lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tytön kesää

Kuten jo aiemmin kirjoitin; tämä kesä on tuntunut ihan hirvittävän pitkältä ja leveältä. Kesäloman kakkos -ja pääosaan on aikaa vielä viikko, joka todennäköisesti tulee olemaan pitkä kuin nälkävuosi. Tänään katselin mökillä nurmikolle tippuneita keltaisia koivunlehtiä ja pusakastani huolimatta kylmänväreet kulkivat pitkin selkää. Oliko se kesä tässä?

Tyttö on onneksi saanut nauttia ekstralomapäivistä mummon ja papan kanssa mökillä pariin otteeseen. Tyttö rakastaa retkiä ja pieniä kesäreissuja, joita mummon ja papan kanssa onkin riittänyt kivasti. Onneksi tytön mökkipäiviin mahtui myös paljon aurinkoa ja lämpöä, uiskentelua sekä kivaa oleskelua. Alla olevat kuvat on napattu mummon ja papan pikkukamerasta.
Perinteiset leikit ovat parhaita. Käpylehmät ovat ilahduttaneet ja innoittaneet tyttöä jo monta päivää. Viimeksi tänään olin kuulevinani, että käpyammuille olisi ollut rakenteilla navetta laudanpätkistä.
Eikä mökillä olo pelkkää lekottelua ole tietenkään. Mummo kaivoi esille vanhoja vaatteitani ja antoi ne tytölle maalausurakkavermeiksi.
Neiti pääsi retkeilemään ajomatkan päähän mökiltä monta kertaa ja jätskikiintiöön ei ainakaan jäänyt vajetta...
Blogin päivittäminen on ollut viimepäivinä laiskimus maximuksen vallassa, mutta yritän tsempata. Tulossa on postausta ainakin meidän laihoista alelöydöistä. Olen ylpeä, kun sorruin kesäaleissa melko maltillisesti siihen nähden, ettei varsinaista tarvetta ollut tässä vaiheessa oikein millekään uudelle.

Viettäkäähän mukava viikonloppu!

6 kommenttia:

  1. Just tänään kaipailin teitä ja heti älysit postata! Miten kilttiä :D.

    Meillä loppuu loma nyt ja viimeinen viikko meni potiessa, tänään hain vaivaan uudet antibiootit kun edelliset osoittautuivat tyhjänpäiväisiksi. Tulipa testattua että päivystys toimi (yllätyin maalaispaikkakunnan päivystyksen tehokkuudesta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on ollut niin tasaisen tappavaa puurtamista viime aikoina, ettei ole ollut oikein mitään sanottavaa, eikä hehkutettavaa :D Kiva, jos oli ikävä! Hih!

      No pöh! Sairastaminen on tylsää ja lomalla tuplatylsää. Toivottavasti uudet antibiootit auttaa. Mulla on kans ollut useamman viikon jo vasemmassa ranteessa jännetupin tulehdus. Olisin saanut viikon saikkuakin, mutta työt meni taas edelle, kun käden kanssa kuitenkin pärjää. Nyt alkaa vähän näyttää siltä, että kesälomasta tulee joku toipumisloma. Tsemppiä sinne!

      Poista
  2. Meilä reissattiin koko alkukesä niin innokkaasti, että jopa lapset pyysivät kotiin jossain vaiheessa. Nyt ollaankin kotona seuraavat puoli vuotta (ainakin :D). Kolmen viikon päästä alkava esikoisen koulutaival karsii kyllä ylimääräiset lomailut minimiin tulevaisuudessa, joten onneksi tänä kesänä on menty.
    Ja aleistakin olen ihan vahingossa tilaillut kaikenlaista. Puhelimellakin se on nykyään niin näppärää, että mökilläkin voi hoitaa hankintoja. Vaikka ei välttämättä olisi niin tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli suuria suunnitelmia kesäksi, piti ehtiä sinne sun tänne, mutta näyttää siltä, ettei ehditä oikein mitään. Neiti aloittaa kans eskarin mukavasti kesken kesäloman, joten se siitä :D Onneksi nyt mummon ja papan kanssa ehti harrastaa lähiseuturetkeilyä ihan mukavasti.

      Mun Lumia on ihan jumi, se ei anna enää edes hyväksyä blogin kommentteja, vaikka mitään muutoksia en ole tehnyt hyväksymisasetuksiin. Facebook takkuilee ja verkkokauppojen selaus nyt varsinkin olisi riskaapelia puuhaa :D Minkäs merkkinen puhelin sulla on, jos vaikka sitä sietäisi harkita?

      Poista
  3. Meilläkin neiti leikkii ulkona kävyillä+ kivillä ja ne on ihan parhaita leluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti tuntuu, että nykyäikaiset lelut ovat liian pitkällle mietittyjä, eivätkä jätä mielikuvitukselle niin paljon tilaa kuin käpylehmät ja muut :)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...