lauantai 28. maaliskuuta 2015

Suklaamuna se paras muna!

On jälleen perinteeksikin muodostuneen munapostauksen aika. Testiryhmänä toimi meidän perhe eli tyttö 7 vuotta, isukki 38 vuotta ja minä 34 vuotta. Tänä vuonna kaupasta mukaan tarttui munatestausta varten 7 kuoreltaan erilaista 20 g suklaista yllätysmunaa. Pari munaa ovat tuttuja jo edellisiltä testauskerroilta. Testi suoritettiin siten, että jokainen sai kustakin munasta palasen mussutettavaksi. Testi suoritettiin kahdessa osassa sokerihumalan välttämiseksi. Otin vahingossa testauksesta myös videokuvaa, mutta videolla kuuluu niin järkyttävä ja antaumuksellinen suklaanmussutus, että säästän teidät siltä.


Jo viime vuonna sitä aloin epäillä, mutta tänä vuonna sen vasta vahvistan. Jos me suomalaiset olemme omineet itsellemme Joulupukin, niin italialaiset ovat kyllä ovelasti omineet suklaamunia munivan pääsiäispupun. Kaikilla testin munilla on nimittäin italialaiset juuret; valmistusmaa tai vähintään italialainen brändi.

Munat kuuluvat olennaisena osana pääsiäiseen. Munalla on erilaisia elämää symboloivia merkityksiä ja koristeelliset pääsiäismunat kuuluvat erityisesti slaavilaisten maiden pääsiäisperinteeseen (Wikipedia). Toki munia maalataan ja koristellaan meilläkin, mutta erityinen pääsiäisperinne meidän perheessämme on ollut suklaamunien piilotus-leikki, jota leikitään ainakin pari kertaa pääsiäispyhien aikana.

Olennainen osa suklaisissa yllätysmunissa on se pieni ylläri, joka paljastuu munan sisältä. Omasta lapsuudestani ovat mieleen jääneet erityisesti Kinder-munien keräilysarjat ja toisaalta myös legendaariset koottavat pikkuesineet. Pikkuesineet ovat koituneet myös monen lapsen kohtaloksi, sillä Wikipedian mukaan pelkästään Kinder yllätyksiin on tukehtunut ainakin seitsemän lasta kautta aikojen ja Britanniassa on jopa kampanjoitu Kinder-munien kieltämisen puolesta. Ketään ei varmaan yllätä se, että Yhdysvalloissa yllätysmunien maahantuonti on kielletty, sillä syötävien tuotteiden sisällä ei saa olla syömäkelvottomia osia (Wikipedia). Milloinkohan suomalainen holhousyhteiskunta ottaa saman linjan? Nautitaan nyt kuitenkin suklaisista yllätysmunista vielä, kun voidaan ja valvotaan niitä pienimpiä yllätysten tutkijoita silmä kovana.
Ensimmäisenä testiin pääsee Turtles -yllätysmuna. Joku suklaanhimoinen mieshenkilö pääsi repimään foliokäärettä irti ennen kuin ehdin kuvaa napata. Näin voi käydä usein ensimmäisen testimunan kohdalla. Lisäksi ensimmäinen testimuna on etulyöntiasemassa siinäkin mielessä, että makeanhimo on vielä kova ja kaikki suklaa maistuu parhaalle.

Mutanttikilpikonnan muna

+ Valkosuklaa ja maitosuklaa maistuvat hyvältä yhdessä.
+ Suklaa on kohtuullisen täyteläisen makuista, eikä liian makeaa.
+ Hyvä perusmuna. Ostaisin uudelleenkin.
- Testin kallein muna. Hinta S-marketissa 0,99 e
- Lelu on tunteita herättämätön kännykkäkoru (?), avaimenperä (?).
+ Vastaavanmakuista munaa ei tullut toista vastaan tässä testissä. Saakohan tätä munaa tyttökuorilla?


Testin toiseksi munaksi valikoitui Sperman muna. Suklaanhimo ei ollut vielä laantunut edellisen munan 1/3 osan jäljiltä. Munan kuoret pysyivät sentään paikallaan kuvaustuokioon asti.

