keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Se pakollinen joululahjapostaus

Myönnän ottavani stressikierroksia joululahjahankinnoista. Kaikillahan on nykyään jo kaikkea. Parempi, jos ei tarvitsisi ostaa mitään kenellekään. Itse olen äärettömän vaikea lahjan saaja. Tiedän, mitä haluan ja tarvitsen. Jos saan jotain muuta, se näkyy kuulemma naamasta. Tänäkin vuonna ostin siis käytännössä joululahjani itse.

Koska haluan itse saada täydellisiä lahjoja, haluaisin myös antaa vain ja ainoastaan täydellisiä lahjoja. Koska Joulupukki ei tänäkään vuonna voittanut lotossa, täydellisyyden tavoittelu jää jälleen kauniin ajatuksen tasolle. Tärkeintähän joulussa ovat kuitenkin läheiset ihmiset ja kaunis tunnelma. Jouluruokaa ja suklaaherkkuja (sekä Samariinia) tietysti unohtamatta.

Tänä vuonna tyttö ei kirjoittanut korulauseita Joulupukin kirjeeseen. Vain yksinkertainen lista materiasta, jota mieli kaipasi juuri sillä hetkellä. Listaa kirjoittaessaan neiti tosin totesi, ettei Joulupukkia ole edes oikeasti olemassa; "Niillä kaikilla on vaan joku naamari." Tonttuja tosin kuitenkin on kuulemma olemassa ihan oikeasti.
Tänä vuonna neiti on välttänyt kirjoittamasta Joulupukin kirjeen taakse haukkumakirjettä äidille... niin kuin taisi käydä viime vuonna.
En tiedä puolistakaan tytön toiveista, millaisia härpäkkeitä nimien takaa löytyy. Tuskin tietävät tontutkaan. Päätonttuna kyllä tiedän suurinpiirtein, mitä neiti tarvitsee (ja on toivonut tietämättään) ja tulee saamaan ihan oikeasti: Luistimet, yhden isomman Lego-setin, yhden pienemmän Lego-setin, yksi peli, yksi koiralelu, pari CD-levyä... Ehkä myös jotain askarteluun liittyviä tarvikkeita. Jouluun on onneksi vielä jokunen viikko aikaa. Aikaa lienee tarpeeksi hankintojen tekemiseen, mutta toivon mukaan sitä on liian vähän uusien tarpeiden syntymiseen.
Kuvat: CDON.com, Toysrus.fi, Stockmann.com, Citymarket.fi
Mukavaa Joulun odotusta! Joko on joulu(lahja)stressi kehitettynä?

Ja jos joku jäi pohtimaan, että mitä hankin (tai hankitutin) itselleni joululahjaksi...
Kuvat: CDON.com, Citymarket.fi, Rajalacamera.fi

22 kommenttia:

  1. Ei ole minkään valtakunnan stressiä, lahjat on jo paketoitu ;D Tänä vuonna mennään hyvin vähäisellä materia-vyöryllä, kun ollaan reissun päällä :)

    Mä muuten ostin itelleni ton uusimman Singstarin "vaikka etukäteis-joululahjaksi tai muuten vaan" kun sain sen 40% alella Kodin1 Vip-illassa :D Harmi kun mua ei kukaan lahjo - kävis hyvin esim. joku objektiivi, jalusta, kaukolaukaisin... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans kyttäsin, että saisko tuota Singstaria mistään alella, mutta sitä olikin näköjään vaan jaossa vipeille :D Rajala pro shopissa on digiviikko ja tuo mun objektiivi oli siellä tosi huokeaan hintaan. Kesällä jo vähän kaipailin inasen pidempää putkea.

      Pakko tuota materiamäärää on rajoittaa. Eihän se mahdu mihinkään!

