maanantai 24. marraskuuta 2014

Ella ja kaverit teatterissa

Me olemme nyt kunnostautuneet kulttuurin saralla ja innostuneena kävimme tytön kanssa jo toista kertaa teatterissa tänä syksynä. Meidän kuukauden takaisesta teatterireissusta voi lukea täältä. Tällä kertaa kelpuutimme myös mummon mukaan ja suuntasimme katsomaan Tampereen Komediateatteriin  Ella ja kaverit teatterissa -näytelmää, joka on Suomen teatteriopiston tuotantoa ja näyttelijät ovat näyttelijäntyön jatkolinjalaisia.
Kuva lainattu: http://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/ella-ja-kaverit-teatterissa
Olemme tytön kanssa lukeneet useamman Timo Parvelan Ella -sarjan kirjoista ja näytelmässä olikin paljon tuttuja kohtauksia erityisesti sarjan toisesta kirjasta. Itselläni ei ollut näytelmän suhteen mitään ennakko-odotuksia, mutta yllätyin todella positiivisesti. Näytelmä oli hauska, todella vauhdikas ja viihdyttävä myös aikuisen näkökulmasta katsottuna. Näyttelijät olivat oikeasti paneutuneet rooleihinsa ja hahmot heräsivät henkiin persoonallisuuksineen ihan uudessa valossa. Näytelmän suositusikä on 3+ ja olin yllättynyt, miten hienosti katsomon pienimmätkin jaksoivat seurata ja tapittaa lavan tapahtumasumaa.

Tästä eteenpäin postaus sisältää pientä spoilausta Ellan ja kavereiden toilailuista. Älä siis jatka lukemista, jos tarkoitus on mennä kyseistä esitystä katsomaan...

Ella, joka on kirjasarjan kertoja, toimii myös näytelmässä kertojana. Näyttämön laidalla on "laite", jolla Ella (tai katsomosta joku pikkukatsoja) pysäyttää välillä näytelmän tapahtumat. Laitteella voi myös kelata tapahtumia kulkemaan vaikka takaperin pikakelauksella tai hiljentää kaverilaumasta lähtevää älämölöä... Vauhtia ja hullutuksia ei siis tästä näytelmästä puutu. Itse nauroin eniten esityksen kohdalle, jossa Ellan luokka matkusti junalla Tampereelle teatteriin katsomaan Punahilkka -näytelmää. Kuten arvata saattaa, junamatkasta ei puutu jännitystä eikä toilailuja. Ihan parasta on näytteijöiden paneutuminen ylivilkkaiden ja yliuteliaiden touhumaakareiden rooleihin. Omat kikatusrefleksini alkoivat toimia viimeistään siinä kohdassa, jossa Pate jäi päästään kiinni junan penkkiin. Niin, tai siinä, kun Pate könyää kesken Punahilkkanäytelmän lavalle ja varastaa koko shown... tai oikeastaan jo siinä, kun Samppa alkaa pillittää ensimmäisen kerran tai vastaavasti Pukari uhoamaan. Tiinan enkelinsiivet ovat myös ihan mahtavat -ja tiesittekö, että joulukuvaelma voi olla oikeasti vauhdikas ja humoristinen, kunhan vain Ella ja kaverit ovat vauhdissa.
Kuva lainattu: https://www.facebook.com/tampereenkomediateatteri
Reiluun tuntiin Ellaa ja kavereita mahtuu väliaikoineen aivan mahdottomasti tapahtumia, naurua ja elämyksiä. Jos haluaa yllättyä iloisesti ja saada hymyn korviin saakka pitkäksi aikaa, niin en voi muuta kuin suositella. Viisi tähteä!

Mitähän näytelmää sitä seuraavaksi menisi katsomaan neidin kanssa?


2 kommenttia:

  1. Ella-kirjat on meilläkin olleet kovassa kulutuksessa - ne on niin mainioita että naurunkyyneleet tulee niin aikuisten kuin lasten silmiin!
    Lastenteatteri on tärkeä ilmiö, se kasvattaa lapsista aikuisia, jotka osaavat nauttia kulttuurielämyksistä! (Kirjoittelin siitä itsekin taannoin, lokakuun loppupuolella omaan blogiini.)
    Oletteko käyneet myös baletissa? Ja oletteko muuten kuunnelleet Ella-äänikirjoja? Ne on meillä pelastaneet monta pitkää automatkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ella-kirjoissa on tilannekomiikkaa, joka toimi lavalla erityisen hyvin. Paremmin kuin elokuvissa ;) Meillä neiti on teatterista vähintään yhtä innoissaan kuin äitinsäkin. Baletti on vielä kokematta. Myönnän kärsiväni pienoisista ennakkoluuloista. Itseasiassa pohdin Disney on ice showta, mutta liput ovat turkasen kalliit ja matkat siihen päälle. Taitaa jäädä haaveeksi...

      Ella-äänikirjoista olen kuullut ja ne lukee ilmeisesti kirjailija itse, joten kokemus on varmasti taattu. Meillä neiti osaa jo itsekin lukea suht hyvin, joten tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena on oman lukemisen treenaminen ja kivojen lukukirjojen löytäminen. Automatkoilla äänikirjat ovat kyllä varmasti pop!

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...