Spidermanin muna

+ Valkosuklaata ja maitosuklaata. Tämä tuntuu olevan nykypäivän trendi.
- Suklaa on makeampaa kuin edellisessä Turtlesmunassa.
- Valkosuklaan maku on jotenkin hyökkäävä.
+ Yllätys ilahduttaa. Pyyhekumi tuntuu ihan kelpo tuotteelta.
+ Hyvä perusmuna, vaikka maun puolesta valitsisin kaupasta mielummin Turtlesmunan.
+ Hinta S-marketissa 0,89e.
+ Spidermanin muna oli testissä myös viime vuonna, mutta erilaisilla kuorilla. Plussaa uudistuneesta ilmeestä.


Testin kolmas muna on Barbie muna, joka näyttää kovin tutulta ja oli testissä mukana myös viime vuonna.

Barbien muna

-Täsmälleen samannäköinen ulkoasu kuin vuosi sitten. Hetkinen, onko tässä merkitty parasta ennen päiväystä?
+ Suklaa on täsmälleen samaa kuin Spidermanmunassa. Ovatko Spiderman ja Barbie etäisesti sukua?
-Valkosuklaan maku tuntuu edelleen hyökkäävältä.
+ Barbiemunassa on aina takuuvarmasti tyttömäinen yllätyslelu. Hiussolki ei tosin pysy kunnolla tukassa kiinni.
+ Kiva perusmuna Barbie -faneille, vaikka maun puolesta kallistuisin näistä kolmesta edellisestä edelleen Turtlesien puoleen.
+ Keskihintainen muna. Hinta S-marketissa 0,89 e


Neljäntenä testiin pääsi uusi tuttavuus eli Jake & Pirates -muna. Ilman googlettelua en tiennyt yhtään, mistä on kyse. Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot on Disneyn tuottama lastenohjelma, jossa Jake ja hänen kaverinsa Liisi ja Lassi seikkailevat opettavaisella tavalla.

Merirosvon muna

+ Kivalla tavalla unisex -muna, vaikka päällikuvassa onkin Liisi.
+ Valkosuklaata kammoksuvan valinta, sillä tässä munassa on pelkkää maitosuklaata.
+ Suklaa on hyvän ja täyteläisen makuista sekä suussasulavaa. Oikeasti hyvää!
+ Yllätysleluissa on haettu selvästi keräilyhahmolinjaa, kun munasta kuoriutui yksi päähenkilöistä.
- Tämä on testin kallein muna yhdessä Turtlesmunan kanssa eli hinta S-marketissa 0,99 e.
+ Oma suosikkini tähän mennessä, koska en ole valkosuklaan ylin ystävä. Testiryhmä nyökyttelee päätään.

Tässä kohtaa testauksessa oli muutaman päivän tauko. Todella yllättävää, että meillä säilyy suklaa kaikkien ulottuvilla säilytettynä niin monta päivää ilman sen pahempia himoavia katseita. No, myönnetään. Kaksi kertaa teki mieli sortua.


Viidentenä testiin pääsi Minnie muna. Jotenkin tuntuu, että Minni-muniakin on ollut jossain muodossa pääsiäismarkkinoilla niin kauan kuin muistan.

Minnin muna

+ Kiva tyttömäinen kuori, joka toisaalta tuntuu jo niin nähdyltä.
- Munan avausvaiheessa tulee plääh -ilmiö, kun suklaan tähtikuvio näyttää jo ennestään tutulta Spiderman- ja Barbie -munista.
+ Valkosuklaa ja maitosuklaa ovat tuttua ja turvallista (plääh-kamaa) Spiderman ja Barbie -munista.
- Valkosuklaan maku tuntuu edelleen jotenkin hyökkäävältä ja voimakkaalta.
+ Yllätys on pyyhekumi, joka tuntuu ihan kelpo tuotteelta.
+ Keskihintainen muna. Hinta S-marketissa 0,89 e.
+ Hyvä perusmuna Minnifaneille. Itseäni tosin viehättää edelleen eniten Jake-munan maku.


Kuudentena testiin pääsi se tuttu ja turvallinen, mutta hengenvaarallinen Kinder Surprise.

