkaisua vailla olevia pulmia, jotka täytyy ratkoa tunnin aikana älyä, luovuutta ja loogista ajattelukykyä käyttämällä. Kun pulmat on ratkottu, löytyy avain vapauteen ja huoneen ympärille kehitelty tarina tai ongelma ratkeaa.

Meidän joukkueemme selvitti huoneen pulmat tiukasti 53 sekuntia ennen määräajan päättymistä. Se on kuitenkin hyvä tulos, sillä kokonaiseedessaan ennen määräajan päättymistä kyseisestä huoneesta pääsee pakenemaan kuulemma vain 22% joukkueista.
Kuva: https://www.facebook.com/RoomEscapeTampere
Itse innostuin Room Escapesta todella paljon. Tunnin aikana ajatukset ovat vain pulmissa ja niiden ratkeisemisessa, aivot käyvät todella ihmeellisillä kierroksilla. Ajatuksia tulee kuin tyhjästä ja ongelmat ratkeavat yrityksen ja erehdyksenkin kautta. Toki pelin jumahdettua paikoilleen, on mahdollista saada myös pelivinkkejä tietyin väliajoin. Tiimiläisten erilaiset ajattelutavat auttavat pulmien ratkomisessa paljon ja kukaan ei luultavasti selviäisi huoneesta ulos yksin. Tiiminä onnistumisten saavuttaminen on mahtavaa. Room Escape saattaisi olla kivaa yhteistä tekemistä ja me -hengen nostattamista myös perheissä, joissa on jo vähän isompia, teini-ikäisiä lapsia.

Itselläni aivot kävivät niin kovilla ylikierroksilla myös peliä seuranneen yön, ettei uni juuri maittanut. Lisäksi välittömästi huoneesta poistumisen jälkeen aistit olivat sen verran terävöityneet, että näin joka puolella numerokoodeja, salaviestejä ja vihjeitä. Kaikille joukkueeni jäsenille näin ei kuitenkaan käynyt, joten eläytyminen lienee hyvin yksilöllistä.

Kunhan tästä ensikokemukseni tuomasta innostuksesta selviän, on Room Escapea päästävä ehdottomasti pelaamaan toiseen pulmahuoneeseen mahdollisimman pian! Olen jo kehittyänyt strategiat ja systeemit valmiiksi seuraavaa peliä varten. Toisella kerralla on helpompi käydä käsiksi ongelmiin, kun tietää, miten peli ainakin teoriassa etenee ja miten mahdollisia vihjeitä kannattaa käyttää, että niistä saa hyödyn irti mahdollisimman hyvin ja aikatehokkaasti.

Oletko sinä jo pähkäillyt pulmahuoneessa? Innostuitko?
Ps. Ekokiva arvonta on käynnissä 31.10 asti. Osallistua voit klikkamaalla itsesi tähän postaukseen!

12 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa hauskalta! Tosin mulle olis kyllä varmaan tosi paha paikka jos ei pääsiskään ulos! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli töistä samaan aikaan toinen ryhmä pelaamassa toisessa huoneessa ja heillä jäi viimeistä silausta vaille vajaaksi pääsy, kun aika loppui kesken. Heitä harmitti kyllä silmin nähden! Ja vielä enemmän harmitti, kun kiusasimme heidän tottuneen saamaan palvelua, kun ovi jouduttiin avaamaan ulkoapäin :D Uskon kuitenkin, että peli oli silti heillekin hieno kokemus ja osa ainakin suunnitelee myös jo uutta peliä lähitulevaisuudessa. Itse olen ihan liekeissä!

      Poista
  2. Me olemme käyneet pelaamassa kaveripariskunnan kanssa kolme huonetta. Eli tykätään hirmuisesti. Nytkin on yhteinen peliaika hakusessa, ollaan jopa leikkimielisesti puhuttu että lähdetään viikonlopuksi Budapestiin, josta homma on saanut alkunsa ja pelataan vähintään neljä huonetta päivässä :D :D

    Meillä on myös menty siihen, että vihjeitä on palautettu takaisin oven alta "ei vielä vinkkiä". Kaikki huoneet olemme saaneet ratkaistua. Joka kerta olemme joutuneet nöyrtymään ottamaan vinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hienoa!

      Tampereella oli joku aika sitten tulleet käyttöön näytöruudut, joissa aika tikuttaa koko ajan. Samalle ruudulle ilmestyy myös vinkkikuvat, jos peli jumittuu tai jos sitä pyytää. Maksimissaan kuitenkin 10 minuutin välein.

      Meillä kyllä oli peli pari kertaa ihan umpikujassa, kun mikään ei oikein tuntunut johtavan mihinkään eli vinkit kyllä hyödynnettiin.

      Poista
  3. Vantaan Flamingossa, jossa on siis kylpylän lisäksi myös viihdekeskus, on avattu tuon tyyppinen paikka, nimeltään Prison Island. Emme käyneet tällä kertaa (syyslomareisulla lasten kanssa) tutustumassa, mutta mielenkiinto heräsi. Varmasti mukava elämys isolla porukalla ja voin kuvitella, että menisin itsekin aivan kierroksille.

    Jos pulmien ratkominen kiinnostaa sinua noin paljon, kannattaa kokeilla kolmiulotteisia ongelmanratkaisupelejä (puzzle, pulmapeli). Meillä isäntä harrastaa noita.

    Oletko katsonut Cube elokuvan? Sopii hyvin tuohon huoneesta vapautumisen teemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Flamingon Prison Island kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Se taitaa vain olla siinä mielessä erilainen, että tietyssä ajassa suoritetaan erilaisia huoneita, joissa on aina yksi tehtävä ja se voi olla myös fyysinen. Room Escapessahan ei käytetä voimaa tai mitään muutakaan fyysistä ominaisuutta vaan pelkällä terävällä päänupilla pärjää (no, omalla kohdallani voin sanoa, että normaaleilla hoksottomilla pärjää).

      Mitä nuo kolmiulotteiset ongelmanratkaisupelit ovat? Ikinä kuullutkaan? :D Kiinnostaa kyllä!

      Cuben olen katsonut ja tykkäsin siitä tosi paljon. Voisi joskus katsoa uudelleenkin.

      Poista
    2. Tiedätkö "pirunnyrkin" ja "rubikinkuution"? Ne ovat esimerkkejä yksinkertaisista pulmapeleistä. Pulmapelien ideana on yleensä, että jotain pitää saada irti jostakin ja ratkaisu on epätavallinen. Vaikeustasoja löytyy jokaiselle.

      Kotimaisia pulmia löytyy mm. osoitteesta www.sloyd.fi

      Poista
    3. Apua! Just tuollaisissa oon täys surkimus :D Pitää keskittyä liian kauan yhteen asiaan. Ei mun hermo kestä :D

      Poista
    4. Mutta kiitos vinkistä! Onhan nää mielenkiintoisia juttuja!

      Meillä oli töissä just jollain joku aika sitten mukana yksi pulmapeli. Sen ratkaisu oli lopulta tosi helppo, kun jujun vaan hoksasi.

      Poista
  4. Mielenkiintoista - tuota olisi hauska kokeilla joskus :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...