      Tehän nyt olette innostuneet joulureissuista :)

      Poista
  2. Ei lahjoja- ei stressiä. :)
    Ei vaineskaan. Miehelle, äiteelle miehen äiteelle ja parille ystävälle lahjat melkokokolailla hommattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mullakaan pitäis mitään hirveää stressiä olla, kun piirit on niin pienet. Omista lahjoistakin saa stressin aikaiseksi kyllä siinä vaiheessa, kun ne pitäisi saada pakettiin :D Hyvä, että siellä ollaan jo hyvällä mallilla.

      Poista
  3. Voih, tästä tulikin mieleeni, että ne joululahjat pitäisi tosiaan hankkia ihan just. Valtavan suloinen toi teidän tytön lista <3. Omaa toivelistaa en taida ääneen kehdata kenellekään sanoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö väänsi listan nopeasti tyylilleen uskollisena. En oikeasti ymmärrä, mitä 6-vuotias tekee kuulokkeilla :D Kai ne korvat ehtii tuhota myöhemminkin?

      Sulla taitaa olla suuret joululahjatoiveet! Ootko ollut kiltti? :D

      Poista
  4. Ihana joululahjatoivelista :) Legot taitaa olla kaikkien lasten suosikkeja, meillä on toivomuslistalla Duploja. Vielä en ole yhtään joululahjoja hankkinut, ehkä kohta pitäisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Legot ovat aina varma valinta pukinkonttiin! Tosin niitä tursuilee jo joka paikassa :D

      Meillä on vielä pari juttua hankkimatta ja paketointiurakka aloittamatta... Pitäis varmaan tehdä kans asialle jotain :)

      Poista
  5. Kyllä, lahjat on hankittu. Kun joku vielä ne pakkaisi ja piilottaisi. Keksin aina niin hyviä piiloja, että joulun jälkeenkin on saattanut löytyä joku paketti jostain. Olen nähnyt paljon vaivaa täydellisten lahjojen hankkimiseen, toivon kuitenkin vain rahaa, kun mieluiten ostaisin itselleni sitä mitä tarvitsen. Vältytään niiltä, öö mitä mä tällä teen -lahjoilta. Mieheni on maailman surkein lahjoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käynyt samoin eli lahjat on piilotettu niin hyvin, että joulun jälkeen putkahtaa esille jostain vielä nyssäkkää :D

      Mun mies on maailman surkein lahjoja! Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, koska mulle on vaikea ostaa mitään. Toisaalta tänä vuonna mulla on myös ongelma hankkia mitään miehelleni. Näyttää niin tyytyväiseltä, ettei taida tarvitakaan mitään :D

      Poista
  6. Hauska postaus :)

    Me sovimme jo vuosia sitten suvun aikuisten kesken, että vain lapsille hankitaan lahjoja. Vähentää stressiä melkoisesti! Miehen kanssa vaihdetaan yleensä parit (ennalta arvattavat, yhdessä sovitut) lahjat.

    Meillä kun sattuu isoveikan synttärit tähän marraskuun loppuun, alkaa joulumietinnät vasta synttärihärdellin jälkeen. Minulla on tapana poimia pojille jemmaan alekoreista kaikenlaista pitkin vuotta ja niistä osa päätyy joulupukin säkkiin. Ei tarvitse sitten joulun alla hankkia kuin pari kuuminta toivetta. Jemmasta otetaan myös kaverilahjoja tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään montaa aikuista ole, jolle lahjoja hankitaan. Tytöllä on niin monta serkkua, että yritän aina saada miehen sopimaan veljiensä kanssa, ettei tarvisi meille mitään eikä meidän heille. Sekin raha olisi järkevä käyttää mielestäni johonkin sellaiseen, mitä oma lapsi oikeasti tarvitsee :D Jotain pieniä poikkeuksia tosin tulee joka vuosi tehtyä. Välillä vain löytyy jotain kivaa :)

      Meillä on kaikilla läheisimmillä synttäritkin alkuvuodesta, joten sikäli on kyllä aikaa näitä lahja-asioita miettiä.

