sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syysmietteitä, osa 2

Se siitä välivaiheesta sitten! Kesän sairauslomat, kesäloma ja kolmen viikon työttömyys vaihtuivat menneellä viikolla rytinällä työelämään paluuseen ja karuun arkeen. Sitä on nyt puettava joka aamu päälleen arjen tummansiniset ja opeteltava roppakaupalla uusia toimintatapoja.
Myrkyllisen kaunis arki koitti jälleen.
Uusi arki koitti myös tytölle, kun en olekaan enää aamuisin saattamassa kouluun ja hakemassa heti koulun päätyttyä. Onneksi isukilla on liukuvampi työaika aamusta ja papalla mahdollisuus hakea tyttöä iltapäiväkerhosta vähän aiemmin. Mitään äkkishokkeja ei siis olla koettu ja neitikin on sopeutunut uusiin kuvioihin todella luontevasti. Tyttö on ollut jopa ihmeellisen onnellinen uudesta työpaikastani. Stressasinkohan asiasta sittenkin tietämättäni? Mieheltä sain kyllä jo palautetta, että olin paljon mukavampi ihminen kotirouvana. Myös sillä pienellä seikalla, että kotihommat olivat pääsääntöisesti hoidossa jo hänen töistä palattuaan saattaa myös olla vaikutusta mielipiteeseen.

Sieltä se puskee itsensä väkisin läpi vaikka sammaleesta.
Eilen piipahdimme vielä tämän syksyn viimeisen kerran mökillä grillaamassa. Itse pyörin taas tuttuun tapaan kamera kaulassa kuvailemassa syksyn ihmeitä. Tyttö ei tarjennut tulla ulos mökistä ollenkaan. Ihmeellistä se olikin, että alle tunnin ajomatkan päässä mökillä ilma oli yli 5 astetta kylmempää kuin palatessamme kaupunkiin. Talvitelat on nyt jokatapauksessa kaivettu esille ja lumi saa tulla milloin huvittaa. Arki pyörii, koska sen on pyörittävä.


Blogin arkeen työelämään paluuni vaikuttaa varmasti siten, etten ehdi päivittää blogia enää kuin maksimissaan pari- kolme kertaa viikossa. Yritys on kuitenkin kova ja postaustoiveitakin saa esittää. Tarkoitus on edelleen myös seurata ahkerasti kanssabloggaajien edesottamuksia.

Mukavaa syksyn jatkoa!

22 kommenttia:

  1. Sujuvaa arkea teille! :) Hienoja kuvia taasen!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tavallaanhan tämä on paluu siihen vanhaan ja tuttuun arkeen, mutta toisaalta kaikki on ihan toisin.

      Poista
  3. Tsemppiä arkeen, kyllä se siitä lähtee rullaamaan :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä sinne uuteen arkeen ja aivan upeita kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! :) Uusi arki, uudet kuviot. Pitää nyt vaan ajatella, että vaihtelu virkistää... Vaikka alkuun se imeekin kaikki voimat.

      Poista
  5. Mukavaa uutta arkea. Kiva postaus, bittersweet. Sitähän se on.

    VastaaPoista
  6. Onpas kauniita kuvia taas kerran, olet taitava kuvaaja. Tsemppiä uuteen arkeen, kyllä se siitä taas lähtee!

    Koitetaan jaksaa tätä hullunmyllyä - vertaistukea ainakin on luvassa tältä suunnalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvausharjoitukset on kovassa vauhdissa. Saa nähdä, tuleeko kameraa vietyä ulos niin usein talvella kuin nyt kesällä. Talvi on kaunista kuvausaikaa, mutta mulla jäätyy aina näpit heti paikalla :D

      Kiitos arkitoivotuksista! Kyllä se arki taas lähteekin rullaan, kun pääsee vauhtiin. Kahden ekan työpäivän jälkeen pää oli niin kipeä, että oksat pois. Perjantai oli jo helpompi päivä :) Kyllä nää hullunmyllyt tästä! Kivaa, että on vertaistukea :)

      Poista
  7. Ihania syyskuvia! Tsemppiä uuteen arkeen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! :) Arki on uusien asioiden äärellä aina rankkaa, mutta kyllä se siitä!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Syksyllä kyllä luonnon väriloisto on parhaimmillaan.

      Poista
  9. Onnittelut työpaikasta ja kyllä se uusi arki siitä lähtee varmasti rullaamaan!

    VastaaPoista
  10. Onnea uudesta työpaikasta ja tsemppiä arkeen!

    Mä luulen että olen itse mukavampi rouva nyt töissäkäyvänä kuin kotirouvana... :D Vaikka joskus tiukat aikataulut stressaa kovastikin.

    Ihanat syksyiset kuvat, todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :D

      Mulle kyllä maistui kotona olokin, mutta kieltämättä alkoi pikkuhiljaa tuntua, että jotain vois jo tehdäkin. Kotirouvailua oli kiva kokeilla, mutta kyllä mä haluan silti vissiin mielummin töissä käydä.

      Poista
  11. Onpas kiva kuulla, että töitä löytyi noin nopsaan! Onnea!
    Ihania syksyisiä kuvia!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...