torstai 11. syyskuuta 2014

Meillä talsitaan syksyyn Reimoissa

Jossain aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin, että shoppailin syksyksyksi (ja tuleviin välikausiin) itselleni Reimalta (lasten) Wetter kengät. En tajua, miten olen tähän asti pärjännyt tennareissa koko syksyn, mutta nyt ei ainakaan pitäisi varpaiden olla märät heti ensimmäisten kylmänkosteiden lätäköiden ilmiintyessä katuja kaunistamaan. Melkein harmittaa, että on ollut niin lämmintä, etten ole saanut kenkiä kunnolla vielä sisäänajoon.

Tytölle olivat "välikausigoret" haussa vähän kauemmin. Meillä on jo jonkin aikaa fanitettu Reimaa kenkämerkkinä, joten olin toki kytännyt hyvää tarjousta esimerkiksi viime vuoden malleista. Kohdalle sattui kuitenkin mahtava Lekmerin synttäritarjous ja Reiman Zora kengät lähtivät meille salamana. Tarkoitus oli vinkata hyvästä alesta myös täällä blogissa, mutta ainakin kyseiset kengät hävisivät ostoskoreihin sellaista vauhtia, etten ehtinyt kissaa sanoa. Pikanyöreillä varustetut kengät lienevät neiti malttamattomalle hyvä valinta, ehdottomasti parempi kuin nauhakengät kuitenkin.
Mokanhoitoaine lisätty kauppalistalle.
Syy, miksi meillä aikanaa siirryttiin Viking Gore-tex kengistä Reimateceihin oli se, että yhtenä talvena tytön jalat olivat jatkuvasti kylmät, vaikkei ollut kuin muutama aste pakkasta. Kyllästyin kenkiin, jotka eivät pitäneet jalkoja lämpiminä. Syy kylmyyteen kyllä selvisi viimeinkin eilen, kun naputtelin jemmoista kaivamiani Viikkareita huutikseen. Koon 25 ja 26 talvigoreissa on täsmälleen saman pituinen pohjallinen. Jälkimmäisenä talvena meillä on siis neiti ulkoillut todennäköisesti aivan liian pienissä kengissä ja syy kylmyyteenkin on ollut siinä. Vinkkinä pikkujalkaisten äiti-ihmisille; Huutiksessa on siis nyt parin euron lähtöhinnalla ihan kelpo kenkiä (myös saappaita) myynnissä... kunhan vain valitsee riittävän suuren koon, niin jalatkaan ei palele.

Se täytyy kyllä Viking -kenkien eduksi sanoa, että säilyivät kyllä suht hyvässä kunnossa käyttöajastaan. Reimoista ei voi valitettavasti sanoa samaa, vaikka onhan lapsi nyt toki isompi ja käyttö sekä kulutuskin ovat ihan eri tasolla kuin vielä pari-kolme vuotta sitten.

Minkälaisilla välikausikengillä teillä tallotaan läpi tulevan syksyn?

13 kommenttia:

  1. Näyttääks noi wetterit ihan isojen ihmisten kengiltä jalassa, vai onko ne jotenkin lapsellisen kömpelön näköiset? Mun vaaleanpunaiset tretornin goretennarit alkaa olla jo ei-niin-vaaleanpunaiset ja muutenkin aika nuhjut. Uudet Tretornit taas tuntuu ihan hullun hintaisilta 150+ eurollaan... varsinkin kun noi entiset ostin vissiin 20e jostain poistokorista :D Noh, katsellaan...

    Gore-nilkkurit on lapsillekin (Geox ja Gulliver merkkisiä), mut tällä hetkellä on enempi lenkkarikelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wetterit on leveän näköiset jalassa, mutta en mä niitä itse lastenkengiksi osaisi arvata, jollen tietäisi. Lesti on kyllä sen verran leveä, etten ihan hirveän kapeeseen jalkaan suosittelisi. Itsekin saan kyllä laittaa paksumpaa sukkaa reippaasti ja silti menee.

      Lenkkareilla ja tennareilla meilläkin vielä talsitaan, mutta äkkiäkös ne kylmät sieltä iskee päälle. Pitkään kyllä mietin, että kokeilisinko neidille muun merkkisiä kenkiä, mutta hyvä ale iski kohdille ja Reima tuntui jo tutulta ja turvalliselta.

