sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sorsaterapiaa ja satupolkuseikkailua

Ja retkeilyt jatkuvat!
Lammen rannasta löytyi ihana paikka sorsien ruokkimiseen, kun viime keskiviikkona, sateisen tiistain jälkeen lähdimme liikkeelle luontoon. Sorsat saivat kyllä ihan taatusti masunsa täyteen ihan jokainen. Aurinkoisena aamupäivänä oli liikkeellä nimittäin myös muita sorsien ruokkijoita leipä- ja pullapusseineen.

Myös kaukajärven rannasta löytyi sorsia.
Ulkona olisi tarjennut ilman takkiakin, mutta neidillä on tällä hetkellä pinnalla hirveä ampiais- ja muiden lentävien ötököiden kammo. Yksi yökin valvottiin ampiaisunien takia, vaikkei tyttöä mokoma ötökkä ole koskaan onneksi vielä pistänytkään. Onneksi jo kolmatta kesää palveleva Mini Rodinin ohut farkkutakki mahtuu edelleen ja neiti sai mielenrauhan kesäretkelleen.


Sorsat olivat matkalla vain välietappi, sillä oikeastaan olimme menossa retkelle Haiharaan. Siellä muuten näyttää olevan koko kesän ajan kivaa ohjelmaa tarjolla, näytteilyitä, lasten taidepajoja, ohjattuja satupolkukierroksia, kesäteatteria ja paljon muuta. Meidän tarkoituksemme oli kiertää Satupolku ihan omatoimisesti päärakennuksesta tai tallista saatavan kartan avulla.


Satupolku on nelirastinen ja reitti kiertää ihan kartanon alueen pihapiirissä, joten sen kyllä jaksaa kulkea pienempienkin satuseikkailijoiden kanssa. Tosin rasteilta löydettävät hahmot ovat kyllä aika jännittäviä. Tyttö kävi katsomassa yhdeltä rastilta löytynyttä kummitusneitoa monta kertaa ja pohti 8-vuotiaan tietämyksellä, että kummituksen pää on varmasti tehty paperimassasta ja puku on tavallista kangasta. Haiharassahan kerrotaan vaeltavan ihan oikeakin kummitus. Sininen neito on tarujen mukaan kartanon palvelustyttö, joka hukkui aikanaan kartanon rantaan...

Jännittävät satupolun rastit.
Oli kummitusta tai ei, niin Haiharan miljöö on silti kaunis retkeily- ja käyntikohde. Kivenheiton päässä on myös Kaukajärven Riihiniemen uimaranta. Ihana paikka!

Entinen väentupa toimii nykyään tunnelmallisena kahvikamarina. Alueella on paljon kauniita istutuksia ja myös ihanasti juuri nyt kukkiva alppiruusu.
Koska Ei ihan vielä! on myös lastenvaateblogi, niin tottahan nyt pitää pari poseerauskuvaakin tytöstä löytyä. Itseäni on tänä kesänä huvittanut huhaa -ostoksena hankittu Molo Kidsin lippalakki, joka tuntuu lähes liimautuneen tytön päähän. Onnekseni se ei särje silmiä lähes minkään vaatevalinnan kanssa. Myös Keenin monivärisistä vaellussandaaleista tuntuu löytyvän mätsivärit lähes minkä tahansa asun kanssa. Keskiviikkopäivän asu oli Papuvoittoinen eli ihanat vinoraitaleggingsit sekä telttatunika. Puistossa neiti uskaltautui viimeinkin kuoriutumaan takistaan. Ei muuten ole kaukana ampparista tytön omakaan vaatelook. Sitä käyttää, mitä eniten pelkää.
Haiharasta löytyy myös pieni leikkipuisto.
Muistakaas osallistua myös edellisen postauksen upeaan arvontaan, jossa voi voittaa itselleen Tefalin uutuuden Snack Collectionin. Laitteella voi taikoa vaikka mitä pikkusyötäviä ja herkkuja! Käy kurkkaamassa myös, mitä kaikkea me keksimme sillä valmistaa.

Ihanaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Onpas kiva retkikohde. Tampere olisi meidänkin perheelle kiva lomakohdw.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haihara sijaitsee vähän laitakaungilla, mutta on kiva paikka poiketa kahvilla ja uimassa, vaikka olisi vain ohikulkumatkalla. 9-tieltä ainakaan ei ole pitkä matka poiketa. :)

      Poista
  2. Kaunista on ja mukava retkipäivä teillä taasen ollut. :) Näitä lukiessa tulee aina hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
  3. Hauskaa että tekin tykästyitte Keeneihin :D. Eikö olekin tarttuvaa? Joko sä olet käännyttänyt monta Keenien käyttäjäksi :D. Mun uudet Uneekit tuntuu kiinnostavan kansaa ihan eniten "mistä noita saa, mitkä noi on". Että jos haluat olla rauhassa niin älä hanki niitä ;).

    Meillä on nyt E.T:llä viimeiset alejemmaKeenit käytössä että "joudun" varmaan ens vuonna ostamaan uudet :D. Nythän sillä on noi saman väriset kuin teilläkin ja paljon helpommat on mätsätä kuin viime kesän vihreät.

    Edelleen muuten tykkään noista vinoraitalegginsseistä mutta onneksi en tullut niitä meille hankkineeksi, jouduin meinaa kaikki raitavaatteet siivoamaan kaapeista misssä toinen raita on vaalea ja toinen tumma, ei voi katsella, ei.

    P.S. olen odottanut jo kolme kesää että toi farkkutakki käy teille pieneksi :D.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää Keenit on ihan huiput. Viimekesäiset mahtuu kans, mutta eivät ole niin kivat jalassa??? Mä oon kans talsinut kaikki retkipäivät Keeneilläni. Ovat vihreät. Ei mätsää mihinkään, muttei haittaa :D Oliskohan Uneekit sitten ens kesän juttu! Haluan kyllä olla rauhassa, mutta ehkä ne on riskinoton arvoiset. Hihi! Jokohan niitä saa alesta kohta?

      Vinoraidat ovat olleet meillä leggareista ehdottomasti eniten käytössä tänä keväänä/kesänä. Ei siis ollenkaan hullumpi aleostos. On kyllä sellainen kuvio, ettei tosiaan sun päälle kävis.

      Haha! Kuten huomaat, farkkutakki on edelleen sopiva! Se oli kolme vuotta sitten mun mielestä vähän reilu. Voin kyllä rehellisesti sanoa, että se on ehdottomasti viimeinen vaate koossa 116/122, mikä tytöllä on käytössä. :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...