maanantai 29. kesäkuuta 2015

Molo Kidsin syksyä drop 1

Nyt se sitten tuli, nimittäis Molo Kidsin syysmalliston ensimmäinen osa. Pre syksy toki tuli jo aiemmin, mutta nääh. Vasta drop 1 sai meikäläisen taas hereille. Ihan huippua on, että myös muutamat Suomalaiset nettikaupat (ainakin Riemuli ja Jeriika) ovat saaneet Mololastinsa ajoissa ja päiviteltyä vaatteet myös myyntiin. Eipä tarvitse meidän hätähousujenkaan suunnata tällä kerralla ostoksille välttämättä ulkomaisiin nettikauppoihin.

Olin jo vahvasti taipumassa ajatukseen, että meidän Moloilut alkavat olla vuoden-parin sisään ohi kokojen loppumisen takia. Ilokseni olen huomannut -niin kuin varmasti moni muukin, että kokoja on näkynyt jopa 164 cm asti. Olen asiasta vaahdonnut aiemminkin, mutta mielestäni on aivan käsittämätöntä, että monella lastenvaatemerkillä koot päättyvät jo 128 cm:iin. Ihan kuin lapsuus loppuisi eskariin, eikä sen jälkeen olisi enää asiaa pukeutua kivoihin ja lapsekkaisiin vaatteisiin. Varsinkin monia ulkomaisia nettiputiikkeja selatessa huomaa ilmiön, jossa nimenomaan suurimmat koot Molon vaatteista ovat loppuunmyytyjä. Kiva, että asia on otettu huomioon ja Moloilu saa jatkua edelleen.
Kuvat: www.riemuli.fi sekä www.littlesunflowers.com
Ylhäällä vasemmalla oleva kissapaita oli jo ostoskorissa, mutta nuukuus iski. En tiedä, onko paita peräti poikien mallistosta, mutta osaisin kuvitella sen kyllä ihan yhtä hyvin meidän neidillemme. Myös joutsenet, linnut, talvikukat ja bling blingit iskevät, eikä hepoissakaan mitään vikaa ole. NY Dogsit ja balettitanssijat kuutamossa puolestaan jäävät vielä ehdottomaan lämmittelyvaiheeseen.

Kuvat: www.riemuli.fi sekä www.littlesunflowers.com
Poikien vaatteissa on aiemmin ollut todella paljon sinivoittoista värimaailmaa. Nyt on sinikarttajien toiveita kuunneltu ja tarjolla on paljon muutakin kivaa. Syysmallistolle tyypillisesti kaikki printit ovat synkempiä kuin kevään mallistossa, mutta mielestäni printi ovat taas melko tyylikästä katsottavaa. On parkkitaloa, susia, tiikereitä ja jeeppejä, kaivinkoneita, rekka-aihetta ja kaupunkiskeittaria. Jos minulla olisi poikalapsi, City Skate Roger -paita olisi jo ostettuna.

Mites muut? Iskeekö?

22 kommenttia:

  1. Ei oikein iske. Tai ehkä äitiä vielä, mutta poikia ei. Eivät nimittäin pidä pitkähihaisia, se on vaan T-paitaa ja hupparia siihen päälle, mikä kelpaa. Näissä ei onneksi merkin nimi lue isolla, kuten niissä yksissä collegehousuissa, jotka näin eräässä suomalaisessa nettikaupassa, kissankokoisin kirjaimin MOLO toisessa lahkeessa, en ostaisi koululaiselle :D Mutta ko. merkin vaatteista meillä on muuten kyllä vuosien varrella tykätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja syysmallistoissahan ei pahemmin niitä teeppareita ole. Pre -malliston mutaisia jalkapalloja löytyi teepparina ja olikohan muutakin?

      Meillä neiti kans on peruspaidoista siirtynyt enemmän hihaton toppi+ collegepaita tai neule -yhdistelmään. Onneksi suurta osaa printeistä saa myös hihattomana toppina.

      Luulen kans, että Suomessa nuo Molo -tekstatut vaatteet jäävät melkolailla ostamatta. Toisaalta harmi, että kivalla merkillä on suomenkielen kannalta niin kamala nimi.

      Poista
  2. Kivan näköisiä nuo kissa ja joutsen sekä pojilla tuo auto (vasen ylälaita). :)
    Hhmm, saiskohan kissaa koossaa 164....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans tuosta poikien rekkapaidan oranssista tehosteesta.

      Kyllä näyttää kissaa olevan koossa 164 cm, Riemulissa ainakin. Itsekin sitä tytölle kyttään, mutten taida raaskia täyteen hintaan ostaa. Sellainen 20% pitäis ainakin saada hinnasta pois. Vähintään :D

      Poista
    2. Joo, aika suolanen on hinta ei työttömyyskorvauksilla paljon ostella ja jumiuduin noille sivuille ihastelemaan vaatteita. Yllätyin kyllä että kissaa ja joutsenta saa koossa 164. Ihan itselleni ajattelin. :) Tuolla sivulla ihastutti myös susi kuosi ja musta susi t-paita. Unohdin mainita, että myös tuo poikien carpark on siistin näköinen. Minusta tuo kissapaita oli kyl selkeesti suunnattu tytöille.

      Poista
    3. Katselin, että kissapaidan nimikin taitaa viitata tyttöön :D Mutta menee se pojillakin, jos kissoista tykkää.

