maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesälukemisia

En ole lukenut varmaan kymmeneen vuoteen yhtään ainutta kirjaa, jollei tytölle ääneen lukemiani kirjoja lasketa. Nyt sairaslomalla ollessa pelkkä makoilu ja lehtien selailu alkoi kuitenkin tökkiä ja päätin ottaa urakaksi ihan oikean murhakirjan. Jäin Juhannusaatoksi kotiin sairastamaan, kun muut suuntasivat mökille ja siinä päivän aikana se kirja sitten hujahtikin ihan ahmimalla.

Kirjoja oli siis ihan pakko saada lisää tylsiä päiviä vauhdittamaan. Sain kyydin kaupoille ja pikainen pyörähdys kirjakaupassa osoitti, että muutkin kaipasivat tekemistä koleisiin ja sateisiin kesäpäiviin. Porukkaa oli nimittäin ihan ruuhkaksi asti. Onnistuin silti nappaamaan matkaani pari pokkaria suosikkikirjailijaltani. Kyllä taas kelpaa muutaman päivän.
Murhakirjat piristävät sairaslomalaista. Aina voisi mennä huonomminkin... ;)
Isukin ja tytön lukuprojektit edistyvät edelleen joka ilta. Meikäläinen lukee kuulemma ihan tylsiä (liian vauvamaisia) kirjoja, joten iltalukemiset ovat siis nykyään lähinnä isukin heiniä. Tällä hetkellä onkin menossa Harry Potterit, joten lukusarkaa riittää. Kolmas kirja vasta menossa. Hobittin ja Taru sormusten herrasta lukukaksikko on jo lukenut. Välillä ihmetyttää, että miten noin jännittäviä kirjoja voi lukea iltaisin, mutta eivätpä ne ole mitenkään unenlaatuun vaikuttaneet. Hyvin kuulemma nukuttaa.
Vielä puuttuu yksi Potteri rivistä...
Tyttöhän oppi itsekin lukemaan 5-vuotiaana, mutta pitkään kiinnosti vain kirjeiden ja "päiväkirjan" kirjoittelu. Kirjoittaminen toimi neidillä muutenkin innoittajana siihen, että lukutaito löytyi niin varhain. Vasta eskariaikana tyttö alkoi kiinnostua sarjakuvista ja itse lukemisesta. Viime viikolla huomasin neidin löytäneen kirjahyllystään vähän isommilla kirjaimilla ja pienillä kuvillakin maustetun keijukirja. Omatekoinen kirjanmerkki osoitti, että kirja oli jo hyvässä alussa. Ihan mahtavaa, että itse lukeminenkin alkaa innostaa.
Aleshoppailujen ensimmäinen pakettikin ehti jo perille. Neiti sai pirteän Molo Kidsin Rayna paidan alkukesän harmaata tunnelmaa piristämään.
Mites teillä on vietetty sateista ja koleaa alkukesää?

10 kommenttia:

  1. Meillä ei ole vieläkään päästy Pottereiden makuun edes aikuisen ääneen lukemana, koska ne ovat poikien mielestä liian jänniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mua kans on ihmetyttänyt tytön innostus noita jänniä kirjoja kohtaan. Itsenäisesti en antaisi vielä lukea, mutta aikuisen seurassa on tuntunut ilmeisen turvalliselta jännittävältä kuitenkin :D Kirjojen herättämistä kysymyksistä keskustellaan ja painotan kans aina, ettei kirjojen maailma ole todellinen. Ongelmia ei ole ollut ja tyttö nukkunut yönsä rauhallisesti. Mitä nyt vähän höpöttelee välillä unissaan :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. En muuten yhtään ihmettele! Tykkään kans tosi paljon :)

      Poista
  3. Kivaa kun teillä kaikki lukee. :) Pitäis itsekkin pitkästä aikaa aloittaa joku kirja, mutta helposti sadepäivät hurahtaa ohi kirjoittaessa blogeja tai tehden pieniä kotitöitä joita aurinkoisella säällä ei viitsi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä, kun en pysty nykyään tässä koneella kovin pitkään kerralla nököttämään, niin pakko oli keksiä jotain tekemistä, jota voi tehdä makoillen. Menee muuten pari-kolme tuntia hujauksessa, kun kirjan aukaisee.

      Poista
  4. Mä en uskaltaisi edes itse lukea Harry Pottereita. Tai ehkä yhden olen lukenut. Meidän lapsi sai myös hirveät painajaiset Nemoa etsimässä -kirjasta.. :D eli saa vielä odotella tovin Potterit häntäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Meilläkin neiti oli pienempänä herkempi ja Nemoa etsimässä on tosi jännittävä ja alku surullinenkin. Ei tainnut kuulua meilläkään suosikkilukemisiin. Nykyään tilanne on toinen ja jos ei ole jännitystä, niin sitten on ihan tylsää. Harry Pottereissa on kahlattavaa vähäksi aikaa.

      Poista
  5. Mä olin joskus nuorena tosi ahkera lukija, mutta nykyään tulee luettua kirjoja tosi harvoin. Viime kesänä otin miehen vanhempien luota "luettavaksi" miehen Taru sormustan herrasta -kirjan enkä oo edelleenkään aloittanut sitä :D.

    Jostain syystä hömppälukemisetkaan ei oikein innosta enää vaikka niitä olisi jonkun verran hyllyssä ja ostelen niitä joskus kirpparilta jos sattuu halvalla löytämään. Viimeksi löysin kirjaston poistomyynnistä pari Katja Kallion kirjaa 0,50e kappale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin kans nuorempana enemmän, vaikken mikään himolukija ole ikinä ollut. Kymmenen vuotta ilman kirjan kirjaa hujahtaa todella nopeasti :D

      Lukeminen on kuitenkin kiva harrastus ja kyllä sitä aikaa sitten taas joskus tulee sille lukemisellekin. Tuskin itsekään ilman tätä sairauslomaa olisin kirjojen maailmaa taas löytänyt.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...