Kinder muna

+ Tuttu brändi. Munan ostaessaan tietää varmasti, mitä saa.
- Tuttuus voi olla tässä vaiheessa jo vähän sama asia kuin tylsyys.
- Kinderiä ei miellä enää oikeastaan edes pääsiäismunaksi, koska niitä on saatavissa aina.
+ Yllätysleluna kuitenkin jonkin sortin pääsiäistipu(ko)?
+ Suklaa on hyvää, pehmeää ja täyteläistä. Valkosuklaan ja maitosuklaan kombo on (lähes) täydellinen.
+ Edullinen muna. Hinta S-marketissa 0,79 e.
+ Tylsää tai ei. Kinderiin palaa aina uudelleen ja uudelleen.

Viimesenä testiin päätyi Rölli yllätysmuna. Jostain syystä Rölli ei ole koskaan ollut meidän neidin lemppari ja muna saikin pyöriä munakulhossa ihan viimeiseen saakka. Röllin muna oli testissä  myös pari vuotta sitten, jolloin se oli valkosuklaa-maitosuklaa -yhdistelmäinen ja maistui hyvälle. Kuori oli keltainen, mutta kuva erilainen kuin tänä vuonna.

Röllin muna

+ Keltainen kuori sopii pääsiäismunaan mielestäni paremmin kuin hyvin.
+ Suklaa on maitosuklaata. Ovatko osittain valkosuklaiset muna jäämässä kuitenkin pois muodista?
- Suklaassa on todella outo sivumaku. Suklaa maistuu tehtaalta? Muovilta? Liuottimilta? Saman ilmiön sivumausta koimme viime vuonna SM-Liiga-munan kohdalla.
- Jäi syömättä. Eikä Röllin munaa tule kyllä ostettu meille enää. Maku jäi mieleen. Valitettavasti!
+ Testin halvin (ja järkyttävimmän makuinen muna). Hinta S-marketissa 0,69 e.
+ Yllätysleluna irvistävä pääsiäistipu(ko)? Jos rairuoho suostuu itämään, niin tämä päätyy ehdottomasti irvailemaan ruohon sekaan.

Loppuun täytyy todeta, että harmittaa, että jätimme Röllimunan viimeiseksi testissä. Testistä jäi nimittäin nyt paha maku suuhun.

Joko teillä on testailtu munia? Mikä on parasta pääsiäisherkkua? Entä suosikkimuna?
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muistakaahan käydä vielä tänään ja huomenna äänestämässä kollaasia nro 2 Minityylin Reima-kollaasikisassa . Äänestäjien kesken arvotaan 2 x 50 e Reima-lahjakortti. Lämmin kiitos kaikille jo äänensä kollaasille 2 antaneille :)

Muistakaa myös, että MiniQ:sta saa koodilla eiihanvielä 20 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista merkeiltä Aarrekid, Costo, Mini Rodini, Molo Kids, Papu, Starchild ja Vimma. Koodi on voimassa 11.4. asti. MiniQ:ssa on myös menossa synttärihulinat ja päivittäin vaihtuvia yllätystarjouksia.

Silverjungle -arvonnan voittaja Heiri Mutkumiehaluun ei ole vieläkään ilmoittautunut. Laita minulle pikaisesti viestiä, sillä jos sinusta ei kuulu viikon loppuun mennessä mitään, niin arvon uuden voittajan.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mukavaa Pääsiäisen odotusta! Ja munarikasta pääsiäistä!



36 kommenttia:

  1. Ihana testi :)
    Meillä lapset syövät Kindereitä, itse en tykkää siitä yhtään, se on minun makuuni liian makea. Tuollainen Spiderman voisi kanssa mennä. Oma ehdoton suosikkini on tietenkin Mignon. Tänä vuonna ajttelin, että voisin testailla niitä Lindtin munia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinderit ovat meilläkin niitä syödyimpiä, mutta itse alan jo vähän kyllästyä. Olisi kiva saada uusia makuelämyksiä. Toisaalta suklaan suhteen nämä Italialaisyllärit tuntuvat olevan suurilta osin vain keskinkertaisia.

      Mignon on myös oma pääsiäissuosikkini, vaikkei se suklaata olekaan. :)

      Lidlin munat voisi kans testata. Harmi vain, että Lidlissä tulee käytyä aika harvakseltaan.

