sunnuntai 29. syyskuuta 2013

11 asiaa -haaste

Sain ihanan Karkkipurkin kivalta Annikalta 11 asiaa -haasteen. Kiitos! Haasteet ovat mukavia, vaikka tämä kyseinen haaste tuli kyllä otettua moninkertaisena vastaan jo kerran aiemminkin ja herranjestas, kun se olikin haastava haaste. Kirjoitin haastepostausta muistaakseni viikkotolkulla. Tässä tämä nyt taas tulee ja tämän haasteen avulla toivotan erityisesti uudet lukijat erittäin tervetulleiksi mukaan.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. (Skippaan)
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa. (Skippaan)
5. Sinun pitä kertoa kenet olet haastanut. (Skippaan)
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Tykkään syksystä. Vaikka olenkin palelevainen, pidän syksyn kirpeästä tuoksusta, värikkäistä lehdistä ja siitä, että saan kaivaa kaappien kätköistä lämmintä päälle

2.  Lottoan edelleen joka viikko pari riviä. Kaksi kertaa on ollut jopa 5 oikein, mutta eihän sillä voita kuin muutaman kympin.

3. Jos voittaisin lotossa ison pääpotin, lupaisin pyhästi, etten kiusaisi kenenkään lasta verikokeilla enää koskaan. 

4. Työskentelen siis hoitoalalla ja ilmeisesti pätkätöiden paineet sopivat luonteelleni hyvin. En koe sitoutuvani lopullisesti mihinkään, kun aina on olemassa pieni epätietoisuus siitä, onko ensi syksynä työpaikkaa, johon aamuisin lähteä. Olen kuitenkin rääkännyt lapsia samassa työpaikassa jo kohta kolme vuotta...

5. Nyt 32-vuotiaana olen tajunnut, että kolmenkympinkriisi tarkoittaa sitä, että kaikki parikymppisenä tekemäni suunnitelmat tulevaisuuden varalle on suurinpiirtein toteutettu ja eläkeikään on vielä rutkasti aikaa. Tätäkö tämä arki nyt sitten on seuraavat reilut 30 vuotta; töihin, kotiin, töihin, kotiin jne.? Sama kai tuo on, kunhan vain saisi pysyä terveenä.

6. En harrasta mitään. Paitsi bloggailua, shoppailua ja töissä käyntiä. Olen ns. hidas persoona ja tarvitsen paljon aikaa pelkkään tyhjäkäyntiin. Saan aikaiseksi, kunhan vain haluan, mutten jaksa keskittyä mihinkään säännölliseen, joka vaatii minulta sitoutumista. Epäsäännölisen säännölliset jutut ovat minua varten.

7. Olen huono shoppailemaan ns. livekaupoissa. Nuukuus iskee viimeistään kassajonossa, pähkäilen ja pyörin ympyrää. Nettikaupoista ostaminen on helpompaa. Voin pähkäillä rauhassa kotona näyttämättä idiootilta (tai ainakaan kukaan ei näe sitä).

8. Alkaa tuntua, ettei minusta löydy 11 asiaa, mitä kertoa.

9. Vaikka tykkään pukea lapseni Mini Rodineihin tai Molon vaatteisiin, en tiedä omalla kohdallani muodikkuudesta tuon taivallista. Huppari, farkut ja tennarit. Niillä mennään. Parempiin tilaisuuksiin laitetaan kipkopkengät ja siisti paita.

10. Meillä on miehen kanssa ollut jo parina vuonna tapana ottaa syksyisin vuosipäivän tienoilla irtiotto ja mennä katsomaan stand upia. Ismo Leikola on ihan paras ja hyllyn päällä onkin jo varattuna liput Kaikkien aikojen Showhun.

11. Olen muuten tavannut mieheni nettichatissa.
Tykkään syksystä ja tapasin mieheni verkossa.
Annikan kysymykset ja väleissä omat vastaukseni:

1. Karkki vai sipsi?
-Ensin karkki ja sitten suolaista päälle eli sipsi. Molempi parempi sopivassa määrin. Nykyään tulee huono olo, jos syö herkkuja kerralla liikaa.

2. Mitä söit tänään aamupalaksi?
-Mysliä ja luonnonjugurttia kera maitokahvitonkallisen.

3. Lempielokuvasi?
- Avatar. Yleensä en pidä fantasiajutuista, mutta Avatarissa oli jotain erityistä. Useimmiten katsomme perheen kesken animaatioita, joita rakastan myös.

4. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
-En kaipaa matkustelua. En ole koskaan ollut edes lentokoneessa. Saan stressin pelkästä ajatuksesta, että kotoa pitäisi lähteä johonkin.

5. Top 3 nettisivut, joissa käyt?
-facebook, iltalehti online ja tolkuton määrä kivoja blogeja ovat säännöllisten nettiselailujeni listalla.

6. Mikä piristää päivääsi?
-Paras päivän piristys on se, kun kukaan ei jumitu tietokoneelle ja tehdään jotain kivaa yhdessä.

7. Kauanko olet blogannut?
-Pidin vauvablogia, kun tyttö oli ihan pieni. Uuden tulemisen tein tällä blogilla aikalailla 1,5 vuotta sitten.

8. Kesä vai talvi?
-Molemmissa on omat kivat puolensa, mutta pimeydestä en tykkää. Sanotaan siis kesä.

9. Mistä pidät eniten omassa kodissasi?
-Olen superlaiska sisustaja, joten pyrin pitkäaikaisiin ratkaisuihin. Olohuone on näyttänyt samalta jo vuosia, mutta sellaiseksi sitä useita vuosia myös haaveilin, joten olohuone kokonaisuutena on vastaukseni.

10. Korkkarit vai tennarit?
-Tämä oli helppo kysymys. Tennarit.

11. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
-Päikkärit olisivat kova juttu, mutta taidan sittenkin siivota keittiön.

Kiitos! Skippaan haastamisen eli oikaisen haasteen haastavimmassa osuudessa. Mukavaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea vastauksesi kysymyksiin.

    Mulla on kans yksi haaste odottamassa, kun vain joskus ehtisin sen tehdä valmiiksi.

    Mukavaa sunnuntaita myös sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Haasteisiin on kiva tarttua, mitä nyt välillä vain tuntuvat vähän haastavilta :D

      Poista
  2. Näitä muiden vastauksia on kyllä kiva lukea, pääsee vähän enemmän sisälle toisen maailmaan :). Ja tuli mieleeni, että mullakin tämä haaste odottaa vielä vastaamista, koitan saada ensi viikolla aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Harvemmin sitä kuitenkaan tulee avattua omaa maailmaansa näin monipuolisesti tavallisen postauksen yhteydessä.

      Pienenä vinkkinä, että kannattaa nämä 11 asiaa -haasteet vastata aina nopeasti alta pois, ennen kuin ne lisääntyvät. Hirveä homma vastata esim. 5x11 haasteeseen ;)

      Poista
  3. Enpä minäkään tuosta matkustamisesta välitä kuin päivän reissuja vaan jotta pääsee omaan kotiin nukkumaan. :)
    Yhdentoista asian kertominen itsestä tuntuu kerta kerran jälkeen vaan haasteellisemmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans äärimmäisen huono nukkumaan vieraassa paikassa. Oma tyyny täytyis vähintään saada matkaan mukaan :D

      Juu, ei ollut helppo tarinoida itsestään.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...