torstai 9. heinäkuuta 2015

Viimeisiä viedään kesälomasta ja lisäalekoodi ReimaShopiin

Viimeinen kesälomaviikko menossa. Viimeiset päivät kesälomaa käsillä. Viime viikon retkeilyt ovat taakse jäänyttä elämää ja tällä viikolla olenkin ollut täysin lamaantuneessa tilassa. Ajatuksena on ollut, jollei tee mitään, aika matelee hitaammin. Toimii ja ei toimi.

En ole tehnyt tällä viikkolla yhtään mitään (paitsi siivonnut ja tehnyt hyvää ruokaa). Huuto.net -projekti on samassa pisteessa, missä se oli ennen lomaa. Oma vaatekaappini, joka kaipaisi perkaamista ja siivoamista, kaipaa sitä edelleen. Loman loppuminen ahdistaa, vaikka tiedän, että kyllä se työarkikin taas on ihan siedettävää ja välillä kivaakin. Vasta syksyllä pätkätyöt uudessa paikassa aloittaneena olen suullisesti sopinut töiden jatkumisesta ensi keväälle asti, mutta myös seuraava loma häämöttää samalla suunnalla. "Huonolla tuurilla" tässä painetaan menemään oravanpyörällä yli vuosi ennen kuin on seuraava mahdollisuus levähtää. Nykypäivänä töiden riittämistä ei kyllä saisi kutsua huonoksi tuuriksi, vaikka välillä se pätkäpapereita allekirjoittavana siltä tuntuukin.

Tässä synkistellessäni aloin pohtimaan, miten saisin loppuviikon lomafiilikset vielä nousukiitoon. Niin korkealle ei saisi kiitää, että kuudelta maanantaiaamuna soimaan pärähtävä herätyskello pudottaisi satutus korkeudelta. Jotain kivaa pitäisi silti kuitenkin vielä keksiä. Sadepäivät kotiympyröissä tuntuvat tulevan shoppailun myötä niin kovin kalliiksikin.

Tänään saatoin laittaa pienen tilauksen Reimashopin aleen. Uimakengät eivät olleet varsinaisessa alessa, mutta huomasin niiden silti olevan edullisemmat kuin monessa muussa samoja kenkiä myyvässä liikkeessä. Tyttö menee loppulomakseen mökille mummon ja papan kanssa ja osittain mutaisessakin mökkirannassa on luultavasti kivempi leikkiä uimakengät jalassa kuin paljain jaloin. Keväästä asti olen haikaillut Turbidite pipon perään ja nyt viimeinkin sitä löytyi myös tytön koossa ja vielä alehintaan. Ostoskoriin päätyivät myös mustat Spegling aurinkolasit. Tytön kahdet aurinkolasit ovat olleet hukassa jo niin monta kertaa tänä kesänä, että päätin ostaa varastoon vielä kolmannetkin. Nyt on sitten pinkit, valkoiset ja mustat, joten voipa samalla mätsätä arskat myös vaatetukseen. Tällaiseksi tämä touhu nyt sitten on mennyt. Ihan kuin arskojen värillä olisi oikeasti mitään väliä!

Reiman kesäale on alkanut! Klikkaa tästä ostoksille ja tee parhaat löydöt. Nyt saat myös lisäalen eli
-10% kaikista tuotteista 19.7. saakka koodilla  XTRASS15. Alennuksen saa kaikista tuotteista, myös jo alennetuista! (Mainoslinkkejä)

8 kommenttia:

  1. Ihana pipo! Koita nauttia viimeisistä lomapäivistä! Itselleni loman loppuminen on aina haikea paikka, etenkin kun tiedän, että seuraava pidempi loma on yleensä vasta vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailin pipoa jo aikaisin keväällä, mutta silloin ei ollut tytön kokoa saatavissa. Oikeastaan mistään kivoista pipoista. Laitoin silloin palautettakin asiasta :D Nyt ilokseni huomasin, että kokoja oli hyvin ja tartuin tarjoukseen. Kyllä se syksy sieltä sitten taas tulee ja pipollekin taas tarve.

      En tiedä, pitäisikö sitä raaskia pitää muutama päivä omaa lomaa jossain kohtaa talvella, että jaksaa. Hirvittää jo etukäteen ajatus lomattomasta syksystä, talvesta ja keväästä. Koville ottaa, mutta näillä mennään. Onpahan sitten taas rahaa shoppailla :D

      Poista
  2. No hyvät on alet Reimalla taas. Pitäisköhän lähteä etsimään itselleen vaikka uutta fleecetakkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hassumpi ajatus! Itsekin etsisin, jos suinkin vain mahtuisin Reimoihin muutakin kuin kenkien osalta :D Tytölle ei tällä hetkellä ollut tarvetta isommalle hamstraamiselle edes syksyn varalle. Tai olisi tarvetta varmaan yksille toppahousuille kyllä, mutta eipä ollut kokoja jäljellä enää.

      Poista
  3. Mukavaa viimistä loma viikkoa :) toivotaan että aurinkokin vielä pilkahtaa viikonloppuna, Reimalle lähti meiltäkin (taas) tilaus vetämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy toivoa, että viikonloppuna vielä pilkahtelee. Onneksi viime viikko oli sen verran kiva säidenkin osalta, ettei harmita tämän viikon vesisateetkaan yhtään. :)

      Tein meidän tilauksen Reimalle jo aamulla ennen kuin tiesin lisäalekoodista mitään. Olisin ehkä saattanut keksiä tilaukseen jotain lisäystäkin koodin voimin :D Kävin juuri kurkkimassa teidän tilausta. Suureksi osaksi ihan samoja kuolasin, hihi!

      Poista
  4. Onpa kauniita kukkakuvia. Loman loppuminen tuntuu aina haikealta ja hetken sitä miettii, miten ihmeessä sitä taas selviää arjesta. Mutta yleensä siihen arkeen solahtaa aika helposti. Ja onneksi on vielä kesää ja valoa jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :)

      Kyllä se arjen ajattelu ahdistaa ja pilaa lomafiiliksiä ihan urakalla... vaikka tosiaan, hyvin se aina lähtee rullaamaan pienen alkushokin jälkeen. Onneksi kesää on vielä jäljellä!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...