tiistai 30. kesäkuuta 2015

Instakuu 6/15

Kesäkuu vetelee viimeisiään. Kiva kuukausi alkaa olla takana ja heinäkuun helteet(?) edessä.

Myös Instagramia tuli päiviteltyä aina välillä. Toisaalta esimerkiksi Lintsin reissulta en muistanut tehdä muuta päivitystä kuin surkean selfien kännykän tahmaisella etukameralla. Likainen kameranlinssi on kyllä pelkkä hyvä asia, kun puhe on minusta ja selfieistä. Jatkuva pärstäkuvien jakaminen ei kuulu lempiharrastuksiini ollenkaan, mutta kas kummaa. Niitä on kesän aikana kertynyt instaan peräti kaksin kappalein. Huvipuistotunnelma taitaa saada pään jotenkin sekaisin.
Juhannuksen molemmin puolin huvipuistoiltiin Lintsillä ja Särkänniemessä.
Varsinkin alkukuusta oli sateista ja koleaa. Sadepäivän ja aiheeseen sopivan tepparin kunniaksi tyttö kaiveli esille kalastuspelin. Yllättävän hauskaa puuhaa se on kalastella värikkäitä saaliita muovitikulla ja langanpätkälläkin. Tyttö on keväästä lähtien saanut käydä itsenäisesti lähikaupassa ja yhtenä karkkipäivänä sai luvan käydä hakemassa herkkuja koko perheelle. Isälleen tyttö kertoi koukkineensa ylimmältä karkkitelineeltä sateenvarjollaan Pantteripussin. Sattuipa somasti, että tytöllä oli pantteripaita päällään. Kuvan paikka! Kastemato ja 16-vuotias Miisu kissa liittyvät kesäkuuhun sillä tavalla, että toinen on virkistynyt sateella ja toinen ruotoutunut.
Kastemato virkistyy sateella ja kissa ruotoutuu.
Kukkakuvia on tullut päiviteltyä instaan enemmänkin. Koska pörriäisiä ei varsinkaan alkukuusta vielä näkynyt, kuvailin sitten pelkkiä kukkia. Paistelin Juhannuksena mökillä myös muurinpohjalättyjä, nam. Alakuvan paanukakuista tulette kuulemaan muutaman päivän päästä lisää...

Ilman kolhujakaan ei olla tästä kuusta selvitty. Neiti kolautti eilen päänsä hiekkalaatikon reunaan. Älkää kysykö, mitä tapahtui. En ollut näkemässä ja selvitys tapahtumista oli varsin epälooginen. Onneksi jääkaapissa on aina Muumipeikko -pipityyny valmiina odottamassa kyynelehtivää neitiä.

Mukavaa alkavaa heinäkuuta!

8 kommenttia:

  1. Kivoja tilannekuvia ja Ihanaa heinäkuuta teillekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannekuvat olisivatkin niitä kaikkein parhaita. Ei vain satu koskaan olemaan kameraa tai edes kännykkää kädessä, kun jotain tapahtuu :D

      Ihanaa heinäkuuta! En meinaa millään uskoa todeksi, että vuosi on nyt puolessa välissä ja huomenna on jo heinäkuu!

      Poista
    2. Onhan tuossa tilanne kuvia tyttö pelaa, matkaatte autossaa....jne. :)

      Poista
    3. No niin, mutta parhaat tilanteet menevät aina ohi kameraa kaivaessa esille :D

      Poista
  2. Kivoja kuvia ja ihanaa nähdä sun nassua! Ymmärrän tuon fiiliksen, olen oikein pakottamalla opettanut itseni joko välillä kuvaamaan selfieitä tai laittamaan kuvia. Kaksi vuotta sitten olisin pitänyt itseäni aivan hulluna, jos olisin laittanut nassuani mihinkään, kaikkea kummaa tämä virtuaalinen some maailma aiheuttaa.

    Lintsillä on aina kivaa ja saapi nähdä tehdäänkö sinne tänä vuonna retki, yleensä yksi huvipuistoreissu vuodessa riittää.

    Instassa sinua seuraillutkin jo pitkään. Kivaa ja aurinkoista viikkoa Kati. Hei muuten sinulla on täällä todella kiva fontti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ymmärrä vieläkään sefievillitystä, mutta pakko yrittää pysyä mukana, vaikka naama onkin tämän näköinen :D

      Meilläkin yksi huvipuistoreissu per kesä on ollut optimi ja onpa jäänyt pari kesää väliinkin, kun tyttö ei oikein ole ansainnut huvittelureissua käytöksellään. Tänä kesänä ehdin hankkia Särkkärannekkeet ammattiliiton kautta edullisemmin jo keväällä ja toukokuussa voitin samaisen liiton arvonnassa Lintsirannekkeen. Siitä se sitten karkasikin mopo käsistä ja kiva näin.

      Kivaa ja aurinkoista viikkoa sinullekin Tiia ja seurailemisiin ;)
      Ps. Fontin vaihdoin vähän aikaa sitten ja se on nimeltään Philosopher.

      Poista
  3. Hauska toi pipityyny :) En oo ikinä nähnytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipityyny on ollut meillä jo ainakin vuoden verran. Hankin sen Dermosililtä ja alunperin oli tarkoitus arpoa se blogissa, mutta jäikin sitten omaan käytöön :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...