      Poista
  2. Kiva testaus, mutta pääsiäisenähän munii pääsiäiskukko eikä pupu. Tosin meillä nuorempi lapsi selitti että kukko munii ja pupu jakaa munat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Totta! Mulla taitaa nämä pääsiäisperinteet olla vähän hukassa. Luultavasti on kuitenkin ihan yhtä todennäköistä nähdä kukon ja pupun munivan :D Mutta totta! Pääsiäispupu todellakin saattaa vain toimia kuriirina munien suhteen. Sovitaan siis, että pääsiäiskukko on italialainen. Pupun kansallisuus on vielä avoin.

      Poista
  3. Meillä tykätään eniten Kindereistä, mutta löytyy meiltä muutama muukin pääsiäismuna. Kinderissä on vaan ehdottomasti paras suklaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinderin suklaa on kyllä hyvää, pehmeää ja täyteläistä. Jollain tasolla sitä ei enää vain miellä pääsiäismunaksi. Niitä tulee ostettua useimmiten ihan vain sen takia, koska oikeasti tietää, mitä saa.

      Poista
  4. Hahah, repesin, "Sperman muna" : DDD

    Muttajoooo, jeee! Kiva postaus. Suklaamunat kyllä kuuluvat pääsiäiseen! Kinderit on omasta mielestä parhaita, mutta ei me kovin monia ostetakaan.. :) Tänä vuonna lähinnä jotain halpoja munia, joita löytyi siten, että hinnoiksi jäi n. 0,5€/kpl. Muutama kinder -muna ja pari tuollaista turtles -munaa on kans. :)) Maistellaan turtlesit sitten myöhemmin. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheeta, mikä kirjoitusvirhe :D Sitä tulee lievästi sanottuna sokeaksi omalle tekstilleen. Mielestäni oikoluin kyllä jutun ennen julkaise-napin painamista... Hihi! Ja arvaa mitä? Tuo on niin hauska virhe, että taidan jättää sen korjaamatta.

      Turtlesit oli kyllä yllättävän hyviä munia :) Mutta luulen kans, että Kindereitä tulee silti lähinnä osteltua. Tuttuus on valttikortti.

      Poista
  5. Meillä ei kotona munia piiloteltu, vaan kaikki oli esillä ihan ilman eri etsintöjä.... Mut joo asiaan. Mielenkiinnolla luin tän taas vaikka en suklaata syökkään. Sen lapsuudesta muistan kyllä, että halvimmissa munissa on ikävän tunkkaisen makuista suklaata. Siinäkin mielessä nykyajan munat erottuu myös 80-luvulta, että tuolloinhan ei valkoista suklaata ollut kuin kinderissä ja nyt näyttäs olevan valtaosissa tuota valkoista ja maitosuklaata. Ennenvanhaan koottaviakin sai vain kindereistä. Mut joo ajat muuttuu-minä en. delleen valitsisin kinderin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Munat esillä :D

      No joo! Ennen kyllä törmäsi huomatavan usein suklaamuniin, joissa suklaa oli kovaa ja maistui teolliselta. Nykyään enää harvemmin niin, mutta toisaalta aina mahtuu mukaan noita makuvirheisiä suklaamunia näihin testeihin :/

      Valkosuklaata on viimevuosina ollut yhä useammin pääsiäismunissa ja selkeästi mun mielestä yritetään matkia Kinderin makua. Viime vuonna testi oli tosi tylsä, kun melkein kaikki munat olivat erilaisesta kuoresta huolimatta samaa suklaata. Tänä vuonna variaatiota oli onneksi enemmän ja mukana oli ihan hyvä maitosuklaavaihtoehtokin.

      Kinderi tulee kyllä valittua munahyllystä muita useammin... Mitähän sitä munanpiilotusleikkiin valkkaisi?

      Poista
  6. Nykyään mun pääsiäisherkkua on Hedelmärakeet. Pupuneidin kevätrae esim. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedelmänmakuiset pupun papanat. Tykkään kans tietynmakuisista hedelmärakeista, mutten koskaan muista, että mitä ne hyvät oli. Rakeissa on myös järkyttävän makuisia vaihtoehtoja :/

      Poista
    2. Juu, kyllä niissäkin on eroja. Nää tais olla Fazerin. En tykkää niistä vaahtotäytteisistä, vaan marmeladisisällöstä. ;)
      Halppiksiin ei kannata näissäkään sortua.