      Ei raaski hoitsun palkallakaan täyteen hintaan ostella näitä, mutta onneksi on alet. Täytyy vain jaksaa vähän odotella ;)

      Poista
  3. Meille iskee :D Sudet kelpaisivat, samoin koirat. Suurin suosikki on jo aikaisemmin kauppoihin tullut paita, jossa on yksi iso leijonanpää. Iskee niin paljon, että suoritan harkintaa, että pitäisikö joku ostaa täysihintaisena 164cm jemmaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noteerasin kans sen leijonanpään! Se on hieno, mutta vaikuttaa siltä, ettei juuri sitä ole moneenkaan kaupan valikoimiin tulossa? Aina ei voi tietää, mikä on se suosituin vaate, joka viedään käsistä heti alkumetreillä. Itsekin olen usein yhden tai kaksi hankkinut täydellä tai lähes täydellä hinnalla. Nyt näyttää siltä, että meidän suosikkeja on tulossa niin moneen kauppaan, että taidan odotella jotain armoalea :D

      Poista
    2. En ole vielä yhtään Molon paitaa sortunut ostamaan täydellä hinnalla ;) mutta kohta alkaa olla sekin lähellä. Skannasin todella tehokkaasti suosikkiprintit alesta lävitse koossa 164cm ja saldoksi jäi yksi t-paita. 140 ja 152 löytyy yleisesti, mutta toistaiseksi tuota 164 on tosi nahkeasti saatavilla.

      Poista
    3. Ilmeisesti tuo koko 164 cm on saatavissa vain todella pienessä osassa vaatteita. Lisäksi ainakaan pienemmän nettikaupat eivät varmaan noita isoimpia kokoja uskalla ottaa myyntiin, kun pelkäävät, että ne jäävät käsiin pyörimään.

      Poista
  4. No todellakin iskee! :) Onpas upeita. Jälleen kerran.

    Sudet, tiikerit ja skeitti viehättävät äitiä ja aivan taatusti poikiakin. Meidän täytyy kyllä odotella vähintään 20 % alea näiden ihanuuksien kanssa.

    Molon paidat ovat meillä suosikkeja. Kesäksi hankitut hihattomat Molotkin saadaan viimein pukea päälle, kun säät sittenkin lämpenivät. Tänään isoveikka polski rannalla Molon tiikeriuimapaidassa :)

    Mahtavaa, että mallistoihin on saatu suurempia kokoja. Meilläkään kun ei se 128 cm enää kauaa mahdu päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee kans ensimmäiseten alejen odotteluksi tämä innostus!

      Meillä on hihattomia käytetty alupaitoina pitkähihaisten alla jo keväästä lähtien. Pelkäsin, että jäävät muuten ihan käyttämättä :D

      Me ei olla vielä rannalle tarjettu mennä... Jos lämmintä pitää, niin ehkä ens viikolla uskaltais jo mennä.

      Alkaa olla meilläkin viime hetket 128 senttisillä. Osittain jo siirrytty 140 senttisiin. Vastahan tuo syntyi ja nyt jo kasvaa ulos lastenvaatteista :D

      Poista
  5. Iskee! Meidän eskariinmenijä on pääasiassa pukeutunut hyvinkin uusretrosti, mutta pikkuhiljaa alkaa tyyli muuttua "värittömämpään". Skeittaripaita on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vielä eskarivuonna maxomorraa ja muuta retrompaa ja värikkäämpää vaatetta tytöllä käytössä. Tyttö tykkää välillä edelleen pitää värikästä ja retroakin, mutta itsellä tuli taas vaihe, että jotain vähän "värittömämpää" pitää olla. Suurin osa viime vuotisista Maxomorrista sun muista on siirtyneetkin kätevästi yöppärikäyttöön :D SAapahan neiti iltaisin olla värikkäissään sitten.

      Skeittaripaita on huippu. Harmi, ettei ole sitä omaa poikaa, jolle sen voisi pukea :D

      Poista
  6. Kivoja kuoseja. Painetut printit näyttää olevan in. Näitä printtijuttuja näki paljon jo tuolla Turkissa, missä ommellaan paljon vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PAinetut printit ovat tehneet nousuaan. Ja uskallan väittää, että Molo on ainakin lastenvaatepuolella niiden yksi edelläkävijä. Niin monta vuotta näistä on jo saatu nauttia.

      Mun mielestä Moloakin on jossain vaiheessa ommeltu Turkissa. Viimeisimmissä vaatteissa tosin on lukenut Ukraina. Eihän täällä kalliissa pohjoismaissa enää juurikaan enää ole minkään vaatemerkin massatuotantoa.

      Poista
  7. Kaivuripaita meille!! Just tein moloostoksia =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Arvasin, että joku nostaa kaivuripaidan esille! Se on tosi hieno ja ihan varmasti mieleinen vaate lapselle.

      Poista
  8. Nähtyäni kaikki malliston kuvat yllätyin iloisesti :) Oli monia kivoja juttuja pojillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja värimaailmassa on muutakin kuin sinistä. Yllättävän hyvä malliston osa 1. Mitähän kivaa on vielä tulossa?

      Poista
  9. Olen ehkä vähän puolueellinen kommentoimaan, mutta nämä ovat IHANIA! Livenä paljon upeampia kuin kuvissa. Upeita värejä, kuoseja. Mololla on tosiaan muutamista tuotteista kokoa 164 cm, mutta suurin osa päättyy kokoon 152 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertaakaan ei ole tosiaan käynyt niin, että livenä olisi tarvinnut kuosiin pettyä, vaikka monesti on yllättänytkin se, miten värikkäimmissä printeissä livenä nähtynä eri sävyt korostuvatkin kuin kuvissa.

      Todella hyvä suuntaus, että ainakin osaa vaatteista saa varustettuna isommalla kokolapulla. Molo ei muutenkaan mitään järin suurta mitoitusta ole. Meilläkin 126 senttinen on siirtynyt jo osittain käyttämään kokoa140 cm (sen välikoon puuttumisen takia).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...