keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Naisekas makkarasalaatti

Mietinpä otsikkoa miettiessäni, että miksi voidaan sanoa, että joku asia on miehekäs, mutta naisekas kuulostaa hädin tuskin suomen kieleltä.

Tämä makkarasalaatti on kuitenkin naisekas, koska se kuuluu tyttöjen iltojen vakiokalustoon. Alkuperäiseen reseptiin kuuluu muistaakseni myös puolikas purjo ja juustoa kuutioina, mutta oma versioni makkarasalaatista on astetta lällympi. Salaatissa voi käyttää muuten myös vaikka lenkkimakkaraa, jos olo on oikein rento. Itse haluan olla inasen ryhdikkäämpi ja käytänkin salaatissa aina balkanin makkaraa.
Naisekas makkarasalaatti

Kastike:
- Purkki kermaviiliä. Jos olo on villi ja haluat extrahyvää, valitse mahdollisimman rasvainen vaihtoehto.
- Noin 1 dl ketsuppia.
- 1-2 valkosipulinkynttä.
- Mausteita maun mukaan. Inanen suolaa, cayennepippuria, rouhittua mastapippuria.

Sekoita kastike ja anna maustua hetki.

Kastike ennen sekoittamista. 
Salaatti:
- Keitettyä makaronia. Itse käytän kaurapastaa. Makaroni kannattaa keittää esim. puolikkaalla lihaliemikuutiolla tai fondilla maustetussa vedessä. Tekee lopputuloksesta huomattavasti maukkaamman.
- Kurkkua kuutioituna.
- Tomaattia kuutioituna
- Makkaraa kuutioituna.
- (Purjoa)
- (Juustoa kuutioituna)

Lisää ainekset kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Nauti mahdollisimman pian. Tuore patonki makkarasalaatin kaverina ei muuten ainakaan pilaa kokonaisuutta. Myös ruokajuoma kannattaa valita huolellisesti.


Tuliko edes vähän nälkä? Entä naisekas olo?

14 kommenttia:

  1. Eikös makkara ole suomalainen kasvis? Tässä uskossa mä oon eläny! =D

    VastaaPoista
  2. Mutta onko miehekkään nais-vastakohta naisekas vai naisellinen? Vaiko eikö kumpikaan? :D

    Äääh, mun täytyy tehdä tästä tomaatiton versio ja sitten se ei ole enää yhtä hyvää :/. Elin nuorena yhden kesän pelkästään tomaatilla ja raejuustolla (kärjistetysti) ja taisin herkistyä tomaatille loppuiäkseni että en oikein siedä... Mutta milläs korvaat tomaatin ja ketsupin? No, ei millään joten toisinaan siedän ihottumat ja kutinat ja syön tomaatia kaiken uhalla, kun ei vielä ole mennyt siihen henkikään. Se vasta on villiä ja vaarallista :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä käytetään sanaa naisellinen. Naisekas kuulostaa kyllä ihan hauskalta :D

      Voi ei! Toi ketsuppi kyllä on mun mielestä yksä ton kastikkeen jutuista. Mitä sää nyt sillei oot menny ittes tomaatille herkistään?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Iiik! Kanaversio kuulostaa supernaisekkaalta! Tuunaus kunniaan. Sen takia en laittanut mitään määriäkään aineisiin, että kukin saa tehdä oman näköisensä version. Itsekään en mittaa koskaan ja aina tulee liian iso kulhollinen :D

      Poista
  4. Varmasti hyvää ja helppoa. Itse asiassa piti ryhtyä kommentoimaan käyttämääsi sanaa "inanen/inasen/inan". En ole ikinä missään aiemmin sanaan törmännyt. Paitsi blogissasi. Ymmärrän kyllä asiayhteydestä mitä se tarkoittaa.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu! Mulle inanen/inasen/inan on käytössä ihan jokapäiväisessä arjessa :D Oon kyllä aiemminkin kuullut, että käytän jotain erikoisia sanoja tai ilmaisuja. Toivottavasti asia ei häiritse. Blogissa yritän käyttää kieltä, joka ei olisi ihan puhekielistä, muttei kuitenkaan ihan persoonatontakaan :)

      Poista
    2. Juu, ei häiritse. Halusin vain kuulla onko se jonkun alueen murresana vai jotain muuta. Ehkä siis jotain muuta?

      -T-

      Poista
    3. No mää oon iha syntyperäne tamperelainen, mutta toki käynyt rikastuttamassa kieltäni myös Kymenlaaksossa ja seurustellut aikanani savonmurretta puhuvan kanssa. Googlettamalla löysin, että "ina/inanen" on käytössä ainakin Porin suunnalla. Sinne mulla ei kyllä tietääkseni ole mitään yhteyksiä :D Jonkin sortin murresana se lienee silti. Mistähän olen sen matkaani napannut?

      Poista
  5. Kiva ohje :) Tuota vois testata lenkkimakkaralla! Ja joo nälkä tuli ainakin mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva ja ollut käytössä jo monta, monta vuotta! Nykyään tulee tehtyä enää harvemmin, mutta on se kyllä herkkua.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...