lauantai 11. tammikuuta 2014

Aleista kotiutunutta

Täällä ollaan! Tarkoitus ei ollut kaivautua kaamosunille ihan näin pitkäksi aikaa. Huomasin, että unohdin muistuttaa, että pienen Maileg -arvonnan viimeinen osallistumispäivä oli eilen. Kiitos osallituneille ja tervetulotoivotukset uusille lukijoille. Niskasta itseäni kiinni ottaakseni arvoin voittajankin jo tänään... mutta pidän vielä jännitystä yllä ja julkaisen voittajan vasta huomenissa. Kiusa se on pienikin kiusa.

Menneiden parin viikon aikana on posti kiikuttanut perille monta välipäiväaleretkahdustani. Juuri, kun sain siis kotiutettua säänkestävän puuvillamaiharin Espritin alesta, loskan kestävät Women´s Allcast Luxe Duck Bootsit Crocsin alesta, tulikin pakkasta ja lunta. Kiusa se on kai pienikin kiusa.
Omaan silmääni Crocsin Allcast Luxe Boot -kenkulit eivät ole todellakaan sieltä siroimmasta päästä. Hämmästyin kuitenkin näitä kuvia katsoessani, etteivät näytä tässä niin leveiltä kuin miltä jaloissani tuntuvat tai omaan silmääni näyttävät. Malli on lyhyt ja leveä, valitsin kokoa suuremman kengän mitä yleensä käytän. Sitomalla nauhat ylempää, saan ehkä jalkatuntuman jämäkämmäksi. Nyt olen tuunannut nauhat kiireisiin aamuihin sopiviksi. Tuotekuva: Crocs.fi
Tytölle tilasin todella edullisesti junnujen Allcast Leather Duck Boot -kengät. Niitä neiti ei ole vielä ehtinyt käyttää kuin pari kertaa, mutta ilmeisen mukavilta ne jalkaan tuntuvat, vaikka totesin kenkien sisävuoren olevan jotenkin kummasti kuprullaan kummankin kengät kärkiosasta. Ilmeisesti pieni kupruilu ei kuitenkaan menoa haittaa.
Junnujen Allcast Leather Duck Boot -kenkulit. Kuva: crocs.fi
Lunta tosiaan tuli sitten tännekin asti ja ainakin siis yhden pikkutytön "sokeritehtaan" tarpeisiin. Toivottavasti tämä talventuloyritys ei nyt mene enää mönkään. Ravan, mätänevän nurmikon ja kengänpohjaan liiskautuneen koirankakan hajut ovat nimittäin jo syöpyneet hajuhermoon.
Jee, lunta! Ja ei muuta kuin sokeritehdas pystyyn.
 Mukavaa, talvista viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Täälläkin on lunta!!! Jes!
    Sisulla on juuriki nuo kengät ja ne on ihanat. Munkin niiin pitäis ostaa itelleni noi tai ne ilman karvaa olevat, mutta nyt alejen aikaa ei mun kokoa ole:( pitäis käydä liikkeessä melkein kattoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aloin jälkikäteen pohtia, että olisko ne karvattomat versiot olleet mulle paremmat, mutta näillä mennään. Mun mielestä ns. keskikokoja oli vielä ihan hyvin jäljellä ja näistähän kannattaa melkeinpä se kokoa isompi valita, koska muuten varpaat on kärjessä kiinni.

      Lunta tuli viimeyönä vielä lisää! Jes!! Tosin nyt on sitten se kymmenen astetta pakkasta. En nyt valita, mutta hyrrr! :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hihi! Täällä sais tosiaan olla sellainen peukutussysteemi kuin facessakin :D Näyttävät kyllä kivoilta kuvista katsottuna. Omiin silmiini näyttävät omissa jaloissa melko jäteiltä :D

      Poista
  3. Kivoja kenkiä! Lunta saisi kyllä tulla nyt kunnon kinokset, se mätien lehtien haju on tosiaan ynnnngggghhh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehdetkö ne on, mitkä kärtsää? Mä luulin, että se on tuo nurmikko ylipäätään. Meillä oli tässä menneellä viikolla vielä kunnon koirankakkaepisodikin. Nurmikot ja lähimetsä on pommeja täynnä ja mustasta maasta niitä ei edes erota. Onneksi tuli lunta ja pakkasta. Kikkareetkin on jäässä :D

      Poista
  4. Hyvännäköisiä talvipopoja! :)

    Tännekin tuli viimein se tarvittava sentin lumikerros, että alkaa tuntua talvelta. Voi sitä lasten riemua! Munkin pitäis tehdä postaus aleostoksista; niitä sitten kuitenkin tuli, vaikka lupasin olla jemmaamatta. Pari pakettia on vielä matkallakin.

    Kiva, että olet taas maisemissa! :) Eilen jo mietin, että mihin olet kadonnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TAidan pistää nuo popot kuitenkin taas odottelemaan nollakelejä, vaikka kyllä niillä tuntuu pikkupakkasellakin ihan hyvin tarkenevan, kun eilen testailin.

      Meille tuli vp-aleista pari muutakin pakettia. Tammikuun ostolakko on pitänyt!

      Jotenkin alkoi tuntua, ettei ole mitään sanottavaa. Kamerassa on kuvia ja postausaiheita, mutta kaamos taisi viedä sen erän 1-0. Nyt, kun tuli lunta ja valoa, aion taas aktivoitua :)

      Poista
  5. Ihania nää Crocsit, mullakin on yhdet toppacrocsit ja tykkään niistä tosi paljon. Noi sun kengät on kyllä huikean hyvännäköiset, pitäisköhän sitä eksyä Crocsit sivuille vähän miettimään josko vois itsellekkin ostaa jonkun alelöydön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toppavartiset Crocsin "loskarit" jääneet ihan käyttämättä. Jotenkin en vain ole osannut niillä kaupungissa kävellä. Näillä osaan! Mun mielestä aleprossa olisi saanut olla vielä reippaasti suurempi näissä kyseisissä kengissä, mutta talvi näytti vielä jokunen viikko sitten sen verran kaukaiselta asialta, että märkien kelien kengille oli tarvetta.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...