sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kesäalelöytöjä meidän tyyliin

Olen ollut laiska. Blogi on ollut hunningolla ja päivittynyt harvakseltaan, alet eivät ole sytyttäneet, nettishoppailussa on ollut kerrankin suhteellisen tiukka kontrolli ja ostoskoreihin päätyneet "ihan kiva" -ostokset ovat jääneet vielä hautumaan. Jotain ostoksia olen sentään vienyt kassallekin asti. Aiempia aleostoksia

Heti alkukesästä päätin tilata Polarn O. Pyretin alesta tytölle mekon ja punteista käännettävät valkoiset housut. Meillä on ollut Po.pilta tähän mennessä lähinnä vain ulkovaatetta, joten arvioin tietysti koot vahingossa ensi kesän tarpeeseen. Muutenkaan kaikki ei mennyt ihan putkeen, sillä housujen lahkeessa möllötti iso valkoinen hälytinlaite. Asiakaspalvelu toimi kuitenkin hienosti ja kävin sovitusti poistattamassa hällärin näyttävästi hälyyttäen Ideaparkin myymälässä. Jälkikäteen sain postissa hyvitykseksi kaksi 5 euron etuseteliä, jotka tosin käyvät vain myymälässä. Taidan odotella syksyn uutuuksia ja hyödyntää setelit vaikkapa monivärivetskaritakkiin...
Kaikki ei mene aina ihan putkeen. Ensi kesäksi on nyt jemmassa Popin housut ja mekko (122 cm). Housuihin jäänyt hällärikin saatiin poistettua näyttävästi liikkeessä hälyt aiheuttaen.
Metsolan alea on vaikea ohittaa. Ihastelin mekkoja, kuten aina, mutta neidin tämän kesän vähäinen mekkoinnostus sai tulemaan järkiini ja karsimaan mekot pois ostoskorista. Pitkään ihastelemani pinkki lierihattu ja apilakuosinen froteepaita saivat kuitenkin tulla. Paitaa ajattelin lähinnä syksyksi, mutta viileiden säiden yllätettyä paita pääsikin käyttöön hetimmiten. Koon 122 cm hihatkin ovat tällä hetkellä juuri sopivat, joten mitä sitä säästelemään. Hattu koossa 50/52 on juuri täydellisen sopiva tytön n. 51 cm ympärysmitaltaan olevaan päähän.
Metsolan vaatteet saletisti natsaa, joten tulihan niitä nappiostoksiakin lopulta tehtyä. Froteepaita 122 cm, hattu 50/52. (Villervallan Canvashousut (128cm) olen tilannut jo keväällä Skidistä.)
Kesäyöppäreistä tarinoin jo aiemminkin tässä postauksessa. Maxomorrat ovat olleet todella kovassa käytössä ja laatukin kyseisissä yöppäreissä on ollut kohdillaan. Takana on kymmeniä pesuja ja yöppärit ovat edelleen hyvässä kunnossa. Kesäreissuja ajatellen päätin, että tilaa olisi vielä yhdelle kesäyöppärisetille. Kytiksessä on Ähtärin eläinpuistoreissusta lähtien ollut Hatleyn karhuyöppäri lyhyillä punteilla ja hihoilla. (Vielä keväällä, ennen eläinpuistoreissua kyseinen karhunkuva ei olisi neidille kelvannut.) Kunkuissa kyseinen yöppäri löytyi alelaarista, joten mitä sitä sen enempää miettimään. Yöppäri on ihanan pehmeää kangasta ja pehmeää karhunkuvaa on tytön mielestä ihanaa käpistellä.
Hatleyn yöppärit ovat kapeaa mitoitusta. Otin neidille koon 7v, joka on juuri sopiva. Tykästyimme tytön kanssa yöppäriin sen verran paljon, että tilasin saman yöppärin myös talveksi pitkillä punteilla ja hihoilla, tosin "varmuuden varaksi" koossa 8 v. Kunkuista sekin.
Kunkuista löytyi myös Molo Kidsin paita reilussa (128cm) koossa, mutta niin edullisesti (alle 20 e), että se oli pakko ostaa. Citycollage -kuosia jahtasin jo keväällä mekkona, mutta päätin kotiuttaa lopulta paitana. Tytöllä on Molon Rayna -mallinen paita käytössä tällä hetkellä koossa 116 cm ja se alkaa olla nafti. Haussa oli koko 122 cm, mutta alle parinkympin hintaan voi ottaa vähän ennakkoakin ja tilata vaikka koossa 128 cm. Saapahan tyttö vaikka paidan päälleen sitten vuoden päästä, kun koulutie avautuu. Villervallan mustat canvashousut tilasin Skidistä mahdolliseen kuivaan syksyyn koossa 128 cm kohtuullisesta alesta ilman postikuluja.
Molo Kids on ollut meidän sisävaatelemppari jo pitkään. Citycollage -kuosinen paita löytyi todella hyvästä alesta Kunkuista, vaikkei ihan sitä kokoa olekaan, mitä kaipailin. Villervallan canvashousut Skidistä ovat taattua käyttökamaa tulevaan syksyyn koossa 128 cm.
Campadrelle lähti tilausta myös jo alkukuusta, vaikka epäonnistuneen ensitilaukseni jälkeen saatoinkin vannottaa, etten enää tarvitse kyseisen firman palveluksia. Nyt kaikki sujui kuitenkin hienosti. Tyttö sai Vincentin nahkakengät 18 eurolla loppukesään ja mummo sai kokoontaitettavan Queen Anne retkikorin, jonka mummo vei mukanaan riemusta kiljuen ennen kuin ehdin kuvaa napata. Kyseinen kori on sivutaskuineen kuulemma maailman kätevin "käsilaukku" kesäaikaan.
Kivat tarralliset Vincentin nahkakengät Campadrelta 18 e. Ei paha!
Siinä meidän alelöydöt jo aiemmin esittelemieni lisäksi! Olihan niitä siinä, vaikka ensin tuntuikin, ettei ole tullut ostettua oikein mitään.

