maanantai 30. syyskuuta 2013

Uutta ilmettä neidin huoneeseen

Taas kerran viikonloppuna kohti Ikeaa ajellessamme totesin isukille, ettei ole paljon tarvinnut muissa mööpelifirmoissa asioida sen koommin, kun Ikea avasi "putiikkinsa" täällä Tampereella. Tytön huone on tällä hetkellä mattoa, verhoja ja säkkituolia lukuunottamaatta täysin Ikealainen. Matto ja verhotkin olisi tarkoitus uusia ja vähän pelottaa, että löydän nekin Ikeasta.

Laiskana sisustajana satsaan pitkäaikaisiin ratkaisuihin. Tytön pidennettävä sänky oli hyvä idea pinniksen jälkeen, mutta tilanahtaus ei antanut mahdollisuutta sängyn täyteen mittaan venyttämiseen. Oli pakko hankkia parvisänky, jonka alle mahtui näppärästi tytön työpöytä. Säilytystilaakaan ei ole koskaan liikaa, joten ei muuta kuin Expedit -hyllysarjaa lisäämään. Sitä, kun sattui jo ennestään löytymään tytön huoneesta. Samalla päivitimme myös vääränvärisen kirjahyllyn valkoiseen pieneen kirjahyllyyn.
90 cm x 200 cm parvisänky on uutuustuote, joka on Ikean aiempia parvisänkyjä kapeampi. Hintakaan ei ollut kuin vähän toista sataa. Expedit -yhteensopivia laatikoita ei enää saanut pinkkeinä, joten päädyimme mustavalkoisiin kukkakuvioisiin. Taidamme päivittää hiljalleen pinkitkin niihin.
Parvisänky on osoittautunut oikein toimivaksi ratkaisuksi. Tosin uudeksi ongelmaksi on muodostunut sen petaaminen. Täytyykö nyt sitten seuraavaksi alkaa metsästää jostain Zipit kimppatilausta (saa vinkata)? Vai miten muilla onnistuu aamukiireessä sängyn petaus katonrajassa?

Mukavaa alkanutta viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Vau, en tiennytkään tuollaisista bedit-ratkaisuista! Tämähän ratkaisee mun kaikki ongelmat. Ostin muksuille kerrossängyn ja heti on petaus mielessä. Ja voin kuvitella, miten kiva siellä alakerrassa on leikkiä ja en todellakaan ole petaamassa sitä sataa kertaa päivän aikana. Hyvä jos kertaakaan;) Joku aleprossa noista olisi kiva saada... Ei taida riittää kimpaksi, että mä ostaisin kaksi... Sähän voit ottaa yhteyttä niihin ja tingata meille pienellä mainospostauksella vähän alea;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa (isommissa) blogeissa on ollut isoja kimppoja hyvällä alella, mutta me ollaan nyt muutama kuukausi myöhässä tän asian kanssa. Yritän kyttäillä ja vinkkaan sullekin, jos löytyy ;) Mulla on huonoja kokemuksia ruinaamisesta, joten olen luopunut siitä tarktiikasta :D

      Poista
    2. Joo, mä kans vähän googlettelin - olleet ja menneet jo. Sänky on ollut meillä päivän koottuna sisällä, ja oon entistä vakuuttuneempi, että sellaiset peitteet on ostettava. Vihaan petaamista, joten nämä ainoa ratkaisu juhlien yms. kulissitilanteiden ajaksi:D

      Poista
    3. Kyllä! Ja kulissitilanteitahan riittää... varsinkin, kun lastenhuone sijaitsee heti ulko-ovelta oikealle :D

      Poista
  2. Zipit olis niin kätsy, mut harmi kun meillä ei vielä oo tarvetta.. Lauantaina mekin pyörittiin Ikeassa ja mukaan lähti läjäpäin tarpeellista. Postausta tulossa multakin viikon sisään :).

    VastaaPoista
  3. Kyllä parvi vaan säästää hirmuisesti tilaa, jos on pieni huone! Kivalta näyttää :) Meilläkin on aika Ikea-pitoista :D

    Kyllä se Zipit vaan on kätevä - tosin jääpä meillä silti välillä sängyt auki, vaikka se onkin niin nopee.. mä en oo ikinä ollut se sängyt-on-pedattava-tyyppi, enkä vissiin ihan täysin sellaiseksi käänny, vaikka se miten helpoksi tehtäis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pedataan sängyt aina. En osaa lähteä mihinkään, jos sängyt jäävät auki (paitsi, jos ollaan nukuttu pommiin). Mulle saa tosiaan vinkata, jos jossain olisi Bedit kimppa-alea tiedossa. Harmittaa, että olen tän asian kanssa näin älyttömän jälkijunassa.

      Ikea on ihan ehdoton!

      Poista
  4. Muksuna kinusin vanhemmilta parvisänkyä en koskaan saanut ja kinuaminen loppui kun isä sanoi : Mites sä siellä uskallat nukkua, kun hämähäkin asuu katonrajassa.
    Niinpä vanhemmat säästyivät tuolta vaivalta. :D

    Hyvältä näyttää teidän kokonaisuus. Kysymys kuuluu... Onko pakko pedata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ne vanhemmat keksivätkin tekosyiksi :D No, kyllähän sitä pärjää ilman parvisänkyäkin, mutta on tuo hyvä, kun on pienehkö huone ja pitäisi saada vähän lattialle leikkitilaakin.

      On pakko pedata! :D

      Poista
  5. Ikea on kyllä niin kätevä paikka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin on. Me käytiin Vantaan Ikeassa noin kerta vuoteen ennen kuin Tampere sai oman Ikean. Nyt poiketaan melko usein ja tehdään läpijuoksu kymmenessä minuutissa, kun tiedetään mitä hakea ja mistä oikaista :D

      Poista
  6. Kivan näköinen kokonaisuus! Meillä neiti haluaisi myös parvisängyn, mutta olen tylsä enkä osta, koska ollaan saatu hänelle vanha perintösänky :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perintösänkyjä ei voita mikään! Meillä ei sellaista ollut tiedossa ja tilanahtauskin vaivasi. Nyt mahtuu lattialle leikkimään :)

      Poista
  7. Parvi on kyllä kätevä ja pienet tykkää kauheesti nukkua siellä :) Tekis kyllä mieli taas itekkin kömpiä yläilmoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän arvelutti tuo korkeus aluksi, mutta hyvin on mennyt. Mua jännittäis nukkua yläilmoissa ja neitikin ekana iltana vähän jännitti ja itkeä tirautti "etten mä tämmöistä oikeasti halunnutkaan". :D

      Poista
  8. Näyttää kivalle! 7-vee siskontytöllä on vastaava systeemi ollut jo jonkin aikaa käytössä ja tuntuu toimivan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuntuu toimivan hienosti nyt kun ollaan totuttu ja saatu se Zipittikin :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...