      Poista
    3. Kyllä, niitä marmeladisisältöisiä on saatava mariskooleja (hetkellisesti) koristamaan meillekin!

      Poista
    4. Mun täytyykin blogata nää pääsiäisnamit. Ne pussitkin kun ovat jo itsessään niin ihania. <3

      Poista
    5. Hieno idea! Jotain pyörittelin käsissäni Hullareilla eilen, mutta niissä oli vaahtokarkkisisus.

      Poista
    6. Nyt on namit blogattu http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2015/03/mun-paasiaisherkut.html :)

      Poista
  7. Kiva postaus! Meilläkin tykätään eniten Kinder-munan suklaasta. Jotenkaan ei nykyään suklaamunien yllätykset vedä veroja oman lapsuuden yllätyksille..Vai tuntuuko se vaan siltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä yllärit tunnu enää yhtä kivoilta kuin omassa lapsuudessa. Ja tarkoitan lähinnä sitä, että harvoin törmää oikeasti kivoihin koottaviin leluihin tai ihan mielettömän kivoihin keräilyjuttuihin. Tyttökään ei erityisemmin noteerannut muuta kuin pyyhekumit ja hiuslenksun ylläreistä.

      Poista
  8. Nam, burp ja röyh - tuollaisen testin jälkeen mulla naama kukkisi ja vyötärössä olisi viisi ylimääräistä senttiä. Mutta hienoa, että toiset perheet venyy yhdessä tällaisiin suorituksiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jos yhtään lohduttaa, niin me teihtiin tää testaus tosiaan kahdessa osassa ja välissä oli 4 päivää. Olettaen, että munassa ilmoitettu 20 g on pelkän suklaan massa, ensimmäisenä testipäivänä testaajaa kohden suklaata tuli noin 26,66 g ja toisena testipäivänä noin 20 g. Vertailuarvona Fazerin sinisessä levyssä on suklaata 200 grammaa, joten mielestäni tämä ei ollut vielä paha suoritus ollenkaan. Olisin venynyt parempaankin :D Ja naama ei itselläni kuki näin pienistä. Vyötärösenteistä sen sijaan en puhu yhtään mitään! ;)

      Poista
  9. Hih, tuo kirjoitusvirhe oli parasta :).
    Munista kinder on suosikki meidän perheessä. Mutta aina pakko ostaa monenlaisia.
    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törkeä kirjoitusvirhe! Mutta samalla koominen :D Spider tai Sperman, onko se nyt niin tarkkaa? :D

      Kyllä sitä aina itsekin haluaa kokeilla muna-uutuuksia, vaikka onhan se ihan fakta, että paras olisi valita se Kinderi vaan. Se ei ole edes kallein muna.

      Poista
  10. Lindtin ja Kinderin munat ovatkin parhaimpia, mutta ei ole Mignonin voittanutta silloin kun leluilla ei enää leikitä. ;) Todella kiva postaus, vaikka hieman riipiikin, suklaalakossa kun olen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niitä Lidlin munia niin kehuttu, että niitäpä pitääkin ehdottomasti testata! Mignon on ihan mahdottoman hyvää kyllä. Taidan jemmata itselleni sellaisen munanpiilotusleikkiä varten :D Mikäs aika tämä pääsiäisenalus on suklaalakossa olla? Lopeta heti! :D

      Poista
  11. Kiva ja hyödyllinen vertailu :) Ja hauska postaus, vaikken mitään kirjoitusvirhettä huomannutkaan.

    Kinderiä ja Mignonia tuli maisteltua tänään ja ne on sellaisia omaan makuun sopivia pääsiäsmunia. Pääsääntöisesti en tykkää tavanomaisesta pääsiäismunasuklaasta, ne ovat enemmän poikien juttu. Ja ylipäätään pääsiäismunissa on lapsille tärkeintä se yllätys. Tänään yhdestä munasta kuoriutui jotain ennennäkemätöntä: muoviset tekoviikset! :D

    Sellaisia, muistaakseni Maraboun valmistamia, valkoisella, vaniljaisella täytteellä olevia pääsiäsmunia on perheellämme ikävä. Pahvisessa, violetissa (?) munakennossa oli muistaakseni 4 keltaisella foliolla päällystettyä maitosuklaamunaa ja violetit pikkulusikat täytteen syömistä varten. Tänä vuonna niitä ei ole näkynyt missään! Ei tainnut löytyä enää viime vuonnakaan. Isäntä erityisesti kaipailee noita.