Huomasitteko muuten, että Kimperistoressa on nyt loput Babiators -aurinkolasit puoleen hintaan? Aika kohtuullista! Tilasin tytölle Babiatorsit Kimperiltä jo aiemmin ja ne ovat kyllä hyväksi havaitut (tytön päässä esim. edellisessä postauksessa).

16 kommenttia:

  1. Kivoja aleostoksia.

    Me olisimme tarvinneet yhtä sun toista alesta, muta minä olen ollut sen verran myöhässä, että isot koot ehtivät loppumaan. Moloa olisin mielelläni ostanut vähän varastoonkin, nyt pitää miettiä että montako 40€ paitaa raskin ostaa täydellä hinnalla. Ehkä sen yhden esikoiselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tosiaan Molo Kidsin vaatteita hirveän montaa ilman kunnon alea tule meillekään. Kannattaa kuitenkin vielä katsella alekoreja. Hajakokoja on vielä jäljellä ;)

      Poista
  2. Kivoja juttuja teille on tullut! :)
    Nuo kengät on todella kivat! Ja melkoisen edulliset nahkakengiksi!!
    Mä en noista Molon printeistä oikein tykkää, mutta syksyn mallistossa on muita tosi kivoja juttuja!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Vincentin kengät olivat todellinen löytö kyllä. Vaikuttavat vain hiukan jäykiltä, mutta antautuvat varmaan vähän käytössä.

      Meihin nuo Molon printit nimenomaan uppoavat ja syksyn mallistostakin jo jotain osui ja upposi :) Molon laatu on ihan omaa luokkaansa, joten sitä ei voi olankohautuksella ohittaa, vaikka hintavaa onkin.

      Poista
    2. Eevillä on yksi neuletakki Mololta. Ei ole ihan hirveästi ehditty sitä vielä käyttää, mutta ihan uudeveroinen on kyllä parin pesun jälkeen.
      Laatua on kehuttu niin paljon, että ehkä on pakko uskoa. :)
      Uuden malliston harmaat pallohousut tuli jo mun uniinkin. Niiiin kauniit ja malli näyttää tosi hyvältä meidän laiheliinille.

      Poista
    3. Printtipaidat oli meillä todella ahkerassa käytössä viime talven ja pesuja kertyi kymmenittäin. Huomattavissa oli vain ihan pientä haalistumista. Sen takia olen silloin tällöin hankkinut Molon vaatteita myös täydellä hinnalla. Pitkät paidat/tunikamekot ovat olleet tosi kapeita ja istuneet hyvin juuri tuolle meidänkin hoikkikselle. Värikkäät paidat ovat olleet kivoja yksiväristen alaosien kanssa. Päiväkodissa ei ole muut juuri Molon vaatteita käyttäneet, joten eipä ole tullut sekaannuksia senkään suhteen.

      Poista
  3. Tosi kivat kengät ja muitakin hyviä löytöjä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli kyllä tehtyä ehkä prosentuaalisesti parempia alelöytöjä kuin pitkiin aikoihin. Harmittaa kyllä vähän, ettei Molo Kidsiä jäänyt haaviin enemmän. Koot ovat melkolailla huvenneet, kun maltillisesti olen katsellut.

      Poista
  4. Kivoja löytöjä olet tehnyt! Ihana tuo karhupyjama! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhupyjama on kyllä ihanan pehmeä ja kivan mallinen. Neiti nukkui se päällä viime yön karhupehmolelu kainalossaan :)

      Poista
  5. Oi mitä ostoksia! Ihanat noi kengät kyllä! Kiitos vaan vinkistä, Babiatorsit tilattu ja samoin Metsolan paita ja Molon huppari puoleen hintaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos löytyi kokoja! Mua harmitti ihan vietävästi, kun Molon sunflower -paidasta ei ollut meidän kokoa jäljellä. Hinta olisi ollut oikein sopiva.

      Poista
  6. Ihania ostoksia! Oletko ollut tyytyväinen noihin Villervallan canvashousuihin? Kuluuko ne kovasti pesussa? Onko kangas kestävää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöllä on käytössä tällä hetkellä kolmet Villervallan Canvashousut eli ovat olleet ihan lempparit keväästä asti viileämmillä keleillä. Housut ovat ihanan pehmeät ja eivät ole olleet pesuista moksiskaan ja pesen todella huolettomasti pienistäkin kurajäljistä. Kangas on kestänyt ainakin hyvin tuon 6-vuotiaan menossa mukana. Housuissa on säädettävä kuminauha, joten pysyvät hyvin jalassa. Mitoituksesta täytyy sanoa sen verran, että kannattaa ottaa kokoa suuremmat, mitä on normaalisti käytössä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...