      Poista
  7. Meillä on vanhemmat aina niin tuhmia ettei ne saa lahjoja :) Isoille on pienet ja sitäkin kalliimmat lahjat ja niitäkin vain muutama. Ei kukkaro kestä tuota lasten kasvamista :/ Pienelle kun keksittäisiin vielä jotakin kivaa lelua jota meille ei kaapissa vielä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Ihana lista teidän tytöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans pelottaa, että tarpeet kasvavat lapsen kasvaessa. Tänä jouluna ei onneksi ole mitään hirmu suuria hankintoja tehtävänä. Useinhan sitä jättää suksisetit sun muut isommat jutut helposti pukinkonttiin.

      Meillä muuten aikuiset oli kans tuhmia vielä pari vuotta sitten, mutta se oli ihan tylsää. Kyllä se lahjojen avaaminen on kuitenkin niin kivaa :)

      Poista
  8. Mukavan sukupuolineutraaleja toiveita tyttösi lahjalistalla. Meillä kelpaisi Chima ja Bionicle Legot ja nuo kaikki pelitoiveet pojille :)

    Meillä on poikien lahjat melkein hankittuna. Koska toiveena on yleensä aina legoja ja niitä isoja kalliita paketteja, niin ostan ne silloin kun BR-leluilla on kaikki lelut -25%. Saas nähdä mitä pojat tykkäävät, kun lahjana on legopaketti per nokka (eikä todellakaan se sarjan kallein) ja sitten yksi iPad yhteiseksi. Ja vähän talviurheiluvälineitä. Luulen, että kehtaavat kitistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä neiti välillä päättää eskarin lelupäivänäkin, että "tänään leikinkin poikien kanssa ja otan mukaan Hero factorin". Meidän taloyhtiössä ei asu tällä hetkellä ketään suunnilleen samanikäistä tyttöä, mutta poikia on pari. Välillä tuntuu, että poikien kanssa leikit sujuvat jopa paremmin kuin tyttöjen kanssa :D Mä tykkäsin kyllä kans lapsena leikkiä enemmän ns. poikien leluilla kuin esmes nukeilla.

      Me kans kytätään kaikki mahdolliset alet. Legoissa voi helposti säästää useamman kympin, jos jaksaa vähän kyttäillä.

      Mun mielestä on hyvä, että on mielummin muutama ajatuksella hankittu lahja kuin kymmenittäin krääsää, joka unohtuu jo viikon päästä joulusta. Se täytyisi saada mahtumaan näiden kitisijöidenkin (lasten) kalloon jotenkin :D

      Poista
  9. Muuttuva labyrintti on muuten minunkin mielestäni kiva peli:) t. Satu- äiti 42v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan kans pelanneeni joskus lapsuudessa kyseistä peliä eli se ei ole mikään ihan uutuuskaan :D Kivat muistot itsellänikin siitä pelistä on, joten varmasti tulee sitä pelattua perheenkin kesken monesti.

      Poista
  10. Meillä on myös tuo Hugo listalla ja sitten paljon muutakin :)
    Minulle kelpaisi loistavasti tuo objektiivi lahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tuo Hugo on? Yritin googlettaa, mutta haulla sain aikaiseksi vain Hugo-peikon. Ei kai se nyt enää muidissa ole? :D Tämä äiti on vähän pihalla!

      Mä olen kaipaillut kans pitkään parempaa objektiivia ja jouluna taidan sen saada!

      Poista
  11. Mullakin ont ulossa samanlainen postaus :)
    Kiitos, sain isommille tytöille lahjavinkin sun kuvista!

    Meillä Elle totes mulle yks päivä kaupassa, kun kielsin jotain: "Sä et äiti ainakaan saa pukilta lahjoja, kun sä oot noin tuhma" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos mun kuvista tuli inspiraatio ostokseen :D

      Ihana lausahdus! Meillä kans koetaan, että se on tuhma, joka komentaa. Mitenkähän se nyt sitten menikään? :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...