      Poista
    2. Minäkin luotan omissa jaloissani Reiman Wetteriin (Elloksen superalesta kotiutuivat vissiin kaupan viimeisenä parina 25 eurolla, mutta kyllä niitä kyttäsinkin ja mietin ostoa). Kysyin (miespuoliselta) työkaverilta, niin ei olisi arvannut lastenkengiksi, kehui vaan kenkien pirteää punaista väriä :D

      Poista
    3. Sä saitkin sitten sun kengät ihan super edullisesti. Mulla ei käynyt Wettereiden kanssa ihan niin hyvä tuuri. Oot vissiin ehtinyt kenkiä jo käyttääkin kunnolla? Tulis nyt vaan viileämpää, että itsekin pääsisin niitä esittelemään ihmistenilmoille :D

      Poista
  2. Meillä on Adidaksen Goret välikauteen. Ostin keväällä Stadiumista 20 euron hintaan ja olivat oikeasti 70 euron kengät. Mahtuu vielä syksyn. Nyt jo märillä keleillä käytössä, muuten lenkkarit.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adidaksen goret kuulostaa enemmän kuin mielenkiintoisilta. Kiitos vinkistä, täytyy tutustua, jos vaikka sellaiset tulisi sitten seuraaviksi vk kengiksi. Äkkiseltään googlen kuvahaun perusteella näyttivätkin melko meneviltä ;)

      Poista
    2. Ei kun budget sportista ostin adidakset.

      Poista
  3. Lenkkareilla mennään niin kauan kunnes vaihdetaan suoraan talvikenkiin jotka nekin pitäis muuten uusia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans ollut vähän sama taktiikka aikaisempina vuosina, mutta nyt kokeillaan tällaista taktiikkaa :D Luulen, että pärjään noilla Reimoilla aika pitkälle syksyyn. Ihan pakkasiin asti paksun sukan kanssa.

      Poista
  4. Oi miten hyvännäköisiä kenkiä perheen naisväellä! :)

    Meillä lapset käyttää välikausikenkiä, aikuiset eivät varsinaisesti. Tai on mulla vähän paksumpipohjaiset Pomarin gore-kävelykengät käytössä työmatkoilla, mutta niissä ei ole sellaista vuoria, että voisi luokitella varsinaiseksi välikausikengäksi. Ulkoiluun löytyy Merrelin goret, jotka on palvelleet jo vuosia uskollisesti.

    Lapsilla on välikausikenkien tilanne sellainen, että pikkuveikan jalka hujahti ohi hänelle jemmatuista Vikingeistä ja ne popot ovatkin nyt tyrkyllä kirpparipöydässä. Isoveikan jalankasvu on puolestaan hidastunut niin, että viime keväiset Reimatecit mahtuvat vielä mainiosti, kun äiti oli ostanut aikanaan varsin suuren koon varastoon ;)

    Ja pakko myöntää: pojille on tulossa Wetterit! On ne ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sitten talveen vaikka mitä kenkiä, mutta välikausi on ollut jotenkin sellainen, että se on sinnitelty vain joissa kengissä. Jos syksy on pitkä, eikä tule taas kunnon talvea, niin uskon, että vk-kengälle löytyy käyttöä kyllä itselläkin.

      Meillä on kans nyt jalan kasvu ollut sen verran hidasta neidillä, että samat kengät on menneet jopa kolme kautta :o Ovat kyllä sitten sen näköisetkin, ettei niitä enää eteenpäin kellekään voi ajatella.

      Ooo, sä menit ja tilasit pojille Wetterit. On ne kyllä kivan näköiset popot! :)

      Poista
  5. Meillä ei ole nyt välikauteen mitään kenkiä. Just viikolla huomasin, että alkaa kaikki lenkkarit olla aika varpaat kärjessä ja lämpökumpparit kans. Mietin josko hankkis vain ne lämpökumpparit ja jotkut lenkkarit ehkä. Tuntuu, ettei niille välikausikengille niin kamalasti ehdi olla käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä viimeisimmät Reiman vk-kengät niin elämää nähneen näköiset, että niillä on ihan selvästi kyllä ollut käyttöä :D Jos tulee taas pitkä syksy, eikä kunnon pakkasia, niin vk kengillä pärjää hyvin. Tosin kyllähän lenkkareillakin pärjää melko pitkälle syksyyn, varsinkin, jos ovat vedenpitävät.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...