maanantai 16. joulukuuta 2013

Nettishoppaajan virtuaalinen bonuskortti

Olen postannut innoissani aiemminkin Ostohyvityksestä ja postaan taas.

Tilasin tässä taannoin tytölle takin (ensi talveksi) todella hyvällä 45% alennuksella Booztista. Booztin ostoksista saa tällä hetkellä 10% Ostohyvitystä, joten virtuaalisen bonuksen kokonaisuuteen laskettuani todellinen alennusprosentti hipoi siis 50 prosenttia. Se on melko hyvin Ticketin takista. Valmiiksi hyvän tarjouksen päälle saatu Ostohyvitys saa suun messingille pitkäksi aikaa ainakin kaltaiselleni pähkäilijälle, joka lastaa tavaraa helposti virtuaaliseen ostoskoriin, muttei koskaan meinaa raaskia painaa sitä tilaa -painiketta.

Liityin Ostohyvitykseen viime helmikuussa ja sen jälkeen en ole voinut kuin onnitella itseäni järkevästä päätöksestä. Ostohyvitystä on vajaassa vuodessa kertynyt jo melkein 70 euroa (Booztin Ostohyvitys näkyy jostain syystä kahtena), joista omalle tililleni olen tilittänyt jo vähää vaille 30 euroa. Ahkerammalla shoppailulla kerryttäisi Ostohyvitystä vielä paljon, paljon enemmän. Vaikka shoppailen edelleen useimmiten kotimaisissa pienissä verkkokaupoissa, tulee ostoksia tehtyä silti välillä vähän isommissakin putiikeissa, joista suurimmasta osasta on nykyään mahdollista saada Ostohyvitystä. Ostohyvitystä voi kerryttää ostamalla vaatteita, leluja, matkoja, lentoja, piilolinssejä, kosmetiikkaa, kirjoja, kenkiä, elokuvia, musiikkia, lehtitilauksia... Luettelo on loputon. Omia suosikkikauppojani Ostohyvityksen piirissä ovat muun muassa Reima verkkokauppa, Boozt, Babyshop, Lekmer, Zalando, Akateeminen kirjakauppa, CDON.com, Brandos, Spartoo, Crocs ja Sokos. Mukana ovat myös Prisma verkkokauppa, Body Shop, Lelut24, Stadium, Nelly, Footway ja todella moni muu mielenkiintoinen verkkokauppa.

Verkkokaupat on helppo löytää Ostohyvityssivustolta, koska ne on jaoteltu selkeästi. Tiettyä kauppaa voi myös hakea hakutoiminnolla.

Ostohyvityksen saaminen on helppoa. Kun muistaa pari perusjuttua, Ostohyvitystä alkaa ropista sen kummempia ajattelematta. 1) Rekisteröidy palveluun. Se on täysin ilmaista, eikä velvoita mihinkään. 2) Kirjaudu sisään palveluun aina ennen ostosten tekoa. 3) Siirry sen verkkokaupan, mistä haluat ostoksia tehdä, sivulle aina Ostohyvityksen linkin kautta. (vältä avaamasta muita sivustoja ostoksia tehdessäsi) 4) Tee ostokset normaalisti. 5) Saat sähköpostitse informaatiota Ostohyvityksen kirjautumisesta. Jos tämän kaiken muistaminen on hankalaa, omaan nettiselaimeesi saattaa olla mahdollista ladata Otohyvityssivustolla lisäosa, joka muistuttaa aina, kun vierailet sivustolla, josta on mahdollista saada Ostohyvitystä. Itse käytän tätä lisäosaa, joka toimii useimmiten.
Esimerkki linkistä, joka johtaa verkkokaupan sivulle. Siirtymällä kauppiaan sivustolle Ostohyvityksen kautta varmistat, että ostoksesi kerryttävät Ostohyvitystä.
Voit rekisteröityä Ostohyvitykseen suosittelulinkkini kautta:
http://www.ostohyvitys.fi/suosittelu/1292716  Jos kerrytät ensimmäisen Ostohyvityksen vielä vuoden loppuun mennessä, saat lisäksi suun makeaksi. Myös minä saan palkinnon, jos tarpeeksi moni liittyy suosittelulinkkini kautta.
Kuva: Ostohyvitys.fi
Joko liityit vai vieläkö mietit?

4 kommenttia:

  1. Vasta liityin ja nyt tajusin, että tilauksen Zalandolta tein normi kautta :/ Mutta noh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa montako tilausta itselläni on livahtanut normi kautta? :/ Nyt tosin viimeaikoina olen aika hyvin muistanut asian. Olen asettanut niin, että OStohyvityksen sivusto muistaa kirjautumiseni ja lisäksi käytössäni on lisäosa, joka pompsauttaa sivun yläosaan Ostohyvityksen ilmoitusruudun, jos olen sellaisella sivustolla, jossa asioimalla on mahdollista siitä hyötyä. Ihan aina se ei toimi, mutta tavaksi kannattaa ottaa tarkistus siitä, että löytyykö sivuston linkki Ostohyvityksen sivuilta.

      Poista
  2. Tämä oli hyvä informaatiopläjäys.. olen asiasta kuullut mutta en ole jaksanut aikaisemmin perehtyä. Nyt hieman harmittaa tuo pari kk sitten tilattu 400e polkupyörä josta olisi saanut hieman takaisin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä isompia ja mitä enemmän ostoksia tekee, sitä enemmän Ostohyvitystäkin tietysti kertyy. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa bonuksien kerrytys ;)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...