tiistai 29. heinäkuuta 2014

Sittenkin pari lämpenemistä (Molo aw14)

Molo Kidsin syksyn ensimmäisen erän tultua myyntiin, olin lähinnä pettynyt kuoseihin. Tiesin, että lämpenemistä tulee silti matkan varrella tapahtumaan, koska niin on käynyt joka kerta. Ensin hämmästyttää, sitten kummastuttaa ja lopulta ihastuttaa.

Löysin CupoNationista pienen alekoodin uutuuksille Stylepitiin, ja sen sekä ostohyvityksen voimin kotiutin pari Molo -uutuutta. Tiikerileggarit olivat jonkinmoinen villin hetken päähänpisto sekä halu kokeilla jotain uutta ja erilaista. Tyttö otti housut testiin tänään ja hänen arvionsa oli seuraava: "Nää on kuin verkkarit, mutta paljon ohuemmat. Yhtä liukasta kangasta. Tuntuu kivalta ja viileältä." Tiikerileggarit eivät siis ole samaa kangasta kuin meille aiemmin Mololta kotiutuneet printtileggarit. Nyt vähän jännittää, että miten tuo ohut ja kiiltävä kangas kestää leikeissä ja pesuissa. Raportoin myöhemmin, jos on aihetta...
Tyttö halusi sovituksen päätteeksi lähteä ulkoilemaan uusissa hienoissa leggareissaan. Paita on Molo Kidsin kevään mallistosta, Kengät Keen, kännykkälaukku Riiminka ja hattu Wheat.
Tyttö diggailee tällä hetkellä kukkakuoseja ja ilmoittikin ykskantaan, että haluaa mustat kukkaleggarit. Itsekin aloin hiljalleen kukille lämmetä ja sain ylipuhuttua tytön leggareiden sijasta tunikaan. Pitkähihaista en edes pyytänyt tyttöä sovittamaan. Näillä helteillä se ei olisi ollut kenties inhimillistäkään.
Nyt sitten vain odottelemaan seuraavia syyseriä ja uusia lämpenemisiä! Onko siellä puolen ruutua jo lämmetty  uutuuksille vai riittääkö pelkkä helle tällä erää lämpiämisten osalta?

Ps. Tervetulotoivotus kurkkijapaneeliin ilmestyneille uusille lukijoille! :)

10 kommenttia:

  1. Wau, tosi willin mageet nuo tiikeri leggarit! :)

    VastaaPoista
  2. Hmm.... tiikerileggarien ulkonäkö kyllä hassusti miellyttää :D Mutta ehkä mun täytyy malttaa odottaa vielä teidän käyttö- ja pesukokemuksia niin ja alea :D.

    Keenitkö sitten kumminkin edelleen kelpaa jalkaan? Ei muistettu niistä enää jutella :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku noissa tikruissa tosiaan vetoaa... Vaikka täytyy myöntää, että harkitsin ehkä sekunnin niitä heppojakin.

      Keenit kelpaa taas, kun ostettiin eilen varrettomia sukkia niiden kanssa pidettäviksi :D Ikinä aiemmin ei ole mitkään kengät neitiä hiertäneet ja tänä kesänä hiertävätkin sitten järjestäen kaikki. Keenit, Reiman sandaalit jne.

      Poista
  3. Heh mää tilasin kans noi tiikerilegginsit ja sen vaaleenpunasen ötökkäpaidan tytölleni:)...se on yllättävän hyvännäköinen luonnossa harmaiden leggareiden kanssa,ballotista oli pakko viel hakee ne uudet liilat molon sukat,ainiin ja ne kaksväriset sukkahousut...huh onneksi mies ei tiedä näistä hankinnoista mittään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Siellähän on sitten lämmitty Moloille ihan kunnolla :D Miehille ei aina kannata kertoa ihan kaikkea... ;)

      Poista
  4. Nuo ovat villin näköiset leggarit, ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja toivottavasti eivät kuitenkaan villitse käyttäjäänsä ihan äärimmillen :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...