    Lindthin ja Lidlin pääsiäismunat ovat muuten kaksi eri asiaa. Ensimmäiset ovat belgialaista suklaata ja painivat aivan eri sarjassa kuin jälkimmäiset :)

    Ai mistä huomaa, että mun alkuvuoden kestänyt suklaalakko päättyi pääsiäiseen..? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Jos nukkuu viikon vain toisella silmällä (mies oli työreissussa ja en osaa nukkua yksin) niin saa näköjään kattavan lukihäiriön :/ Nyt menee sekaisin Spidermanit ja Spermanit, Lidlit ja Lindhit :D Mistähän noita jälkimmäisiä herkkumunia sitten saisi, kun ei ole osunut silmiin missään?

      Maraboun lusikalla suötävät kuulostavat tutuilta, mutten tosiaan ole niitä nähnyt. Josko tulisivat kauppoihin vasta tällä viikolla? Miten muistan, että viime vuonna niitä olisi meillä yksi rasia ollut, vai oliko se jo toissapääsiäisenä :D

      Aika sinnikäs olet ollut, jos suklaalakkoa olet koko alkuvuoden pitänyt! Vau!

      Poista
    2. Luulisin, että Lindthin munia voisi löytyä vähän "paremmista" ruokakaupoista. Stockmannin herkku, isot Prismat (?)...

      Mutta olen löytänyt Lidlistäkin kivoja. Ainakin olen monena vuonna ostanut semmoisia pussissa olevia pikkumunia (ei yllätys), joissa on raikas jugurttitäyte. Ne on myös kivan näköisiä kulhossa sen aikaa minkä siinä pysyvät.

      -T-

      Poista
    3. Lindthin munia löytyi ainakin Sokokselta ja näissä ostamissani oli sellainen valkoinen mössö sisällä, mutta eivät ne valitettavasti vetäneet vertoja niille isännän kaipaamille Maraboun "mössömunille", vaikka varmasti laadukkaampaa suklaata ovatkin.

      Poista
    4. Täytemunia ei tullut tänä vuonna nyt sitten ostettua. En tainnut sellaisia edes nähdä missään. Lidlissäkin oli munavalikoimat aika vähissä lauantaina. Stockalla en muistanut Lindthin munia käydä kyttäämässä. Pärjättiin nyt ilmankin :D Suklaaähky saatiin aikaiseksi taviksillakin.

      Lidlin suklaamunat ja puput olivat muuten ihan kelpoa suklaata. Ei valittamista!

      Poista
    5. Mä löysin noita Lindthin suklaamunia ihan meidän perus K-marketista ja S-marketista. :)

      Poista
  12. Tervehdys,
    Sama aistihavainto Rölli-pääsiäismunista tänä vuonna. Voimakas "petroolimainen" sivumaku, joka nenävaraisesti tutkittuna tuntuisi tulevan juuri tuosta oudonnäköisestä muovisesta lintuhahmosta. Ettei vaan olisi Kiinalainen muovipehmenne herkkää haihtumaan ja eihän se tuolta alumiinifolion sisältä pääse imeytymään juuri muuhun kuin suklaaseen. Syömättä jäi täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli olisivatko vain nuo linnun sisältäneet munat maistuneet pahalta? Vai olikohan sama makuvirhe ihan kaikissa. Kiinassahan tosiaan nuo muovilelut ovat varmasti kautta rantain valmistettu.

      Todella hienosti kuvailtu tuo virhemaku. Itse en osannut sitä noin hienosti sanoa ja arvioida, mutta tuo arvio tuo kyllä maunkin suuhun uudelleen. :D

      Poista
  13. Mun äiti taas tykkäs Rölli suklaasta, mutta vielä enemmän Hugo suklaamunasta. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...